IRC-Galleria

Täs on lähipäivinä ollu tunteet vähä herkässä..
Ensi pettymys kummiin ku ei pitäny minuu ajan tasalla miule tärkeistä asioista.
Ja nyt vielä se, etten puhelimitse saa enään pikkusisaruksiin ja äitiin mitään
yhteyttä; ovat vaihtaneet numeron eivätkä tietenkään miule oo mitään ilmotellu.
Tuollaiset pienetkin asiat satuttaa, herää vaa kysymyksiä mieleen että miks, miks
on näin? Miks miut unohettii 8kk ikäsenä Nurmeksen hotelliin? Miks äiti ei oo hylänny
kuutta muuta lasta? Miks just miut? Jos äiti kerta halus miusta niin kovasti eroon, ni miks
se ei antanu isän minuu tappaa ku sitä kerta oli yrittäny? Piti vaa karusti hylätä. Heittää
menemään ku vanhan tiskirätin. Kaiken huipuks väitti joku vuos sitte et oon hänelle yhtä rakas ku muutki tytöt.. paskat.

Mietitte varmaa miks mie annan noide asioide miu päätä vaivata ku miul on nyt kuitenkin kaikki hyvin. Miul on oma asunto missä ei tarvii maksaa vuokraa. Opiskelen Joensuun amiksessa mikä
on kuulemma yks Suomen parhaimmista oppilaitoksista. Mie oon terve, ei mitään perinnöllisiä sairauksia (tai mistä mie voisin tietää?). Ja kaiken lisäks, miul on Juuso. Äiti on sanonu, et harvalla
miu ikäsellä on yhtä hyvää poikaystävää ku Juuso. Mie pidän siitä pojasta kiinni, en päästä menemään ellei sit oo iha pakko.

Menneet asiat kaikesta huolimatta kummittelee miu päässä, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Mie en oo ikinä saanu miu kysymyksiin vastausta, enkä tiedä, tuunko koskaan saamaankaan. Tai haluanko loppujen lopuks tietääkää. Sen näkee sitten.

Yhden asian oon kuitenki päättäny jo ihan pienenä: mie en ikinä tuu tekemään niitä virheitä, mitä äiti miule aikoinaan teki, mie en haluu ikinä olla samanlainen hirviö.

Kiitos.