Tuntuu ettei miusta oo yhtää mihinkää,
kovasti yritän kaikkea tehdä ja ottaa huomioon,
mut tuntuu et se on kaikki ihan turhaa.
Aiheutan vaa rakkaimmille ja läheisimmille ihmisille
turhaa huolta ja ahdistusta,
vaikka se ei oo tarkoituksena.
Karkoitan heiät vielä kokonaan pois luotani
ja pelottaa miten sitten pärjään?
Miun on mietittävä nii monta asiaa yhtä aikaa,
mahassa kasvavaa lasta, itseeni, Juusoo
ja meiän suhdetta.
Yhdessäkin asiassa kun mokaan,
ni kaikki menee vituiks.
Kuka auttaa minuu ku voimat ei riitä?
Kuka on tukena jos meiät kaks hylätään?
Miten pitkään jaksan jos jäädään kaksin..?
Pelottaa...
Olisipa joku nyt tässä vieressä,
ottaisi syliin ja silittäisi hiuksia,
ja lupaisi etten jää yksin.
Oikeasti tarkoittaisi sitä,
miul on suojaton olo
ja en tiedä missä mennään..