Nyt se nukkuu vieressäni kainalooni kaivautuneena,
kauneimmillaan tyynyn kuva poskeen painautuneena.
Se on yhteenkuuluvuuden tunne pimein öinä,
kun sen kosketuksest sielu sekä ruumis kihelmöivät.
Kun se luonani ekan kerran kävi kyläs,
se lahjoitti mustavalko-maailmaani värikynät.
Aiheuttaen sydämeeni loputtoman tykytyksen,
pakottaen etsiin vastausta kysymykseen.
Miksi minä - miks se valitsi mut?
naisen jollon sydämessään pienet lasinsirut.
Miksi minä - miks se valitsi mut?
naisen joka eilen seinään maalasi pirun.
Vastaus - ei se kysy meiltä aikaa eikä paikkaa,
se arvojärjestyksen saa uusiks meidät laittaa.
Se katos multa, mutta nyt on takas tullut.
Se on maailman hienoin tunne, siis olla rakastunut.