IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 23.07.2010 15:05

Kun pieninä kaaduimme asfalttiin nousimme aina ylös,
pyyhimme kätemme housuihin, emme pelänneet likaa
vaan poika- ja tyttöbakteereita.
Ei tarvinnut esittää mitään vaan pystyi olemaan oma itsensä.
Suurin salaisuus minkä salasimme vanhemmilta oli,
että poistuimme kotipihalta tai sanoimme ruman sanan.
Tytöt ja pojat leikkivät joskus keskenään,
mutta eivät koskeneet toisiaan.
Kavereiden kanssa suunniteltiin yhdessä kuinka isoina
muutetaan samaan taloon tai ollaan ikuisesti ystäviä.
Mutta totuus on, että kun sanomme tämän,
sen voi korvata lauseella: "mikään ei ole ikuista".
Muistatko, kun luvattiin, ettei kumpikaan saa kuolla ennen toista?
Entä ne kyyneleet, sen kusipään takia?
Entä se ihana nauru kaiken, sen helpotuksen keskeltä?
Muistatko kun naurettiin yhdessä?
Kun vietettiin koko kesä yhdessä?
Kun kerrotiin salaisuuksia, mistä kukaan ei tiennyt mitään?
Kun olimme erottamattomat?
Lisää tämä päiväkirjaasi, jos et halua menettää sitä
kenen kanssa olet kokenut paljon hyviä muistoja.

yksäril ;)Keskiviikko 14.07.2010 04:26

1.voisitko seurustella kanssani ?
2. anna arvio ulkonäöstäni asteikolla 1-10 ?
3. kaunis vai ruma ?
4. pussaisitko vai halaisitko ?
5. paljonko merkitsen sinulle asteikolla 4-10 ?
6. tulisitko meille yöksi jos pyytäisin ?
7. nukkuisitko vierelläni vai lattialla ?
8. luettele muutama hyvä asia minusta.
9. ja vielä muutama huono.
10. voisitko kopioida tämän päiväkirjaasi että voisin kostaa? ; )

ylivieskaan--->Maanantai 12.07.2010 17:29

joo lähen kohta ylivieskaan kummitädille ja tuun torstaina tai perjantaina et en pääse kylälle turha soitella :D

mökillePerjantai 09.07.2010 18:56

mökille serkkujen ja mummon ja papan kaa 8D --->>

:DTorstai 01.07.2010 01:30

hoohhoijjaa tulin just hesan reissult oli han mukavaa käytii lintsil ja jumbos meni 70 e mut en ostanu mitää järkevää XD nii ja sani uusii kamuja :D

[Ei aihetta]Perjantai 25.06.2010 00:10

voi vitulla päähä

vittuTorstai 24.06.2010 23:11

ollaanpa sit kotona koko juhannus vittu :(

jaahasTorstai 24.06.2010 00:33

Jippii! Katsoit tämän. Sen ansiosta keskiyöllä ihastuksesi tajuaa, että
hän pitää sinusta. Teidän välillänne tapahtuu huomenna jotain kello 12
ja 16 välillä. Se voi tapahtua siis missä vain! Jos et kopioi tätä heti
sivullesi, hän vihaa sinua seuraavat 10 vuotta

voi paskaKeskiviikko 23.06.2010 22:54

nyt on sit puhelin sunnuntaihin asti hyllyl jos on asiaa nii sano tääl tai meses tai jotenki muuten ku turha laittaa viestii tai soittaa ku se on kii :(

yksärilKeskiviikko 23.06.2010 22:54

1. alkaisitko kanssani ?
2. menisitkö kanssani elokuviin ?
3. olenko kiva ?
4. olenko söpö ?
5. pitäisitkö minua kädestä kiinni ?
6. halaisitko minua ?
7. antaisitko pusun ?
8. antaisitko kielarin ?
9. tekisitkö fritsun ?
10. mitä haluaisit minulta ?
11. mitä haluaisit tehdä minulle ?
12. suostuisitko jos pyytäisin sinua yhteen ?
13. oltaisiinko vierekkäin vai päällekkäin ?
14. kopioitko tämän päiväkirjaasi että voin vastata sinulle ?