Mun päästä ei lähe ajatuksii enää. Totuus saa mut raivoamaan ja itkemään samaan aikaan.
Mä kysyn koko ajan itteltäni miks? Mut kukaan ei vastaa mulle.....haluunko ees vastausta enää? Tapahtunu mikä tapahtunu. Haluisin oppia olemaan niin et mä en tarvii yhtäkään ihmistä mun lähellä. Oppisin pitää suuni kiinni ja pärjäämään ittekseni. Mut silti aina tarvii jonku kelle jutella. Ainut syy miks jaksan mennä elämässä eteenpäin on kaikki ihanat ihmiset ympärillä..mut oonko mä niille yhtä tärkee ku ne mulle? Miks ne tekee näin? Kehen mä enää luotan jos ketään ei kiinnosta toisen tunteet?
Mut mun on muistettava et elämä jatkuu ja mä opin taas tästä jotain....