IRC-Galleria

^NeTTaRi^

^NeTTaRi^

yönä tuona ensikatseet vaihdettiin.

vaalikoneMaanantai 06.10.2008 21:33

päätin oikein ekaa kertaa kokeilla vaalikonetta kun olen pohtinut jos nyt tulisi äänestettyä vaikka en niin hirveän kiinnostunut politiikasta koskaan ole ollut mutta kun joitain ärsykkeitä on viimeaikoina ollut poliittisista mielipiteistä niin ajattelin että miksipä ei sitä nyt sitten voisi jopa harkita jos sopiva puolue ja ehdokas löytyisi. ja ihme ja kumma kyllä olin ajatellut ennen vaalikoneen käyttöä että luultavammin kyseistä henkilöä ja puoluetta äänestän mikäli äänestä ja samaan tuloksen antoi myös vaalikone. Yllätyin siis vaalikoneen toiminnasta positiivisesti ja luulen että tulee jatkossakin kokeiltua myös sitä ehdokasta valitessa.

[Ei aihetta]Maanantai 22.09.2008 22:07

Olet oma yksilösi, uskollinen ja herkkä. Olet herkkä ja ujo, etkä pidä asioita itsestään selvinä. Tunnet itsesi olevan hyödyksi vain silloin, kun voit olla avuksi toisille. Toiset ihmiset helposti luottavat kaltaisesi ihmisen apuun, joskus jopa niin paljon että he kehittävät itselleen vastuuttoman läheisriippuvuuden sinuun. Ihmistyyppisi uhrautuu helposti, ja vaarana onkin ajautua marttyyriksi. Saatat joutua kamppailemaan sisäisten epäilyksiesi ja pelkojesi kanssa, ennen kuin uskallat ilmaista henkilökohtaiset halusi ja tarpeesi. Olet konservatiivi, jolle työ on elämä. Teet töitä ahkerasti niin työpaikalla kuin kotonasi. Tarjoat apuasi anteliaasti, ja usein kulissien takana. Uudet ideat, muutokset ja epävarmuus ärsyttävät sinua. Haluat muuttumattoman, hyvin järjestetyn ja aikataulutetun elämän, vaikka se tarkoittaisi sitä että joku toinen tekee aikataulusi ja ohjaa elämääsi. Sovellut parhaiten ammatteihin, joissa voit auttaa ihmisiä: palvelutyö, opetus, vapaaehtoistyö, hoitotyö. Olet onnellisimmillasi kun voit käsitellä yksityiskohtia ja suorittaa rutiineja, varsinkin jos voit tehdä niitä ihmisten parissa.


Hmm kyl se jokseenkin taitaa paikkaspitää vaikka ammattien osalta ehkä ei kyl tai no on kiva olla avuks jos toinen tulee tyytyväiseks tai iloiseksi siitä.

työnarkomaaniko..Torstai 14.08.2008 00:39

musta taitaa olla tulos työnarkomaani ku ei osaa sanoo ei töil ku tänäänki olin lähdös jo töist normaaliin aikaan ja sit kysyttiin ni aattelin et jos jokski aikaa sit jäis ny ku ei mulla mitään muutakaan oo.. no lopultas taas tuli päiväl mittaa 7-19.30 eilen sentään raaskin jo lähtee 17.00 ja maanantain tuli sit oltuu 20.00 saakka ja ku laskee viel matkoihin menevät ajat jokapäiväl tunnin ni se tekee 38,5H heh oon ollu vähemmän koton ku töis tai työmatkal karkeesti silti täs alkuviikosta jo.. no saa nähdä miten huomen käy tuleeks taas jämähdyttyy vaan duuniin.. oikeesti vois harkita sitä muutakin elämää ja jos sais jossai vaihees aloiteltuu vähän kuntoiluu ni vois jaksaa vähän paremmin tän kuluttavan elämän tavan ku tulee nukuttuukki iha liian vähän ja sit toisaalta jos ei oo duunis vkl:na ni tulee nollailtuu yleensä urakal.. mutta tällästä nyt tälläkertaa..

Vitutus maksimissa...Torstai 07.08.2008 00:46

Toosi toosi pettynyt olen nyt ja vihainen.. miten ihmiset voivat olla niin törkeitä toisille... mikä saa ihmisen tekemään väärin ja vielä niin että ei tule mitään morkkista tai katumista ei ole mistään havaittavissa kuin asia olisi yks lysti...

Samalla todellasurullinen olo mutta samalla tosi vihainen ja myös sääliksi käyvä olo luulin et tällästä päivää ei koskaan näkis vaan näin se tuli ja näin sen näki.. nyt voidaan kysyy voiko luottaa enää kun kerran pettää luottamuksen todella pahasti miten sitä voi enää luottaa ollenkaan ainakin todella vaikeata on tässä vaiheessa uskoa että sellainen päivä joskus tulisi..

nollaus..Tiistai 29.07.2008 18:46

dodih nyt on hyvä fiilis ku saa viikon loman tähän rankan parin viikon rehkimisen jälkeen ku tuli hiukan alta 40 tuntii alle kahdesviiko ylsääki painettuu sit.. tänään turkuun päin ja jos ilmat suo niin siellä suunnal varmaan aika mont päivää fiiliksen mukaan ja varmaan ja jotain bändei dbtl:llään tsekkailee...

30tuntii valveil...Sunnuntai 27.07.2008 13:52

joo eli alkaa tässä pikkuhiljaa virtaloppuu ku venys nyt kertaheitol tää viihteel oleminen ku vasta kotiin kerkes ja nukuttu ei olla yhtää.. krapula varmasti alakaa pikkuhiljaa kolkuttelee ovell katsotaan saako vältettyy sen viel ku jotain vois kohta syödä ja sit jos pienet päivälevot pääl..

ansaitulle viihteelle..Lauantai 26.07.2008 20:53

kyllä maistus tuoppi työn jälkeen hyvälle ja lähden kohta lissää maisteleen ku pitkäst aikaa pääsee rentoutuu ku viimeviikost tähän päivään lähes joka päivä ylsää painettu ja vkl myös töis kuten tänäänki aamu kuudest jo töissä oltu.. et enköhän ole tämän pikkuhiljaa ansainnut : ) joten kippis kaikille ja nautitaan kauniista ja lämpimästä kesä säästä virvokkeiden kera..

mieltymyksistä..Torstai 24.07.2008 01:26

heh tarttis varmaan jonnekki kallonkutistajal tai jonnekki päästä et joku kertois mulle mistä johtuu mikäkin mieltymys esim tukan väri mikä viehättää eniten jos katsotaan vastakkaista sukupuolta esim että mikä siinä on että harvemmin ykskään vaalea hiuksinen sytyttäis vaikka ois kuinka mukava ja kaikkee mahdollista mut sit ku on tummat tai punertavat ni on ihan myyty yleensä..

noh?Lauantai 17.05.2008 23:23

Kommentoi tähän NÄHTY, jos olet nähnyt minut joskus reality maailmassa.
Sen jälkeen kopioi tämä ja lisää omaan blogiisi ja katso ketkä ovat bonganneet sinut !

kai kaikilla on oikeus.Perjantai 16.05.2008 20:54

juuri kun luulet että nyt elämä alkaa hymyilemään niin se ottaa omansa ja potkii taas päähän ja aiheuttaa todella pahaa olo. onko näin että kaikilla ei ole oikeutta olla edes hetkeä onnellinen vaan täytyy tulla pahoja vastoinkäymisiä ja ongelmia juuri kun on alkanut pitkästä aikaa nauttia elämästään ja elämä on ollut suht hyvin raiteilla.. tuntuu että kaikki ilo ja positiivisuus viedään aina pois.