IRC-Galleria

^ParanoidFreak^

^ParanoidFreak^

AngelOfDarkness

haa haa!!!Lauantai 13.09.2008 23:47

Kolme naista, yksi single, yksi kihloissa ja yksi jo kauan aviossa ollut
tapasivat toisensa.
Yhdessä he päättivät keksiä jotain kivaa.
He päättivät kokeilla miten he saisivat miehen parhaiten vieteltyä.
He päättivät pukeutua mustaan nahasta tehtyyn paljastavaan bodyyn,
korkokenkiin ja he meikkaisisivat itsensä viettelevästi.
Naiset pättivät toteuttaa suunnitelman illalla, kun mies tuleee kotiin.

Seuraavana päivänä he tapasivat toisensa ja he vertailivat kokemuksiaan.


Single kertoi:
Hän kertoi pukeutuneensa sovitulla tavalla ja että kun poikaystävä tuli
ovesta hän kiljahti villisti
ja he rakastelivat heti neljästi suoraan eteisen lattialla ja ilta oli
muutenkin ihana.

Kihloissa oleva kertoi:
Hän sanoi pukeneensa sen nahkaisen mustan bodyn ja korkokengät
ja oli rajannut vielä silmät saadakseen viettelävän katseen aikaiseksi.
Eteisessä odoteltuaan oli tullut kylmä joten hän laittoi
sinikettuturkkinsa olkapäille ja odotteli vielä miestään.
Kun mies oli tullut kotiin hän oli riisunut turkin nähdäkseen mitä
naisella oli sen alla
ja karjahtanut villisti ja suudellut kihlattua joka paikasta ja sen
jälkeen makuuhuoneessa rakasteltiin villisti kahteen kertaan.

Naimissa oleva kertoi: (Hieman pettyneellä äänellä)
Puin sen upean uuden mustan nahkaisen paljastavan bodyn, laitoin ne
ihanat korkokengät
ja meikkasin itseni huolella ja näytin siis tosi hyvältä ja seksikkäältä.
Kun mies tuli kotiin hän meni suoraan sohvalle maata, otti kaukosäätimen
ja huusi:
- Kuules batman, mitä meillä on ruokana tänään?

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.