IRC-Galleria

SisuSunnuntai 19.12.2010 20:14

Wohoo Sisu on ollu meillä jo ööh 3 päivää? :DD

Kauhia :/Torstai 05.08.2010 02:50

Isä ja äiti erosivat ja minä jäin äidin luokse asumaan. Äiti sairastui ja hän on juuri palaannut sairaalasta. Sinä päivänä satoi ja paljon. Minun piti lääkitä äitini kolmen tunnin välein. Olin unohtanut lääkityksen noin viideksi tunniksi. Sitten en löytänyt äitiäni mistään. Alkoi ukkostaa ja sataa rakeita. Ulos en voinut mennä sillä rakeet olivat niin isoja että olisivat surmanneet minut. Pysyin sisällä ja huomasin vanhanaikaisen kameran pöydällä. Katsoin kameran linssin läpi. Siellä ei näkynyt mitään muuta kuin hehkuva pentagrammi. Pelko valtasi minut ja juoksin ulos. Rakeet löivät minut tajuttomaksi ja seuraavana päivänä heräsin jostain. Se oli kuin teurastamo. Verta kaikkialla. Ovesta tulee eräs tuttu naama. Se oli äitini, mutta iho oli kalpea ja vihertävä. Hiukset sekaisin ja kaikennäköisiä torakoita kiipeili hänessä. Vaattet olivat revityt ja yksiväriset. Hänellä oli appelsiinin kokoisia paiseita joka puolella ja iho oli ryppyinen. Yritin lähteä pois, mutta huomasin olevani kahleissa. Äitilläni oli teurastus tavaroita. Hän vain leikkasi paloja minusta kuin sitkeästä lihasta ja minä yritin kiljua muttei ääneni kuulunut. Äitini söi palasiani. Lopuksi hän katkaisi pääni ja heräsin hautausmaalta, kuin olisin nähnyt unta. Makasin hautaarkussa ja nousin pois. Olo tuntui kevyeltä. Ihan kuin voisin lentää. Huomasin että kehoni jäi arkkuun. Tajusin että olin sieluna vain. Myöhemmin kuolemansyytäni tutkittiin ja syynä oli aivohalvaus. Se johtui painajaisesta.
Sain tietää, että äitini ei ollut sairas, vaan hänellä oli kirous! Miten sain tietää tämän? Hän ei ikinä itkenyt kuolemani jälkeen ja sieluna voin mennä kaikkien uniin. Äitini unessa häntä hallitsi joku outo voima. Jokin puhui hänelle. Tajusin koko kuolemani syyn. Äitini voi murhata mielen kautta. Siihen tehtävään hänet on kirottu. Ja minut on kirottu jäämän maan päälle. Täältä en voi lähteä mihinkään. Leijailisin vain ilmassa enkä voisi puhua kellekkään, sillä se aiheuttaisi katastrofin. Kehoni rapistui haudassaan ja sieluna minä vain leijailen. Paluu kehoon on mahdotonta. Vaikka yritän tappaa itseni se ei auta sillä olen haamu. En olisi saanut kertoa tätä tarinaa, ja äitini varmasti kuulee sinun tietävän. Jollet kopioi tätä, äitini varmasti tappaa sinutkin, ensin raatelemalla ja silpomalla. Lopuksi syömällä. Tämä tapahtuu sinulle ensi yönä noin kello 02.36
Yleensä ajatellaan, että naiset haluavat puhua tunteista, avautua ja jakaa asiansa puolisonsa kanssa. Mutta onko se kuitenkaan näin?

Men's Health julkisti listan naisten salaisuuksia, joista ei yleensä koskaan kerrota miehille. Salaisuuksista herkullisimmat:

1. Naisen paras ystävätär tietää kaiken niin naisesta itsestään kuin miehestäkin pankkitilin koosta siihen toiseenkin kokoon.

2. Pelkkä miehen käsien katsominen voi kiihottaa naista.

3. Jos naisen rakas lähtee matkoille, hänen käytetty t-paitansa saattaa löytyä naisen sängystä - lohduttamassa tutulla tuoksulla.

4. Nainen ei koskaan kerro todellista seksikumppaniensa määrää. Vaikka hän vannoo, että "tämä on totuus" - se ei luultavasti ole sitä kuitenkaan.

5. Nainen fantasioi seksistä miehen kanssa ainakin tusinan kertaa etukäteen ennen kuin he ovat edes olleet sängyssä.

6. Nainen ajattelee entisiä poikaystäviään, vaikka olisi hyvässä suhteessa. Yleensä oma mies päihittää entiset miehet, mutta ei aina.

7. Naiset goolaavat miehen entiset tyttöystävät ja etsivät kaiken tiedon, mitä löytävät.

8. Naiset eivät ole niin karvattomia ja pehmeitä, kuin miltä he usein tuntuvat ja näyttävät. Ajelutoimia ei kuitenkaan esitellä ikinä miehelle.

9. Naiset ovat itkeneet miestensä takia useammin kuin mies itse tietää.

10. Suhteen alussa nainen tallettaa kaikki miehen tekstarit ja ääniviestit ja kuuntelee ja lukee niitä yhä uudelleen sekä pakottaa siihen ystävänsäkin.

11. Nainen katsoo miehensä takamusta paljon useammin kuin mies sen tietää - ja välillä myös muidenkin miesten.

12. Nainen saattaa tapella vain sen takia, että saa mieheltään huomiota, jota hän ei ole mielestään saanut tarpeeksi.

13. Nainen ei välttämättä pidä miehensä parhaasta kaverista, mutta silti hän on miettinyt joskus, millaista olisi maata hänen kanssaan. Ihan sen takia, että haluaisi palan ihmisestä, joka on omalle miehelle niin tärkeä.

14. Kun nainen jättää miehen, hänen ystävänsä ovat tienneet aikeesta jo ainakin pari viikkoa aikasemmin. Nainen on vatvonut heidän kanssaan asiaa jo kauan.

15. Nainen haluaa miehen olevan aktiivinen vuoteessa, ottavan tilanteen haltuun ja naisen myös.

Se on nyt pako!Tiistai 13.07.2010 23:57

Nyt alako laihutuskuuri.....

blaaahMaanantai 05.07.2010 02:14

aamuksi taas töihin ...

sisäkumi simeoni :'DDDPerjantai 30.10.2009 15:12

Sisäkumi Simeon on yli 200 senttimetriä pitkä laiha, mutta jäntevän voimakas rupinen roisto. Ammatiltaan tämä on haudanryöstäjä ja parempien kumiteräsaappaiden salakuljettaja. Päässään Sisäkumi Simeonilla on korkea kulkukoiran repimä silinterihattu ja polkupyörän sisäkumista valmistettu tiukka puristusside, jota tämä luihu konna joutuu pitämään kalvavan vainohulluuden vuoksi. Sekä saastaisen suuaukon ylle kaartuva isorokon ja spitaalin runtelema koukkunenä. Eikä yksikään neito ole ikinä antanut Simeonille rakkausrakkauden suudelmaa.
Vatelma Valtemar puhuva ihmissyöjä kameli, Sisäkuni Simeonin karvainen kulkuneuvo. Tämä itämainen juokseva peli syö päivittäin vadelmakiisseliä, kutistettuja ihmisen päitä sekä kylmää kurnaalia.

SAATANA!Torstai 29.10.2009 17:43

Viddu nyt pakkomielle ottaa lävistyksiä ja se tribal perhos tatuointi >:)

Vastaa! :DKeskiviikko 30.09.2009 00:21



1. Kuinka paljon pidät minusta 1-100% välillä ?
2. Olenko mielestäsi kaunis vai ruma ?
3. Jos kävelisin sinua vastaan mitä tekisit / sanoisit ?
4. Haluisitko asua kanssani ?
5. Voisitko pitää minua kädestä kiinni kadulla ?
6. Millä nimellä esiinnyn kännykässäsi ?
7. Kuvaile minua yhdellä sanalla ?
8. Kuinka tärkeä olen sinulle ?
9. Mitä sanoisit jos kuolisin ?
10. Rakastatko minua ?
11. Jos saisit pyytää minulta mitä vain mitä se olisi ?
12. Kerro yksi muistosi/haaveesi minun kanssani.
13. Voisitko halata minua ?
14. Voisitko nukkua kanssani ?
15. Voisitko olla ystäväni ?
16. Voisitko itkeä takiani ?
17. Voisitko kopioida tämän, niin voisin vastata

that guy is definitely weird!<3Sunnuntai 27.09.2009 18:50

Just because I don't care doesn't mean I don't understand!

wwe vaihteeks taas!Lauantai 19.09.2009 02:40

Dx
Dx Theme (Old)

The king of rock who?
The king of rock what?

The king of rock who?
The king of rock what?

The king of rock who?
The king of rock what?

The king of rock who?
The king of rock what?

The king of rock who?
The king of rock what?

The king of rock who?
The king of rock what?

The king of rock who?
The king of rock what?

The king of rock who?
The king of rock what?


I gotta come to your
rings, cause I'm so high

That even you and R. Kelly
believe i can fly

Selling jammies when them
Grammy rapper chanting and
chreering

Selling more than all of
y'all without a record in
years

My catalog got a long list
of hits in the stores

And for you sample-happy
suckers out there breaking
the laws

Rater hit you where it
gets you,bring you up on a
charge

You'd be better just to
let a lawyer know from the
start


The King of Rock,who?

That be my hobby and job

And when I come and bring
the ruckus

sukers duck and then dodge

The King of Rock,what?

That be my hobby and job

And when I come and bring
the ruckus

sukers duck and then dodge

The King of Rock,who?

That be my hobby and job

And when I come and bring
the ruckus

sukers duck and then dodge

The King of Rock,what?

That be my hobby and job

And when I come and bring
the ruckus

sukers duck and then dodge


Well rock a rhyme for me,
then rhyme for you

And everybody catch the
Boogaloo Blues

D-Generation X,and you
know what's next

The vibration flexed up
upon your set

This is my steez, MCs,
and these are my days

I bring my homeys,suckers
know me from back in the
day

It's DJ Run,y'all,and this
is how get down

D-generation X, coming to
your town


The King of Rock,who?

That be my hobby and job

And when I come and bring
the ruckus

sukers duck and then dodge

The King of Rock,what?

That be my hobby and job

And when I come and bring
the ruckus

sukers duck and then dodge

The King of Rock,who?

That be my hobby and job

And when I come and bring
the ruckus

sukers duck and then dodge

The King of Rock,what?

That be my hobby and job

And when I come and bring
the ruckus

sukers duck and then dodge

The King of Rock,who?

That be my hobby and job

And when I come and bring
the ruckus

sukers duck and then dodge

The King of Rock,what?

That be my hobby and job

And when I come and bring
the ruckus

sukers duck and then dodge


The King of Rock who?
The King of Rock what?

The King of Rock who?
The King of Rock what?

The King of Rock who?
The King of Rock what?

The King of Rock who?
The King of Rock what?


An apple to a peach, and a
cherry to a plumb

We won't stop rocking till
you all get some

The seed to the apple and
the apple to the core

We are the two whit the
rhymes galore

The ball to the bounce,
the bounce to the ball

This is the crew, we're
gonna rock you all

D-Generation X coming to
your town

And if you get in our way,
we gonna chop you down


The King of Rock,who?

That be my hobby and job

And when I come and bring
the ruckus

sukers duck and then dodge

The King of Rock,what?

That be my hobby and job

And when I come and bring
the ruckus

sukers duck and then dodge

The King of Rock,who?

That be my hobby and job

And when I come and bring
the ruckus