IRC-Galleria

huokaus.
Väinö kanilta lähti selästä karvaa, ja oikein kunnolla. Näytti ehkäpä jopa hieman kapiselta. Ja mie tietysti hirveässä paniikissa kiikuttamassa eläinlääkärille, joka vain tokaisi että allergiaa. Ja mille? Mäntysoirolle, jota laitoin herralle häkkiin purujen lisäksi pehmukkeeksi. Muuten herra sai todella paljon kehuja, karva kiiltää ja hampaat suorassa.
Jeah, nyt sitten vain odotellaan että karvat kasvavat takaisin :)

tein sitten testin, oletko nainen vai mies?
76% mies
24% nainen

suurinosan osasi varmaan arvatakin tuloksen... :)

Missäköhän välissä tulee pakko rauhoittumisen paikka? Toisten jäädessä kesälomille on osan painettava töitä kahden, parhaassa tapauksessa kolmen ihmisen edestä. Ja sitten kun siihen lisää vielä iltatyöt päälle (tutut tietää missä kyykitään), niin alkaa ensi viikkokin näyttää kohtalaisen hurjalta, niin työmäärän kuin tulojenkin osalta. Ja parasta (tai pahinta kuinka sen nyt ottaa), seuraavalle viikolle näyttää tulevan samanlainen urakka. huh huh, kyllä tässä alkaa arvostaa viikonlopun rauhaa, edes 1 päivä viikossa, jolloin voi sulkea puhelin ja ihmetellä ulkona raivoavaa sadetta.

jippii! Nyt vihdoin ja viimein kotisivut on päivitetty ja muutettu uuteen osoitteeseen. Kyllä ny kelpaa... Vielä kun saisi joskus varastoitua ylimääräistä rahaa ja pystyisi ostamaan kotisivu tilaa. Ei tarvitsisi murehtia noista pop-up ikkunoista

*huoh*
Varsa pääsi alkuviikosta laitumelle ponilauman kanssa. Onneksi poneissa on luonnetta niin paljon kuin sitä luuleekin. Ponit ovat laittaneet herran ruotuun jo ensimmäisenä iltana. Oppii ison miehen tavoille kesän aikana painiessa.

Sitä toivoisi itsekin pääsevänsä jonkin asteiselle kesälomalle, mutta haaveeksi jää. Palkka jää saamatta jos lomailee, eikä sitä juuri nyt ole säästössä sen vertaa että asia tulisi edes kysymykseen. Ehkä ensi kesänä sitten, vaikka viikko.

Mikään ei ole hienompaa kuin Suomen kevät. Aamulla voi olla pari astetta pakkasta ja iltapäivällä mittari onkin jo pyörähtänyt näyttämään enemmän ja vähemmän lämpöisiä lukemia. Vaikka omasta mielestäni onkin kiva lähteä kirpeässä pakkasessa töihin piristymisen toivossa, eivät tunnu kukkapenkin asukkaat niin tästä ilahtuneen. Saas nähdä heräävätkö tulppaanit vielä henkiin, vai jäikö niiden kukinta nuppuvaiheeseen.

Kevättä tuntuu olevan muutenkin rinnassa, niin itsellä kuin tuolla Väinö pupullakin. Kani *kirosana* järsii jatkuvalla syötöllä makuuhuoneen pahvilaatikkoa ja touhuilee muutenkin hieman omiaan. Ja kuuleman mukaan varsakin on herännyt horroksesta ja ruvennut näyttämään jo roiin elkeitä. Olisi hienoa päästä taas katsomaan ukkoa, mutta kuumetaudin vuoksi ei ole uskaltanut käydä tallissa. Ei oikein houkuta ajatus lähteä levittämään virusta ympäri maakuntaa

No niin, rakas hoppani pääsi taas takaisin kovaan käyttöön iltapäivällä. Ihanaa, kun on taas auto käytössä. Sitä tuntee olonsa niin orvoksi ilman sitä, kun tässä vuosien varrella on tottunut siihen, että pihalla seisoo aina nelipyöräinen kulkupeli. Tarvitsee sitä tai ei. Olenkin monesti miettinyt millaista elämäni mahtaisi olla, jos en olisi ajokortin tai auton omistaja. Tulisi ainakin pyöräiltyä ja käveltyä nykyistä enemmän, mutta missä sitä töissä kävisi? Nykyinen työmatka aika on autoillessa n.25 min reippaalla kaasu jalalla, eikä tuonne millään julkisilla pääsisi. Kai sitä sitten kyykkisi jossain (anteeksi vain ammattikuntaan kuuluville) kaupan kassalla päivästä toiseen. Huh,huh... hurjaa

Tietenkin juuri tänään, maanantaina, kaikki menee vähän enemmän ja vähemmän pyllylleen. Hurja autoni teki aamulla tenän eikä suostunut starttaamaan, saati viemään töihin. Ja juuri kun luuli saavansa jonkin verran rahaa säästöön kesän reissuihin (tai pahan päivän varalle), niin kyllä rupesi käyttöä löytyvän. Mahtavaa!
Eikä ollut töissä sen parempaa päivää, kaikki (taas) poskelleen. Noh, onneksi voi lohduttautua ajatuksella illan "urakasta" : polkupyörällä vanhaan malliin tallille yhdeksän pintaan syöttämään hevosia. Ja tietenkin vesi sateessa, jos ei tuosta rupea kaunistumaan. Aivan mahtavaa!

Oneksi huomenna on jo tiistai, ja tämän päivän kirouksestakin pääsee taas loppu viikoksi eroon. Voi vain kuvitella, mitä ensi maanantai tuo tullessaa.

" Kuvittelin käveleväni vauhdikkaammin, mutta todellisuudessa juoksin. Juoksin. Juoksin lopulta niin kovaa, että tunsin rinnassani pistävän kivun joka pakotti minut hiljentämään vauhtiani. Pysähdyn ja katselen ympärilleni henkeä haukkoen. Mikään ei ole muuttunut maisemassa tai elämässäni. Kaikki tuntuu jatkuvan samaa tasaista tahtia eteenpäin. Yhtä varmasti kuin ojassa makaava kivenjärkäle pysyisi aina paikallaan, kasvaisi pellolle kesäisin kaunis keltainen rypsipeitto, jonka tanssahtelua kesätuulessa ei voittaisi kauneudellaan mikään. Yhtä varmasti juoksisin seuraavana kesänä samalle kukkulalle tasaamaan henkeäni jotta voisin jatkaa matkaani. "

tekstit ovat omaa käsialaani, ehkä siksi osaltaan hieman sekavia ja vakavia, mutta ajatuksia puhdistavia.

"Jos kipu kuolee huutamalla, miksi minuun koskee?
Jos tuska hellittää puhumalla, miksi en pysty puhumaan?
Jos aika parantaa haavat, miksi minä vielä vuodan?
Jos taakka on helpompaa kantaa kaksin, miksen osaa jakaa sitä?

Kuinka kukaan osaisi auttaa minua, jos onnistun kätkemään kaiken tuon tuskan ja kivun kuoreni alle. Kuoren, joka on ajanmittaa mureneva, kuten minäkin. Kuoren, joka murenee koko ajan, aina vain nopeammin ja nopeammin aiheuttaen tuskani tason nousevan yhä enemmän saavuttaen rajan jolta en pysty kääntymään. Ainoa suuntani on ikuinen rauha jossain tuolla toisella puolen josta kukaan ei ole palannut kertomaan. Enkä minäkään olisi poikkeus. "