IRC-Galleria

^warman^

^warman^

Ei riemulla rajaa, kun TS:llä ajaa :D
Olen ollut nyt jonkin aikaa sinkkuna ja täytyy sanoa, että siitä on ollut enemmän hyötyä kuin haittaa. On tosi mahtavaa, kun saa tehdä mitä huvittaa ja milloin huvittaa eikä tarvitse elää toisen aikataulujen/määräilyn mukaan. Pystyn järjestämään omat menemiseni paremmin kuin seurustellessa. Ei tarvitse selitellä kavereille, että miksen pysty lähtemään niiden kanssa viihteelle. Saan fanittaa artisteja ilman, että saan kuulla siitä tai että sitä pidettäisiin outona. Sinkkuna olo tulee myös halvemmaksi. Sinkkuna ollessa ei myöskään tarvitse leikkiä ajatustenlukijaa eikä tarvitse yrittää olla "yli-ihminen". Ja mikä kaikkein parasta, ei tarvitse kuunnella jatkuvaa ja turhaa nalkutusta sekä kitinää!! Ei sellaista kukaan normaali ihminen kauaa jaksa.

Tämä on ollut todella mahtavaa ja rentoa aikaa. Nyt on aika unohtaa ja jättää taakse koko ikävä lähimenneisyys. Seuraavaan suhteeseen en aio rynnätä suinpäin. Vasta sitten, kun toinen osapuoli todellakin on se oikea ja osaa arvostaa minua pikku vikoineni eikä kuluta koko seurustelua vikojeni etsintään ja niistä sanomiseen. Toisen aliarviointi/vähättely on eräs suhteen varmin tuhoaja ja varsinkin jos se tapahtuu toisten ihmisten kuullen. Ei ole myöskään kovin järkevää väittää toisen tulkintoja vääriksi aivan selvissä asioissa. Suhde on kahden kauppa, jossa molemmat tekevät kompromisseja suhteen eteen. Suhteesta ei tule mitään, jos toinen määrää kaiken ja samalla pitää omia asioitaan ainoina oikeina. Vahingosta ja virheistä viisastuneena uusin eväin kohti uusia tuulia. =)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.