IRC-Galleria

Nähtyään sikeästi unta lehmälaitumista, annika panee merkille oudon väkevän ulosteen hajun. Raottaessaan hieman silmiään, hänen katseensa osuu virnuilevaan hepsun naamaan vain senttien päässä omastaan. Annika säpsähtää kauttaaltaan silkasta säikähdyksestä. Hepsun naama kuitenkin pysyy vakaasti annikan näkökentässä. Annika koettaa nousta istumaan, mutta ei pysty. Kuusikymmentä kiloa hepsua ja ninjavoimat on aivan liikaa annikalle. Hän avaa suunsa kiljuakseen, mutta hänen suuhunsa on tungettu ulostetta, joka tekee avunhuudoista mahdottomia. Hepsun ilme saa uusia, kieroja vivahteita. Varjojen kätköistä astuu valoon polvenkorkuinen pikkuhepsu. 'Mistä näitä hepsuja oikein tulee?' ajattelee annika hetken huvittuneena, unohtaen vallitsevan tilanteen, sillä miten tapahtumat tulevat tästä muuttumaan hämmästyttävät edelleenkin viranomaisia. Pikkuhepsu korjaa pikku vekkihamosensa laskoksia ja painaa tyynyliinan syvemmälle otsansa peitteeksi. Vaimealla äänellä se lausuu loitsun, jonka seuraukset ovat arvaamattomat. Kakka haisee ja hamosen alta tippuu minttusuklaarakeen näköinen kikkare. Pikkuhepsu katsoo annikaa suoraan silmiin ja katoaa jäljettömiin seisovilta jaloiltaan. Jäljellä on edelleen hepsu, jonka tehtävä ei ole vielä suoritettu. Hepsu kuiskaa annikan korvaan 'kakka tuli' ja tuijottaa merkitsevästi annikan silmiin ikuisuudelta tuntuvan ajan. Hepsu nostaa katseensa ja lausuu kaukaisuuteen: 'mä meen huomenna töihin'. Ennen kuin annika saa mumistua nielunsa tukkivan ulostemassan läpi 'ai, minne?' on hepsu jo seuraavalla kerralla poissa.

Tämän iltasadun tarjosi Hepsutin