IRC-Galleria

7 ryyppykaverin pilaavaa syntiäPerjantai 13.11.2009 00:19

Seurustelu: Seurustelu on ehdoton maanvaiva, ja yksi suuremmista ensisijaisesti vältettävistä synneistä. Vaikka mitä tapahtuisi, ei missään tapauksessa tulisi seurustella, sillä seurustelu vie ajan ryyppykvereilta, ja pahimmillaan voi jopa estää ryyppäämistä, vaimon vaatiessa perhe-iltaa tms. Seurustelu on myös epäterveellistä, ja saattaa olla haitallista hiuksille. Monet ryyppykaverit ovat muuttuneet tavallisiksi tylsiksi ja vältteleviksi pulliaisiksi seurustelun johdosta, ja ovat myös taipuneet äärimmäiseen epäsosiaalisuuteen, ja tämä, jos jokin on vaarallista ryyppykaverille.

Angstailu/murehtiminen: Tämä on myös hyvin rasittavaa. Kun muuten niin iloinen, ja hauska ryyppykaverisi ryhtyy yhtäkkiä murehtimaan taikka vikisemään täysin turhan päiväisistä asioista (kuten elämäntarkoitus (jota muuten ei ole), politiikka, seurustelu...), on lopputulos pahimmillaan jopa katastrofaalinen. Ketään itseään kunnioittava ryyppääjä/juoppo ei jaksa kuunnella 2 minuuttia pidempään kaverinsa angstaamista, etenkään jos kyseisellä kaverilla on enemmän kaljaa, eikä hän jaa sitä muille. Ketään ei myöskään kiinnosta ruikutus, ja se ei ole myöskään mitenkään ryyppäämisen tarkoitus.

Stressaaminen: Mitä väliä sillä on, että milloin se juominen alkaa, ja milloin mennään Sepon, Einarin, Jaskan tai Ossin luo, tai milloin mennään baariin? Kaikki ajallaan, kukaan ei jaksa stressaamista. Sitä paitsi ei dokaamisessa ole kyse aikataulusta. Jos näin olisi, niin kyllähän siitä olisi sovittu monta tuntia etukäteen, että milloin ollaan kännissä.

Terveys intoilu: Yksi pahimmista. Näin takaat pahimmillaan varmasti, että ryyppääminen loppuu. Miksi helkkarissa sinun pitäisi välittää siitä, että samaan aikaan kun juot, tuhat aivosolua päässäsi tuhoutuu? Ketä kiinnostaa? Sitä paitsi ilman niitä soluja elämäsi on todennäköisesti paljon hauskempaa. Myös juoma-lakko ja raittius kuuluvat tähän vakavaan syntiin. Terveys on vaarallista, ja se muunmuassa on vaarallista hiuksillesi, soluillesi, peniksellesi, mutta ennen kaikkea rakkaalle ystävällesi alkoholille, ja tietenkin ryyppykaverillesi.

Koulu/työ/armeija: Ehdottoman vaarallisia kaikki vaihtoehdot. Vain Pinochiot käyvät koulua, ja ne eivät juo. Ketään ei myöskään kiinnosta, mitä opit tänään koulussa, tai että missä olet töissä, vaan heitä kiinnostaa mitä tänään/eilen opit tv:stä, ja mistä/miten sait tänään alkoholisi. Kaikki 3 ovat myös vaarallisia terveydellesi ja hiuksillesi.

WoW: Tämä karmea itse jumalan luoma, ja kirkon suosittelema pahuuden väline kohtaa voittajansa synnillisyydessään ainoastaan sen suosittelijoissa. Wow saa ihmiset tuhlaamaan rahaa muuhun kuin alkoholiin, saa ihmiset jäämään kotiin ja ennen kaikkea, on vaarallinen hiuksille. Kenenkään ei tulisi joutua Wowin vietteleviin ja petollisiin pauloihin. Ai miten niin petollisiin? Wow tappaa uhrinsa. Välittömästi kun olet saavuttanut 100 levelin ja tehnyt muutenkin kaiken mitä on mahdollista tehdä (kyllä, tämä on mahdollista. Ei uskoisi kun kyseessä on live roolipeli, mutta totta se on!!).

Uskoon tuleminen: Tämä on ehdottomasti pahimpia (tosin niinhän olen sanonut joka kohdassa.) mihin ryyppykaveri voi vaipua. Tämä on pahempi jopa kuin Wow, koska uskoon tulleet pelaavat wowia ja käyvät kiltisti niin koulun, työn kuin armeijankin. Hyvin vaarallinen siis. Parempi olisi, että liittyisit vain muiden hautakiven kaatajien ja kirkonpolttajien seuraan, sillä se on keino, jolla vältät tämän karmeuden.

Miten näitä syntejä voidaan sitten välttää? Se on helppoa: Älä seurustele, älä hanki murheita, käytä paljon rentouttavia ja piristäviä aineita, keksi tuhat syytä miksi aivosolut ovat hyödyttömiä (lue hikipediaa), lintsaa kaikesta, älä ikinä astu pelikauppaan ja älä missään tapauksessa mene omituisiin valoihin, mutta ennen kaikkea, pidä huolta hiuksistasi. Muista aina kysyä ihmisiltä, mitä shampoota he käyttävät.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.