IRC-Galleria

Henri asteli suureen kodinhoitohuoneeseen. Hän näki edessään suuren hyrräävän pesukoneen, joka humisi ja höyrysi ja sen vieressä olevasta kuivausrummusta puhkui kuumaa hyväntuoksuista ilmaa. Ohjelma loppui ja Henri alkoi vihellellen työntää vaatteitaan sisään. Hän ei ensin kuullut askelia jotka lähestyivät häntä ja jotka pysähtyivät hänen taakseen.
Hän tunsi niskavilloissaan miten tumma kylmä varjo lankesi hänen ylleen.

"M-moi?" hän heitti epävarmasti olkansa yli, mutta ennen kuin hän ehti sanoa enää sanaakaan, häneen tartuttiin lujasti niskasta. suuri kylmä käsi Pusertui hänen lapaluidensa väliin samalla kun toinen tarttui erittäin kipeästi ja rajusti häntä tukasta.
Kädet pitivät kiinni lujasti ja riuhtaisivat sitten salamannopealla liikkeellä hänet päin pesukoneen avointa luukkua. Uudestaan uudestaan. räisk. räisk. räisk. Joka iskulla Henrin näkökenttä tuntui sumenevan, hän tunsi kuumotusta otsassaan, kun veri kerääntyi mustelmiksi otsaan ja viidennellä lyönnillä lämmin tahmea veri valui hänen silmilleen.

Seuraavassa hetkessä kun hänen tajuntansa alkoi jo hämärtyä hän tunsi miten hänen päänsä puskettiin pesukoneen rummun sisään.

Kello oli yksitoista yli yksitoista. Kylmyys kuristi. Tuuli paljon, ei vähän, ja jossain ruohikko kohisi. Jossain ei kohissut ruohikko yhtään.
Kaikki nukkuivat paitsi Aurajoki ei koskaan nukkunut. Se lykki vettään eteenpäin valppaan uneliaana, kukkuen kuin koiranuni. Se oli kuullut askelia.
Suuret kengät tarpoivat ja iskivät pohjansa lujasti sen vetiseen reunaruohoon.
”Turha vastustella,” kuului kylmä vahva ääni.
Hetken kuluttua sivukulmalle jääneen räsäisen katuvalon särisevään valokeilaan astui tumma hahmo raahaten uhria perässään.
Tämä uhri kulki pääosin selällään (välillä tosin raahaajansa kääntyessä toiseen suuntaan saattoi maata viistää mahapuolikin) ja kiljaisi kun Aurajoen reuna muuttui kivikkoiseksi.
Uhrin tummansininen takki oli tahriintunut jo tyystin märkään limaan ja kaikkeen muuhun tahmeaan mitä se keräsi mukaansa, mutta mitään uraa tai jälkeä hänestä ei jäänyt maahan. Ei minkäänlaista.
”AI”, sinitakkinen parkaisi kun sen raahaaja hellitti sen jalasta viimein rautaisen pursitavan otteensa. Näin tapahtuessa tämän toinen valkoinen mokkasiini irtosi jalasta ja lässähti maahan.
”Ikävää käytöstä”, sinitakki mutisi ja kurottui ottamaan mokkasiinia, kun äkkiä sitä perässään kiskonut henkilö astui napakasti sen sormille.
Sinitakki kiljaisi taas jolloin raahaaja nosti sen rinnuksista ilmaan ja tuijotti sen suuriin kirkkaansinisiin silmiin, joissa tuikkivat sadat tähdet, vaikka taivas oli pilvinen ja näytti harmaalta.
”Et todellakaan halua että joku kuulee”, vahva ääni sanoi taas, ”Se ei tekisi sinulle hyvää”.
”No ei tämäkään mukavalta tunnu”, sinitakki jupisi ja vilkuili alas riippuessaan siinä. Hän oli huomattavan lyhyt pieni ukkeli, kun tämä vihollinen taas oli suuri ja pitkä ihminen.
Tämä pitkä piteli häntä vielä hetken tuijottaen mietteliäästi tämän silmiin, kunnes äkkiarvaamatta päästi irti. Ukkeli ei osannut lainkaan varautua tähän liikkeeseen ja kaatui nelinkontin joentöyräälle.
Nyt sen toiseen suureen silmään oli ilmestynyt pieni kyynel joka valahti sen pitkulaiseen valkoiseen partaan.
”Turha vollottaa Nukkumatti”,
Niin kuului viimeiset ukkelin kuulemat sanat. Sitten sitä tartuttiin sekä edestä että takalistosta ja paiskattiin Aurajoen kylmään vetiseen sisukseen.
Kuului vain hiljainen loiskaus, sellainen nopea mulahtava ääni, kuin ison kalan loikka jossain kauempana.
Sitten kuului vain pahansuopan Aurajoen jälleen rauhalliseksi muuttunut virtaus.