Seppälä on mahtava kauppa.
Ostin laukun, paidan ja vyön. Samasta kaupasta. Huimaa.
Lisäksi Abba-singstar oli pakko hankkia.
Huomenna Nokia Classic joku saapuu.
Musta.
Ei liikkuvia osia.
Kannattaa silloin tällöin tehdä myös henkinen ikä testi vaikka Demin sivuilla:
Minnan tulos:
Olet henkiseltä iältäsi teini. Rakastat yli kaiken hauskanpitoa ja muiden ihmisten järkyttämistä. Heittäydyt usein vastarannankiiskeksi silkasta hankalaksi tekeytymisen ilosta. Haluat aina tehdä oman pääsi mukaan etkä anna minkään estää itseäsi. Uskot, että säännöt on tehty rikottaviksi ja sitä paitsi olet nuori vain kerran! Aina et jaksa olla hyvällä päällä, vaan välillä suistut syvälle murheenalhoon, jossa nautit murjottamisesta. Häpeät vanhempiasi julkisella paikalla, vaikka salaa rakastatkin heitä. Sinulta ei ainakaan asennetta puutu! Älä silti heitttäydy niin teiniksi, että nolaat itsesi. Toisinaan on fiksua muistaa käyttäytyä vähän aikuismaisemmin.
Lisäksi olen nuori kapinallinen:
Sääntöjen suhteen olet vastarannankiiski, jolla on pilkettä silmäkulmassa. Et halua haastaa sääntöjä avoimesti pikemminkin esität noudattavasi niitä, koska niin on helpompaa, mutta selän takana toimit silti oman pääsi mukaan. Vastustat varmuuden vuoksi vähän kaikkea ja sanot yleensä aina ensin ei esimerkiksi vanhemmillesi, mutta saatat muuttaa sitten mielipiteesi, jos se sinulle sopii. Välillä rehellisyys on sinusta yliarvostettua. Varo silti, ettei pilkka satu omaan nilkkaan joku toinen voi puuhailla omiaan sinun selkäsi takana!