IRC-Galleria

{nukkelapsi}

{nukkelapsi}

on toivoton romantikko

Desucon 2010Maanantai 14.06.2010 19:25



Desussa oli kivaa. Siinä koko viikonloppu tiivistettynä. Tässä kuitenkin hieman yksityiskohtaisempaa kuvausta:

Perjantai.

Ylös aikaisin, autolla Turkuun ja junaan. Vaihto Pasilan juna-asemalla, Lahteen. Puolen tunnin kävelymatka Sibbelle, ja siellä perillä n. puol yhdeltä.

Onnistuin hiippailemaan koko talon läpi n. 4 kertaa ja muistin näin koko kartan ulkoa joten karttaa en tarvinnut koko conin aikana.

Tapasin sitten siinä parin tunnin sisällä kaverini jonka kanssa hiippailin koko talon ympäri jälleen kerran, ja vaihdeltiin siinä kuulumisia yms.

Ennen viittä tapaan majoittajani ja ajamme Nastolaan yöpymään.

Lauantai.

Majoituspaikalla ylös kahdeksalta ja sitten hektistä valmistautumista yms. Conipaikalle n. puol yhdeltätoista. Myyntipöytien tarkkailua, ja toteamus: Kaikki hetaliat on ostettu.

Työvuoroon: Istuskelua ja haukotelua koko kahden tunnin ajan pelisalissa.

Klo. 14.00. Kävelyä poikaystävän kannsa Sibben takapihalle ja toteamus että hetaliamiittaajia ei näy mailla halmehilla.

Hieman myöhemmin: Espanja tulee ja toteaa että piti olla miitti, mutta missä porukat on? Johtopäätös: Englanti on huono miitin vetäjä.

Vielä hieman myöhemmin: Hetalioita on saatu kokoon ja pelaamme pullonpyöritystä sovitulla miittipaikalla. Vaihtelemme paikkaa kovan tuulen, kylmyyden yms. takia. Englanti toteaa kulmakarvojensa olevan luodin kestävät.

Englanti poistuu toista työvuoroaan varten.

Työvuoron loputtua Englanti toteaa Espanjan olevan Ranskan korvike.

Englanti poistuu nukkumaan.

Sunnuntai:

Myöhässä työvuoroon. Työvuorosta pois 10. min aikaisemmin.

Kotipizzaa. Espanja kuolaa vieressä roiskeläpän kanssa. Hetalioita alkaa parveilla ympärillä. Uusi miitti.

Englanti inveidaa Tanskan ja joutuu sotaan Preussin kanssa.

Englanti voittaa.

Englanti poistuu Faittia varten.

Englanti voittaa Ranskan.

Englanti häviää Red Magelle.

Englanti hurraa Red Magelle.

Englanti juttelee vielä kavereille.

Englanti on poistunut conista.

TRACONISSA NÄHDÄÄN!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.