IRC-Galleria

kertosäe2:
Mä oon nyt tässä, mä elän
Mä oon jo tässä, elämässä
Mä oon nyt läsnä, mä elän
Mä oon jo tässä, tässä elämässä

kertosäe:
Mä olen kohdannut mun demonit,
mä olen kohdannut mun eroni, se vei multa veroni.
Mun ei tarvii enää miettii, koska tiedän
mun ei tarvii enää pelkää, mun aika ei oo vielä.
Mun aika ei oo siellä missä muiden,
mut aika lepää siellä missä kuljetaan uiden.
Mun suu lepää yllä tuhansien suiden,
yllä tuhansien puiden, alla miljoonien kuiden.

Mietin itseeni ja muita,
mietin tuhansia ruokittavii, suita miljoonii,
jotka lepää haudas luina.
Sitä, et mitä paskaduuni tekee niist,
niitä, jotka valittaa ettei oo mitään tekemist,
etsii oikeet alaa, aina ala kerrallaan,
mut sit ne hajoo pikkuhiljaa pala palalt kerralla.
Miten se kaikki vaikuttaa sun mielialaan,
jos mult kysytään, niin se aiheuttaa vaan mielipahaa.
Tuntuu, et kun kirjoitan, aivot sulaa
ja mietin onks mun mieli vahaa,
vai onks mun mieli rahaa.
Jos mä myyn mun levyn sulle,
kättelen sua ja katson silmiin "terve, mä oon Julle"
Mä oon vaan normaali,
vai oonks mä sittenkää?
Onks se normaalii ettei ole aina itsessään.
Tai se et on, en tiiä.
Järkeilen mieluusti, teen sanoist ruokaa
ja tungen ne sun nieluusi,
sit sun on pakko syödä.
En haluu enää joutuu nurkkaan
siihen tilanteeseen et mun on pakko lyödä.
Tai sitten pakko tehdä mitää
pakotuksen voimal ei tuu mistään mitään.
Näin mun sisäl itää.

Kiinni jyvänen,
herkäl päällä itseäni hyväilen.
Niin dippi juttu, et mun nimi pitäs olla Syvänen
mä menen syvälle.
Hyvil ihmisille tapahtuu hyvii asioit,
oonks mä päässy jyvälle.
Täst jutust, siis täst elämäni tarinassa,
sain tarpeekseni itestäni ja jatkuvast marinasta.
Näin jatkuu tää tarina, en rimaa enää alita.
Enään et tuu kuulemaan hampaideni kalinaa, se särinä takaa
sitä rakkautta ei ole olemassakaan mitä pärinä jakaa.
Se on vaan lume, silti se mua kutsuu,
ja puhuu mulle tule tänne Julle tule tule.

kertosäe

Nyt mä palan mun ruumiiseen alas,
elän parast aikaani, enkä halua mennäkkään takas.
Takas sinne mis ei ollukaan mitään,
sinne mis mun piti koko aja jostai kiinni pitää.
Ny mun ei tarvii, mä, mä olen vapaa
irti niist kahleist, jotka käänsi mun pääni mun napaan.
Mä en tarvii lihaksia, habaa.
Mä en tarvii enää niittei tai koksuu
tai jotai vitun jabaa.
Se on kaikki sitä samaa
ne iskee salaa ovelasti sielt takaa,
ja syö sun mielesi lamaa.
Mun mieli on nyt vakaa, eikä se toimi
enää ku vaa sil yhdel ainoalla tapaa.
Ja se tapa on suora, mut silti oikeel suunnal.
Eikä se tapa sun tunteit niinku huora.
Mut kipu pitää suoda,
pitää antaa haavojen vuotaa
ja sit vasta työntää ne pois luotaan.
Kaikki on saatava, se ei ollu sanat häävin,
mut en ylistäny huumeit, ymmärsitte väärin.
Fiilispohjalt sen käänsin,
en oo sellast meininkii mitä pipes nähny täällä päi läänii.
Mä vaan sanoin miten olin,
olin miten olin.
Mä olin miten olin, siis olin.
Se mikä olin joskus on enää jäänne,
mä haluun elää tällee
omistan tän mun elämälle.

kertosäe

kertosäe2