Pimeys tulvii yli räystäiden, virtaa kaduilla
illasta aamuun vailla kaikkia rajoja.
Lumen jäännökset: turhia laikkuja pimeydessä.
Ilon jäännökset: turhia tahroja synkkyydessä.
Ja synkeys! Loputon tuoppi olutta
vahvaa, mantuista, vaahtoavaa
jonka yksinäinen metsästäjä kumoaa vuoren kupeella
tyhjässä majatalossa turhan ajon jälkeen:
maailma, yhä minä sinut haluan.