IRC-Galleria

saatiin päähänpisto! Nyt sitten on sellainen lapsellinen innostus et heti nyt pakko saada ja tehdä ja JEE JEE JEEEE! Lopeta!

:D Jännää...

"If god was a woman, sperm would taste like chocolate"
-Carrie Snow-

Mulla on tosi nostalginen olo, niinkuin olis jotenkin lapsuuden saanut takaisin. Oon viikon sisällä saanu kaks kertaa tikun jalkaan, varpaaseen ja kerran käteen. Mun käsivarressa on naarmu ja mustelma, mun alaselässä on mustelma ja mun oikeessa polvessa on iso mustelma. Molemmissa polvissa on naarmuja ja ruhjeita. Vannon kuulkaas, en tuu kotiin yhtenä kappaleena :D


En muista koska viimeks olisin saanu tikun mihinkään... eikä sitä muista kuinka ärsyttävää se on ennen kuin se tapahtuu uudelleen... varsinkin syvälle varpaaseen mennyttä oli kiva repiä ulos.

no, ces't la vie. :)

Miksi me juodaan maitoa? Me ei oikeastaan tarvita sitä enää. Äidit imettää lapsia vaan kun ne on lapsia. Lehmätkin tuottaa maitoa vaan kun niillä on vasoja. Elikä, lehmät tuottaa maitoa jotta niiden nelkytkiloiset vasikat kasvaisi 900 kiloisiksi kahden vuoden sisällä. Niin.. siinä on sitä rasvaa...... Ne pumpataan täyteen hormooneja jotta ne tuottais kymmenkertaisia määriä maitoa siihen mitä ne normaalisti tuottaisi. Sitten niiden tissit on raskaat. Raukat. Sitä paitsi, kaikki mitä niihin lehmiin laitetaan että ne tuottaisi enemmän maitoa jne. kulkeutuu maidon kautta meihin. Perus logiikkaa, jos äiti käyttää huumeita niin sen lapsi saa ne maidon kautta.

Maito on valkoista koska siinä on rasvaa. Se valkoinen maidossa on rasvaa. Kiva.

JA SITTEN VIELÄ! ei niitä kukaan lypsä hellästi käsin, ne kytketään niihin kylmiin masiinoihin jotka imee imemistään ja niiden poloisten utareet kipeytyy ja tulehtuu. Sitten niihin tulee visvaa ja ne märkii ja kaikki se vaan imeytyy niitä masiinojen letkuja pitkin maidon mukaan.. NAM!

Maidon on epäilty aiheuttavan monia sairauksia, kuten mm. osteoporoosia (niin ei se maidossa oleva kalsium auta ythään, ala Yale tutkimus), anemiaa, diabetesta ja rintasyöpää. Siitä on löytyny jälkiä morfiinista ja tuholaismyrkyistä.

Joten joo nauttikaa maidosta. Puhutaan lihasta ens kerralla.. musta on varmaan tulossa joku hippi. Mut hei yäk, oikeesti...

Pieniä elämänmuutoksia

Se ensimmäinen niistä varmasti leviää kulovalkean tavoin, niin sitä ei varmaan tarvitse mainita.

Äiti ja Jukka osti omakotitalon Suvilahdesta, muutetaan ens kesänä. Tai ne muuttaa, en mä siellä varmaan koskaan tuu kunnolla asumaan sillä lailla..

mikä siinä on, että kun oikeasti tarvitsee jotakuta, seuraa, olkapäätä, kaveria, ketä vaan. Kun on sellainen olo että ei vaan haluaisi olla yksin, tarvis vähän tukea, niin silloin ei ole ketään. Ei ketään missään tavoitettavissa.

Sitten kun kaikki on hyvin ja mikään ei vaivaa niin ihmisiä on kaikkialla ja kaikki kaverit on vapaalla ja haluaa tehdä kaikkea ja kellään ei tunnu olevan muuta tekemistä kuin olla sun kanssa.

every single cell in the human body replaces itself over a period of seven years. That means there's not even the smallest part of you now that was part of you seven years ago.

I love my mother. En tiedä mitä tekisin ilman häntä.

Se tuntui samalta kuin jos telkkari hajoaa. Ohjelma saa odottamattoman lopun ja ruutuun räjähtää lumisadetta ja ilkeää sähinää tai testikanavan hypnoottiset värit. Silloin sitä jää kaukosäädin kädessä miettimään että mitäs vittua. Niin siinä kävi, vaan ei televisiolle, mulle nimittäin. Mä heräsin kuin horroksesta, istuin sinisellä sohvalla ja olin täysin varma että lasivitriinit telkkarin molemmin puolin hajoais pian tuhansiksi säpäleiksi mun järkytykseni johdosta. Mutta mikään ei liikkunut, jostain syystä maailma ei ollut tajunnut että nyt on jotain vialla. Mä olin missannut kaiken.

Mä täytin viime kuussa kolkytkaks. Ja vasta nyt mä tajusin kuinka traagisen väärät päätökset mä olin joskus tehnyt. Mä asuin vuokra-asunnossa sen pojan kanssa jonka mä tapasin rippileirillä. Siitä oli nyt jo seitsemäntoista vuotta. seitsemäntoista. yli puolet. Mun ikkunoissa oli rullaverhot ja mä olin töissä kirjastossa. Kirjastossa. Hienoa. Mun jääkaapissa oli maksalaatikkoa ja lauantaimakkaraa. Mä en tiedä kummassa on enemmän jauhoja. Musta piti tulla lääkäri tai juristi, jotain suurta, mun piti saada merenranta-asunto jossa on tarpeeks tilaa kahdelle isolle autolle ja ainakin olohuoneen kokoiselle keittiölle. Mun piti kokea nuoruus ja suudella vieraita miehiä ja kompuroida aamuyöllä väärään rappuun ja ommella sormet ruvella merkkejä opiskelijahaalariin ja järkätä parhaan kaverin polttareita ja rakastua monta kertaa. Mun piti saavuttaa jotain suurta. Mutta mä olin vielä täällä. Voi Paska.

Mä raivasin kyynärpäällä sen harmaan toimistorakennuksen oven auki ja yritin samalla kaivaa passia ja kuulakärkikynää laukun pohjalta. Vastaanoton muovipenkeillä istuvat ihmiset kääntyivät katsomaan kun mä ilmestyin ovesta, takki repsottaen juoponnapilla ja hiukset täysin sekaisin. Marssin suoraa tietä luukulle ja nojasin tiskiin. Vaaleatukkainen nainen nosti katseensa tietokoneelta ja kohotti kulmiaan.

"tuota, mä tajusin just että missasin koko nuoruuteni. Mitä mä teen?"
"Teidän täytyy täyttää kaavake M32, se on se vaaleanpunainen tuolla seinällä. Sitten täytätte siitä vierestä vihreän T5 kaavakkeen. T5 palautetaan tänne ja M32 lähetetään sitten Aika-asiain osastolle jonka pääkonttori on Oulussa"

Kaappasin seinältä vaaleanpunaisen ja vihreän kaavakkeen ja aloin kuumeisesti kirjoittaa. Nimi, siviilisääty, syntymäaika, siirron syy, nykyinen elämäntilanne, kohde ajankohta. Jätin vihreän kaavakkeen vaaleatukkaiselle naiselle ja pudotin vaaleanpunaisen kaavakkeen kirjekuoressa kadulla olevaan postilaatikkon. Huokaisin syvään ja napitin takin uudelleen.

Kaavake käsiteltiin viikossa, sillä tasan kuuden päivän kuluttua mä menin nukkumaan. Ja mä heräsin, aurinko kutitti mun ripsiä ja ikkunaa vasten räpätti perhonen. Mun rippimekko roikkui mun sängyn vieressä olevan kaapin ovesta henkarissa ja kahvin tuoksu leijaili alakerrasta.

joskus se istui katolla ja katsoi. Katsoi kaikkea sitä mitä sieltä voi katsoa. Toisia kattoja, harmaita seiniä ja asfalttiteitä jotka raastoivat maisemaa ristiin rastiin betonimonumenttien välissä. Päivät venyivät ja sulivat kiinni toisiinsa, toimettomuudessaan sitä unohti mistä yksi alkoi ja mihin toinen päättyi. Kun ei poiskaan päässyt, voi aivan hyvin turruttaa itsensä täysin välinpitämättömäksi ja viettää aikaansa metsästäen jonkinlaista nurmikonkaistaletta tästä jumalattomasta ekologisesta jalanjäljestä.

se poltti kaiken ruohon, mutta se ei haitannut. Aurinko siivilöityi sälekaihtimien välistä ja huoneessa tuoksui pähkinältä. seinällä oleva radio rätisi ja naisääni suolsi lukemattomat kerrat kuultua litaniaa kahdesta sateenkaaresta ja kaiken valtakunnan arvoista. Suuresta Johtajasta. Kusipäästä. Mutta sitä ei voinut sanoa ääneen, sillä joku saattoi kuulla - ja siitä sai maksaa hengellään.

Katolla oli hyvä. Kovassa tuulessa saattoi nojata eteenpäin hieman ja tuntea itsensä lähes painottomaksi. Saattoi katsoa viivaa, jolla maa kohtasi taivaan ja haaveilla maista joihin ei koskaan pääsisi, mutta joissa tiesi ja toivoi asioiden olevan paremmin.

Kengissä oli punaiset nauhat. Niiden musta pohja kaartui varpaiden ympäri ja nauhojen solmut oli taitettu varren reunan alle. Se siristi silmiään koska aurinko oli niin kirkas. Ja koska ei ollut varma näkikö sen mitä luuli näkevänsä vai oliko se viimeinen keuhkoihin tulvinut savupilvi ylikuormittanut aistit ja saanut systeemin oikosulkuun. Näky väreili siinä pienessä tuulenvireessä joka oli päässyt kerrostalojen välistä maan tasalle. Asfaltissa oli rako. Kuin ammottava haava hyvin hoidetussa, äärimmilleen rääkätyssä ja tarkoin muotoillussa ruumiissa. Se oli vastarinnan vulgaari riemuvoitto.

Leucanthemum vulgare.
päivänkakkara.