IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

†Tiistai 02.09.2008 01:26

Aurinko laskee risteyksessä,
seisot vahvana,
taistellaan tän eteen yhdessä.

Mutta sinä jäät jälkeen,
haluaisin sinua kantaa,
edetä yhdessä kanssasi.

Mutta en yletä,
olet jo liian kaukana.

Kävellään samaa tietä,
ennen pimeää,
mutta tie päättyy,
sinun pitää kääntyä.

Olet eri puolella tietä,
olet jo kaukana,
mutta näen sinut vielä.
Koitan kaiken sanoa,
mutta paljon sanomatta jää.

Jään tähän yksin,
kun katoat yöhön.

Päästän irti sinusta,
kaadun.

Istun ja itken hetken hiljaa,
toivon kuulevani äänesi kuiskaavan minulle
Hyvää Yötä.

Mutta olet jo liian kaukana.

On minun noustava ja jatkettava tielläni.
Muistojen sillalle kuljen luoksesi,
kun silmäni suljen,
vain se voi enää takaisin kuljettaa.
En tahdo unohtaa.

Muistot elävät kauemmin, kuin ihmiset.
Ne jotkut satuttaa.
Mutta vain ne voivat enää sinut tuoda takaisin,
tuoda takaisin hetket,
jotka meillä oli.

Koitan kyyneiliäni vältellä jälleen.
Muttei tuskaa voi vain kätkeä sisälleen.
Joten itken nyt vuoksesi jälleen,
kaipaisin sinut lohduksi,
mutta olet jo liian kaukana.

Oli meillä pitkä matka takana,
vaan oli se silti aivan liian lyhyt.

Mutta kaikki joskus lähtee,
jää jälkeen,
niin vain on.
Ei kenenkään huominen ole varma.

Jokainen on oman elämänsä,
oman tiensä vanki.

Kulje omaa tietäsi,
mutta elä kulje väärää tietä.

Ja nyt kun sydämeni kaipaa sinua, mietin,
tiedätköhän lainkaan,
miten paljon sinua rakastan.
Ja tulen aina rakastamaan,
vaikken siten takaisin sinua saakkaan.

Miksi piti sinun lähteä?
Miksi et voinut jäädä?

Minä tarvitsisin sinua,
mutta nyt jäin aivan yksin,
pimeään risteykseen,
ilman lohtua,
ilman turvaa.

Olet jo liian kaukana.


Lepää rauhassa äiti.
Me nähdään vielä.


† 27.8.2008

camppingMaanantai 01.09.2008 01:55

viime viikko oltiin camping reissulla, eka washingtnissa veneilemassa ja kruisailee inter tuubilla ja wake bordilla, sit kavastiin kotona kunnon suihkussa ja matka jatku metan keskelle sellaseen monkija juttuun ja oli ihan huippua, melkeen osuin muutamaan puuhun ja puskaan, mut loppujelopuks kukaan ei kuollu :D Ja tylsan hetken tullen kaivettiin esiin tussit ja varitettiin Brandin kanssa koiria :D tuli aika kauniita varipilkkuja ja toinen ressu oli niin nolona etta piilotteli sohvan alla :D Viimenen ilta metassa oli kylla kamala, Steven 'veli' ja sen kaverit tuli meijan kanssa ja tallakertaa ei ennaa ollu pieni hiprakka vaan ihan kauhee kaato humala ja aamulla elamani kauhein krapula ja sittten suunta kohti koskenlaskua :D oli ehka maailman hirvein matka autossa ku ulkona lamminta lahemmas 40 -.- mut koskenlasku oli kyla aivan huippua vaik vesi oliki ihan torkeen kylmaa, mut reissu oli kiva ja ihmiset aivan hulvattoman hauskoja kun veneilin host isan ja sen veljen kavereitenn kanssa :D nyt on enaa pari paivaa kesaa jaljella, huomenna koulu shoppailut, vaatteita ja muuta, tiistaina mulla on joku tunnin mittanen tutustuminen kouluun, joka ei kyl oo vissiin pakollinen, mutta kahtoo jaksaako sinne, mut keskiviikkona alkaa sit oikee koulu :s mut 2-3h paivassa, koko vuos, niin ehka ma parjaan ;D

[Ei aihetta]Sunnuntai 24.08.2008 04:40

hahaa, eilen oliki jo piani hiprakka paalla :D koitettiin loytaa suomalaista kaljaa jostai erikoiskaupasta ku takalaisessa on liikaa vetta, mut ei loytyny, joten mulle on omat, vahvemmat kaljat et on makua :D ihan hullun rentoo ja hauskaa porukkaa nama!! Eilen puhisteltii naitten vene ja tanaan tollanen bussin kokonen asuntoauto ja huomen aamulla reissunpaalle :) Aurinko paistaa melkee pilvettomalta taivaalta ja lamminta jtn 35, ihan hullun ihana keli ja kaikkee 8) mutta solarium kutsuu ja it shoppailee taas vaihteeks :p

ikava teita ihmiset!! <3

[Ei aihetta]Keskiviikko 20.08.2008 23:56

wuhuu, just herasin, taalla kello nayttaa 10:48 ja oon ainoo ylhaalla :D tanaa lahetaa siskon kaa shoppailee ja jtn muuta, tissuttelua varmaa :D silla kuka sano etta taalla ei voi juua, me on ainaki ryypattu tan perheen kaa joka ilta ja ne kay tanaa ettii jos loytys mulle jtn eurooppalaista kaljaa ja kaikkee :D ja kuulema ens viikko ku ollaa matkailee ja kuulema aina muullonki nii ollaa vaa yhessa kannissa :D etta ihan jees (mutta alkaa kertoko meijan mammalle :p ) Sit nailla on muutenki vahan omia huveja, toissa iltana ajeltii pain liikennemerkkeja ja kaaeltii niita pitkin kaupunkia ja sit piti menna paketoimaa yks talo vessapaperiin ja auto kelmuun, mut ne oli viel hereilla ne tyypit, nii se jai toisee iltaa :D sit oon opettanu naille suomee ja nyt kaikki haukuu toisiaa suomalaisilla nimilla :D Eilen kavin kirjautuu kouluu ja valihtee kursseja, ei oo ku vissii 2h koulua joka pv, jtn ruuanlaittoo, liikuntaa, kuvista, enkun leffojen kahtelu kurssi ja tollasia, et tuskin sinnekkaa kuolen :D ja eilen mua alettiin jo kuhtua siskopuoleks ja muutenki on kokoajan hengattu naitten siskojen, niitten poikaystavien ja kavereitten kanssa, ja on ollu kyl ihan hullun kivaa vaan :)

USATiistai 19.08.2008 07:54

nonii, nyt ollaa uuen perheen luona, aivan upeita ihmisia ja taa talo on valtava :D en meinannu loytaa eilen ees vessaakaa :D paljon isompi ku kaikissa kuvissa, mita joillekki oon nayttany :) ja nailla on oma solarium ja kaikki, ahh vihdoinki rusketun!! valtavat telkkarit, ulkona myos ja kaikkee, hullut autot ja sangyt ja muut, kaikki varmaa puolet isompaa ku kotona. Viime viikko NYCissaki oli loistava, rahaa palo shoppailuihin jtn 400 ja kierreltii ympari manhattania ja muuta kaikkee, aivan huippua ollu ainaki tahan asti :) huomenna kirjautuu kouluun ja valihtee kursseja sun muuta. Lamminta on yli 30, vaikka aurinko ei ees paistakkaa nyt ku on jtn ukkosmyrskyja tulossa.

Ens viikolla lahetaan matkustaa washingtoniin, veneilee ja sit johonki kosken lasku tapahtumaan ja muuta kaikkee ja nuo mun siskot ja niitten poikaystavat jo suunnitelee kaikkee minne ne aikoo mut vieda, joulu aikaan kuulema kanadaan laskettelee ja muuta, ihan vaa niitten kesken ja muitaki kaikkee :) et tuun varmasti kyl parjaa 10kk, nyt jo ihanku oisin ollu vaikka kuin kauan ku kaikki on ku oma perhe jo, joten kaikki hyvin talla rintamalla, pitakaa lippu korkeella siellaki!!

MISS YA!! <3<3<3
- Vanhemmat »