IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.05.2006 00:38

Kaisa päätti herätä henkiin maailmaan eräänä hiostavana iltana. Jo miltei heti näki että hänestä tuli nainen.. Perhe oli suuri ja he söivät vain roskia. Koulussa hän suorastaan loisti tiedoillaan, siellä häntä moksittiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ihastuttamaan koirat, niinpä ammatiksi tuli tietosanakirjat.

Kaisa kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin lyömättömäksi. Päähänsä hän sai oranssit hiukset, sekä mustat silmät.
Jakomielitautisuudestaan johtuen hän oli aika aatoksellinen. Lempiruokaansa kaurapuuroa hän sai työskennellen hiuskarvannostattajana.

Kaisa ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan auton ratissa. Alkoholia hän juo kutsuntatilaisuudessa.

Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa meinasi mennä naimisiin.

Sen pituinen se.

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.05.2006 00:36

Vuonna 1933 pieni tyttö joutui murhaajan uhriksi. Murhaaja hautasi tytön elävältä maahan toistaen samalla sanoja “Toma sota balcu“.

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nämä sanat, tulet tapaamaan murhatun tytön. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, tyttö ilmestyy makuuhuoneesi kattoon ja tukehduttaa sinut samalla tavalla kuin hän tukehtui itse.

Jos kirjoitat tämän tarinan omaan blogiisi, hän jättää sinut rauhaan. Hyvät tekosi palkitaan.

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.05.2006 23:07

Ota puhelin käteesi ja täytä seuraavat kohdat.

Kymmenen ensimmäistä soitettua:
1. Heidi<3
2. Krisu<3
3. Ninnu<3
4. Tara<3
5. Tiina<3
6. äiti
7. Ville
8. Risku
9. Hamtaro
10. Vilma<3

Yhdeksän viimeksi vastattua:
1. äiti
2. Heidi<3
3. Krisu<3
4. Hamtaro
5. Ville
6. Juuso
7. Silli
8. Vilma<3
9. Heidi H<3

Kahdeksan viimeksi vastaamatta jäänyttä:
1. Krisu<3
2. Somppa<3
3. äiti
4. Ninnu<3
5. Heidi
6. Vesala
7. Riikka
8.

Kuusi saapunutta viestiä lopusta:
1.Tunnen. Kuis? :>
2. Missä? :D
3. Ookko vielä kylillä vai kotona?
4. Tulos pian sinne
5. Alkaa olla kännis =) pakko syödå =)
6. Koska pääset?


Kuusi ensimmäistä saapunutta viestiä:
1.Mutta onneks piip oli sielä ;DD <3 tara vaan sano joaki et olit ollu vähä hermona sit. ooksä vielä kylällä?
2. Juu käy, mä laitoonki sille aamulla viestin et tuleeko se meidän kans. mutnii, mä lähe tästä nyt pian..
3. Ottakaa mutki kyytii!?
4. Mä soitan vaikka sitte...
5. Juu ajattelin et ootko kylälle menos koska?
6. Mihnä oot?


Viimeksi tilattua soittoääni:
joku systemin piisi

Neljä viimeistä numeroa muistissa:
1. äiti
2. vuorela
3. vilma<3
4. ville

Kolme ensimmäistä viestiä lähetetyissä:
1en oo enää..
2.mihinä oot? mä oon menos nyt kylälle
3.vittu ei tää oo kivaa.. kohta ne varmaan herää ja kysyy et mille mä nauran.:D

Kaksi ensimmäistä viestiä arkistossa/omissa viesteissä:
ei ole

Taustakuva/logo:
*joku hämärä

[Ei aihetta]Torstai 18.05.2006 18:27

Olen
[x]Suudellut miestä
[x]Suudellut naista
[ x]Käynyt huussissa
[ ]Ratsastanut kamelilla
[x]Harjannut kissaa
[x]Ollut jälki-istunnossa
[ ]Lyönyt kaveria
[ ]Halannut naapuria
[x]Juonut samppanjaa
[ ]Heittänyt televisiota ikkunasta
[x]Yöpynyt hotellissa
[ ]Käynyt Amerikassa
[x]Puhdistanut wc-pönttöä
[x]Käynyt Puuhamaassa
[x]Polskutellut Serenassa
[x]Valehdellut äidilleni
[ ]Ollut musiikkivideossa
[ ]Omistanut syyliä
[ ]Tanssinut napatanssia
[x]Varastanut
[ ]Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[x]Valvonut koko yön
[ ]Rikkonut ikkunaa
[x]Sanonut "rakastan sinua"
[ ]Stripannut
[x]Ollut rippileirillä
[x]Nukkunut villasukat jalassa
[ ]Syönyt kuivattuja banaanilastuja
[ ]Mokannut kotitalouden tunnilla
[x]Tehnyt yli 80€ kännykkälaskun
[x]Leikannut koiran kynsiä
[ ]Pessyt vauvan pyllyä
[ ]Ollut päivän syömättä mitään
[ ]Ajanut traktorilla
[x]Tilannut taksia
[ ]Yrittänyt iskea itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä
[ ]Ajanut viiksiä
[x]Syönyt kynsiä
[x]Soittanut pilapuhelua
[ ]Ollut Ankkarockissa
[x]Rikkonut lupaustasi
[x]Ollut moottoripyörän kyydissä
[x]Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[ ]Soittanut seksilinjalle
[ ]Haukkunut hoppareita
[x]Soittanut bassoa
[ ]Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[x]Uinut vaatteet päällä
[ ]Kuunnellut klassista musiikkia
[ ]Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[ ]Röyhtäissyt ruokapöydässä
[x]Koskenut sähkölankaan eli paimenpoikaan
[ ]Nielaissut jääpalaa
[ ]Tippunut ponin selästä
[ ]Haukkunut hevareita
[ ]Ollut vaahtobileissä
[ ]Lähettänyt viestiä mtv3 chattiin
[x]Soittanut väärään numeroon
[ ]Oksentanut ruusupuskaan
[ ]Vilautellut julkisilla paikoilla
[ ]Halannut julkkista
[x]Itkenyt ilman mitään syytä
[ ]Ollut alaikäisenä baarissa
[ ]Laskenut pulkalla katolta
[x]Nostanut lippua salkoon
[ ]Ollut järjestämässä discoa
[x]Saanut turpaan tuntemattomalta
[x]Matkustanut peräkontissa
[x]Siivonnut lattialta oksennusta
[x]Kävellyt yli 10cm koroilla
[x]Karannut kotoa
[ ]Tilannut Mix-lehteä
[ ]Käynyt eduskuntatalossa
[ ]Pelannut kännykällä kirkossa
[ ]Vastannut seuranhakuilmoitukseen
[x]Nähnyt kaupassa julkkista
[x]Pelännyt hämähäkkejä
[ ]Kirjoittanut Reginaan
[ ]Ihaillut gootteja
[x]Hävennyt kilojasi
[x]Rakastunut
[x]Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[ ]Laulanut kun olet ollut kävelyllä ja kuvitellut ettei kukaan kuule...
[ ]Hypännyt 10 metristä pää edellä
[x]Liftannut
[x]Kerännyt mansikoita
[ ]Ajanut mopolla päin seinää
[ ]Seisonut hevosen selässä
[x]Käynyt navetassa
[ ]Kokeillut vanhusten vaippoja
[ ]Esittänyt Güntheria
[ ]Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[ ]Tuntenut mielisairaan
[ ]Hypännyt benjihyppyä
[ ]Ollut yksin lentokoneessa
[x]Eksynyt kaupungille
[ ]Hävittänyt laukun Linnanmäellä
[ ]Koulussa tiputtanut terveyssiteen lattialle
[x]Laulanut mikrofoniin
[ ]Laittanut metalliesinettä mikroon tai muuta mitä sinne ei saisi laittaa
[ ]Astunut lehmän paskaan
[x]Nielaissut purukumia
[x]ollut/vieraillut vankilassa
[ ]Itkenyt itseni uneen
[ ]Ajatellut itsemurhaa
[ ]Tykännyt The Rasmuksesta
[x]Täyttänyt 14 vuotta
[ ]Käynyt psykologilla
[ ]Seurustellut yli 23 vuotiaan kanssa
[x]Seurustellut
[x]Ollut alipainoinen
[ ]Käyttänyt narubikineitä
[x]Laihduttanut
[ ]Keräillyt kaljapullojen korkkeja
[ ]Juonut Hyla-maitoa
[x]Ollut krapulassa
[ ]Käyttänyt henkseleitä
[ ]Fanittanut RAW:ta
[ ]Ostanut e-pillereitä
[ ]Hengittänyt heliumia
[x]Käyttänyt ripsentaivutinta
[x]Koskettanut käärmettä
[ ]Juonut venäläistä valkoviiniä
[x]Ollut tuhkarokossa
[x]Tehnyt heräteostoksia
[ ]Hävennyt tyttöystävääsi

Oletko koskaan...

[x] saanut kymppiä kokeesta
[x] saanut nelosta kokeesta
[x] uinut avannossa
[ ] käynyt Lontoossa
[ ] mennyt vahingossa väärään junaan
[x] katsonut samaa leffaa kaksi kertaa peräkkäin
[ ] diggaillut Spice Girlsiä
[x] tehnyt runoa
[x] lyönyt jotakuta
[ ] ollut lempiartistisi keikalla
[ ] harrastanut balettia
[x] varastanut mitään
[ ] ollut kirpparilla myymässä
[x] löytänyt kadulta rahaa
[x] ollut vähällä jäädä auton alle
[x] värjännyt hiuksiasi
[x] lintsannut
[x] saanut jälki-istuntoa
[ ] sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[ ] matkustanut pummilla
[x] rukoillut Jumalaa
[ ] lukenut Raamattua
[ ] tuhlannut yli 200 euroa kerralla vaatteisiin
[ ] ollut yksin leffassa
[ ] ollut kielikurssilla
[x] suudellut
[x] seurustellut
[ ] kokeillut nyrkkeilyä
[x] kierinyt alasti lumikinoksessa
[x] voittanut arvonnassa
[x] pyörtynyt
[x] juonut kännejä
[ ] haaveillut näyttelijän urasta
[ ] joutunut jonkun epäilyttävän tyypin seuraamaksi
[x] lukenut dekkaria
[x] menettänyt läheistä ihmistä
[ ] ollut isosena jollain leirillä
[x] käyttänyt minihametta
[x] jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[ ] tuntenut itseäsi yksinäiseksi
[x] tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
[ ] ollut katsomassa oopperaa
[ ] harrastanut näyttelemistä
[ ] lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[x] neulonut lapasia
[ ] katsonut Stand by me-leffaa
[x] keksinyt aprillipäivänä pilaa jonka joku uskoi
[ ] järjestänyt yllätysjuhlia jollekin
[x] syönyt pizzaa aamupalaksi
[ ] ollut ambulanssin kyydissä
[ ] ollut poliisiautossa
[x] omistanut lemmikkieläintä
[x] laulanut sooloa jossain tilaisuudessa (..karaoke)
[ ] soittanut/laulanut bändissä
[ ] ajanut autoa
[x] ajanut mopoa
[ ] nukahtanut koulussa tunnille
[x] saanut aivotärähdystä
[ ] lukenut salaa toisen päiväkirjaa
[ ] ollut tietokoneella yli 5 tuntia putkeen
[ ] maalannut taulua
[ ] ollut yli kuukautta pois kotoa
[ ] ollut (kesä)töissä
[ ] maistanut mustekalaa
x] unohtanut parhaan kaverisi syntymäpäivää
[x] ollut festareilla
[x] karannut kotoa
[x] luntannut kokeessa
[x] saanut ampiaisenpistoa
[x] saanut murtumaa
[x] antanut rahaa katusoittajalle
[x] ensin inhonnut jotain leffaa/tv-sarjaa ja sitten alkanutkin tykkäämään siitä
[x] toivonut että tämä gallup loppuisi jo

[Ei aihetta]Torstai 18.05.2006 00:29



Nimi: Kaisa
Lävistyksiä: napa ja rusto
Tatuointeja: ei.
Pituus: jotain 175
Kengännumero: 39 tai 40
Hiustenväri: blondit
Sisarukset: Anssi ja Tero <3

VIIMEISIN

Kappale, jonka kuuntelit: joku klamydian piisi
Kappale, joka oli juuttunut päähäsi: ei mikää
Henkilö, jolle soitit: Ninnu
Henkilö, joka soitti sinulle: äiti
Tv-show, jonka katsoit: en mä tiiä
Henkilö, jota ajattelit: enpäs kerrokkaa ;)

VASTAAN VAI PUOLESTA

Kaukosuhteet: riippuu vähä
Hyväksikäyttö: VASTAAN
Itsemurha: vastaan
Ihmisten tappaminen: vastaan
Teinitupakointi: no jaa a:D
Rattijuopumus: vastaan
Homo- ja lesbosuhteet: vastaan
Saippuasarjat: puolesta

OLETKO

Koskaan itkenyt tytön vuoksi: oon.
Koskaan itkenyt pojan vuoksi: aika montaki kertaa...
Koskaan ollut nyrkkitappelussa: joo...
Koskaan joutunut pidätetyksi: no ei kai sitä ny niinkää voi sanoa

MITÄ

Shampoota käytät: sunsilk
Kenkiä: mitä milloinki
Pelkäät: hämähäkkejä

KUINKA MONTA

Kertaa olet ollut rakastunut? en tiiä
Kertaa sydämesi on särkynyt? monta
Sydäntä olet särkenyt? ? en tiedä
Ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi? 4 <3

Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä? en mä muista
Arpea on kehossasi? monta
Asiaa kadut menneisyydessäsi? en tiiä

AJATTELETKO OLEVASI

Soma? joo tosi
Hauska? tottakai
Kiihkeä? joo aina
Ystävällinen? no riippuu päivästä.
Huvittava? no en tiiä
Rakastettava? emt.
Huolehtiva? kuinka sen ny ottaa :D
Suloinen? tuskin

SUOSIKKI-
Nelikirjaiminen sana: en mä tiiä
Karkki: en syö karkkia. :P
Sarjakuva/piirroselokuva: emmä tiiä
Aamiaismurot: jaa a
Purukumi: se sininen jenkki
Väri(t): musta, sininen, punanen jne
Kynsilakan väri: väritön
Viikonpäivä: Perjantai
Inhokkipäiväsi: maanantai ja torstai
Kukka: ruusu
Koru: varmaan joku kaulakoru
Erikoiskyvyt/lahjat: enpäs tiiä
Kesä/talvi: KESÄ
Trampoliinit vai uima-altaat? uima-allas

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...

Nukkui sängyssäsi: no mä. :D
Näki sinun itkevän: Heidi varmaanki.. tai sitte Tero. (kai se näki. :D )
Sai sinut itkemään: yks jätkä
Oli kanssasi elokuvissa: Heidi
Huusi sinulle: En mä muista
Lähetti sinulle sähköpostia: en mä muista

OLETKO KOSKAAN...

Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä: juu
Ollut julkisella paikalla yöpuvussa: oon :D
Pitänyt jonkun salaisuuden: joo tietysti
Itkenyt elokuvan aikana: joo
Suunnitellut viikkosi tv-ohjelman perusteella: en
Ollut esiintymislavalla: joo..
Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta: kai joskus

Paljonko kello on? 21:17
Omenat vai banaanit?: omenat
Sininen vai punainen?: sininen
Kevät vai syksy? kevät.
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen? syömään. :D
Minkä aterian söit viimeksi?: jäätelöä. jos sitä ny voi ateriaksi sanoa. :D
Lukio vai yliopisto?: jaa a
Oletko tylsistynyt?: njoo
Minkä äänen kuulit viimeksi?: mä kuulen koko ajan jotaki
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi?: jotain hajuvettä

YSTÄVYYS/RAKKAUS

Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: en mä tiiä
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta? varmaa 2
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä?: luottaminen, rehellisyys :)

MUUTA TIETOA

Rikosrekisteri?: ei
Mitä kieliä osaat?: suomi,englanti ja kai vähäse ruottia
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi: Sänky :D
Asia, josta pidät itsessäsi vähiten: äly. :D
Kamalin tunne maailmassa: ku joku tuttu kuollu. :(
Ketä rakastat: en mä tiiä
Ketä kaipaat: kavereita yms

SINÄ

Lempinimet: kaisu
Nimesi alkukirjaimet: kn
Kuinka vanhalta näytät? no jokku sanoo et vanhemmalta mut en mä tiiä
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt? no en mä tiiä
Silmälasit/piilolinssit: ei
Onko sinulla lemmikkejä? mirri ja joppe. :)
- Vanhemmat »