IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

?Keskiviikko 07.10.2009 14:08

sannu ja sen pappa vuonna 99

?Keskiviikko 07.10.2009 14:07

on toi vili ollu JOSKUS ihan söpö.

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.09.2009 00:15


-KondE
-KondE
Käyttäjän päiväkirjaan

19:55

oika kysyi isältä:
"Isä, mitenkäs tämä yhteiskuntajuttu niiku toimii ja mitä siihen kuuluu?"

Isä istahti pojan viereen ja vastasi:
"No, otetaampa esimerkiksi tämä meidän perhe:

Isä tuo rahan tähän yhteiskuntaan, joten olen markkinatalous.

Äiti kuluttaa rahat ja päättää asioista täällä, niin hän on hallitus.

Lastenhoitajamme on kodin ylläpitäjä, joten hän on yritykset.

Ajamme sinun etuja, niin sinä olet kansalainen.

Pikkuveljesi on maamme tulevaisuus."

Hetken vielä rupateltuaan päättivät isä ja poika mennä nukkumaan. Yöllä poika heräsi pikkuveljensä itkuun, sillä tälle oli tullut kakat vaippaan. Poika lähti vanhempiensa huoneeseen ja näki äidin nukkuvan sikeästi, mutta isä oli poissa.

Poika meni lastenhoitajan oven taakse ja katsoi ovenreiästä. Hän näki isän siellä voimistelevan lastenhoitajan päällä. Poika sitten koputti ovea, ei vastausta. Koputti uudelleen, ei vastausta. Poika päätti mennä takaisin nukkumaan.

Seuraavana aamuna poika meni sanomaan isälleen:
"Isä, luulen, että olen ymmärtänyt tämän yhteiskunta jutun."

Sitten isä jälleen istahti pojan viereen ja sanoi: "Hyvä! kerroppas nyt ihan omin sanoin sitten."

Ja poika vastasi:
"Hallitus nukkuu sikeästi, niin markkinatalous panee yrityksiä, eikä kansalaisia huomioida ollenkaan kun maamme tulevaisuus on kaulaansa myöten paskassa."

[Ei aihetta]Torstai 24.09.2009 01:34

MIKSI:
Miksi et seurustele ihmisen kanssa josta pidät? - seurustelempas (:
Milloin olit viimeksi surullinen?- tänää
Miksi teet tätä testiä? - on tylsää

MILLOIN:
Milloin viimeksi nauroit? - tänää
Milloin olit viimeksi autossa? - öö.. en muista
Milloin olet viimeksi syönyt leipää? - tänää
Milloin olet viimeksi opiskellut? - toissapäivänä
Milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? - mökil

ONKO:
Onko sinulla mp3? - ipod
Onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois? - on enkä haluukkaa pois <3
Onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa? - ei

SINÄ:
Monta kirjainta on nimessäsi? - 5
Missä kuussa olet syntynyt? - maalis
Oletko allerginen jollekin? - eläimille vaikka meillä niitä on jonkun verran
Kuinka pitkä olet? - 170
Onko sinulla hyvä/huono itsetunto?- hyvä

VIIMEISIMMÄT:
Viimeisin pitkä automatka: mökille (300km)
Viimeisin itku: today
Viimeisin nähty elokuva: en muista nimee
Viimeisin soitettu biisi: huojuvat puut
Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - halusin
Mikä on ihaninta, mitä sinulle on sanottu? - rakastan sinua
Rakastatko ketään tällä hetkellä? - rakastan
Rakastaako sinua kukaan? - juu

VIIME KUUN AIKANA OLETKO:
Ostanut jotakin? - joo
Ollut halattavana? - joo
Tuntenut itsesi tyhmäksi? - jjoo
Ikävöinyt jotakuta? - joo
Saanut kokeesta nelosen? - e
Leikkauttanut hiuksesi? - e

KULUNUT VIIKKO:
Onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? - jjoo <:
Oletko ikävöinyt jotain kovasti - olen
Mitä olet ostanut viikon sisällä? - jotai hyvää
Oletko juonut alkoholia viikon sisällä? - en
Oletko potenut krapulaa? - en
Soittanut jollekkin? - joo
Saanut viestiä vastakkaisesta sukupuolelta? - juu
Lähettäny viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - Juu

JOTAIN
Kuka olit viime yönä? - george clooney `?
Mikä herätti sinut tänä aamuna? - sattu kätee :o
Missä olet? - himas
Tuleeko huomisesta hieno päivä? - juu

MENNEISYYS
Oletko koskaan oksentanut julkisesti? - en
Ketä ajattelet juuri nyt? - kultaani
Ottaisitko luodin kenenkään puolesta? - en tiiä
Missä haluaisit asua? - en viel tiiä
Millaisen kodin haluaisit? - omakotitalon mis ois iso piha
Missä näet itsesi viiden vuoden päästä? - jossai omassa asunnossa ja työelämässä

YLEISESTI
Milloin viimeksi kaaduit/juoksit johonkin päin? - en muista
Kuunteletko musiikkia joka päivä? - joo
Mitä söit viimeksi? - pizzaa
Oletko nopea kirjoittamaan näppiksillä? - joo
Kuinka monesta ihmisestä olet välittänyt? - en oo laskenu
Mitä aiot tehdä tänä viikonloppuna? - keittoo pitkästä aikaa
Lempi virvoitusjuomasi? - ed
Oletko koskaan voittanut palkintoa? - juu
Kuinka pitkä aika on syntymäpäivääsi? - puol vuotta
Kuinka paljon kello on? - 22.34
Kuinka paljon haluaisit kellon olevan? - nii paljo et ois perjantai
Mikä tekee sinut vihaiseksi? - vittuilu
Onko sinusta koskaan kirjoitettu laulua? - ei
Mikä laulu tekee sinut iloiseksi? - parikin
Mitä tykkäät kuunnella ennen nukkumaanmenoa? - hiljasuutta
Onko sinulla työpaikka?- ei
Menetkö suihkuun illalla vai aamulla? - kumpaakin
Mikä on seuraava CD minkä aiot hankkia? -en osta
Onko sinulla pikkusiskoa? - on
Koska riitelit viimeksi äitisi kanssa? - tänään
Kenelle perheen jäsenelle puhuit viimeksi? - mammalle

TULEVAISUUS
Missä olet 12 tunnin kuluttua? - koulus
Oletko ikinä haaveillut lentäjän urasta? - en
Millainen on unelmamiehesi/naisesi? - semmonen ku se on

jääräpää (:Torstai 24.09.2009 01:19


J U N T T I
[ ] omistan traktorin
[ ] käytän kirjavaa tuulipukua
[ ] asun takapajulassa
[ ] olen epätietoinen tämänhetkisistä muotivillityksistä
[/] käyttäydyn huonosti
[ ] puhun jotain murretta
[ ] sukunimeni on juntti
[ ] käytän mainoslippistä
[ ] en välitä ulkonäöstäni
[x] minua on sanottu juntiksi
1½/10

Ä L Y K K Ö
[ ] pärjään hyvin koulussa
[ ] loistan erityisesti matikassa, fysiikassa ja kemiassa
[ ] viimeisin keskiarvoni oli väh. 8,5
[ ] minulla ei ole vaikeuksia uusien asioiden oppimisessa
[ ] olen saanut erityistä huomiota liittyen älykkyyteeni
[ ] toisinaan muut ihmiset tuntuvat tyhmiltä kun eivät tajua
[x] minulla on hyvä huumorintaju
[ ] olen hypännyt luokka-asteita yli älykkyyteni vuoksi
[ ] näytän älykkäältä
[x] osaan taktikoida
2/10

J Ä Ä R Ä P Ä Ä
[x] pidän lujasti kiinni omista mielipiteistäni
[x] olen aina oikeassa
[x] asenteitani on vaikea muuttaa
[x] olen mielestäni itsepäinen
[ ] harvemmin kuuntelen muita
[ ] en välitä muiden mielipiteistä
[ ] jos jotain on päätetty, se pitää
[x] minua on sanottu jääräpääksi
[ ] olin lapsena hyvin vaikea tapaus
[ ] en suostu kompromisseihin
5/10

B L O N D I
[ ] minulla on vaaleat hiukset
[ ] minua on sanottu blondiksi
[x] en aina ymmärrä ihan kaikkea
[ ] löydän itseni usein blondivitseistä
[ ] älykkyysosamääräni lähentelee nollaa
[ ] sanon, en ajattele
[x] kyseenalaistan usein ilmiselviä asioita
[ ] en mä mitää metsää nää ku noi puut on edessä
[ ] olen yksinkertainen
[ ] paris hilton on esikuvani
2/10

L O I N E N
[x] jätä jämät
[ ] lainaan usein rahaa kavereiltani
[x] olen riippuvainen jostain hklö:stä
[ ] pyrin hyötymään muista
[ ] olen hyödytön
[ ] elän siivellä
[x] en maksa asumisestani
[ ] olen suorastaan pummi
[x] en käy töissä
[ ] kerjään
4/10

T A I T E I L I J A
[ ] rakastan musiikkia/kuvista
[x] ymmärrän taidetta
[ ] ..osaan tehdä sitä myös itse
[ ] harrastan jotain taiteellista
[ ] isona minusta tulee taiteilija
[x] olen persoonallinen
[ ] käyn taidenäyttelyissä
[ ] mikä vaan voi olla taidetta
[x] tiedän ainakin 5 kuuluisaa taiteilijaa
[ ] taide = elämä
3/10

A L K O H O L I S T I
[x] viina
[ ] juon vähintään kaksi kertaa viikossa
[ ] ilman viinaa ei voi olla hauskaa
[ ] on hienoa kännätä
[ ] alkoon
[x] äiti anna juomarahaa
[ ] joka viikko pakko päästä baariin
[ ] juon aina itseni känniin
[x] olen tehnyt viinanhakureissuja viroon
[ ] elämäni on kaatunut viinan takia
3/10

N Ö R T T I
[x] tietokone <3
[ ] atk-numeroni = 10
[ ] omistan silmälasit
[ ] tiedän mitä tarkoittaa esim rofl ja irl
[x] käytän konetta päivittäin
[x] en luopuisi koneestani
[x] istun koneella lähes 24/7
[ ] harrastan tietokonepelejä
[ ] olen löytänyt kumppanini netistä
[ ] irkkaan
4/10

P E L L E
[ ] minulla on kiharat hiukset
[x] olen huvittava
[ ] osaan paljon erilaisia temppuja
[ ] minulla on iso suu ja punainen nenä
[x] rakastan huvittelua
[ ] hymyilen leveästi 24/7
[ ] osaan heittää viittä keilaa
[ ] olen mukana sirkuksessa
[x] minua on sanottu pelleksi
[ ] rakastan esillä oloa
3/10

U R H E I L U H U L L U
[½] harrastan urheilua
[½] ..ja rakastan sitä
[ ] olen atleettinen
[x] käyn salilla
[ ] olen kilpaurheilija
[½] kuntoni on minulle tärkeintä
[ ] lenkkeilen
[x] syön terveyspatukoita
[ ] kuulun johonkin seuraan
[ ] urheilu = elämä
3½/10

[Ei aihetta]Maanantai 21.09.2009 20:40

[ ] Sisaruksestani
[x] Poika/tyttöystävästäni
[ ] Ystävästäni

Kuvaile häntä tasan yhdellä sanalla? - hassu
Mitä hän merkitsee sinulle? - paljon
Oletko koskaan shoppaillut hänen kanssaan? - juu
Mitä muuttaisit hänen ulkonäössään, jos voisit? - hiukset leikkaisin
Onko hänellä kuvia galleriassa? - juu
Oletteko kommentoineet toisillenne? - juu
Oletko koskaan nukkunut hänen vieressään? - aina kun mahdollisuus
Mistä sait hänen puhelinnumeronsa? - opeteltii niit kahestaa ulkoo ku oli tylsää ku tavattii
Onko hän koskaan huutanut sinulle pahasti? - ei oikeestaa
Miksi tunnette toisenne? - kisakeskukses tutustuttii laten kautta.
Minkä ikäinen hän on? - 16
Tekstaatko usein hänelle? - Joo, mut sil ei oo koskaa saldoo
Miksi sinulla on hänen puhelinnumeronsa? - just siks
Milloin näet hänet seuraavan kerran? - huomenna vasta ;/
Oletko koskaan ikävöinyt häntä kovasti? - tälläklin hetkellä ;/
Oletko koskaan itkenyt hänen vuokseen? - ooon.
Entä nauranut hänen kanssaan? - aina
Voisitko kuvitella menettäväsi häntä? - en voi !
Oletko koskaan lainannut häneltä rahaa? - en
Soitteletteko usein? - joka päivä few times.
Onko hänellä mese? - on
Seurusteleeko hän? - kai se seurustelee..?
Missä hän asuu? - rajatorpas
Oletko nähnyt hänet tänään? - en
Millon viimeksi huusit hänelle? - eile ?
Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä? - öö... en muista
Oletko käynyt jossain huvipuistossa hänen kanssaan? - en mut korkeesaares (:
Oletteko nukkuneet samassa huoneessa? - juu
Oletko vihannut häntä joskus? - en
Oletko ostanut hänelle synttärilahjan? - olen
Oletko käynyt elokuvissa hänen kanssaa? - ollaa pari kertaa
Oletko itkenyt niin että hän näkee? - olen
Onko hän sinulle todella tärkeä? - on!
Pidätkö hänestä? - joo
Rakastatko häntä? - joo ! <3
Pukeutuuko hän huonosti? - ei
Onko hänellä hyvä musiikkimaku? - on
Oletteko kokeneet paljon yhdessä? - ollaa, mut ei viel tarpeeks (:
Onko hänellä lemmikki/lemmikkejä? - ei
Tiedätkö mitä hän tekee juuri nyt? - on himas tai nurkal tai öö ..jossai?

[Ei aihetta]Torstai 10.09.2009 23:43

Koska näit tämän merkinnän,
sinä saat perjantainan suudelman elämäsi rakkaudelta.
ÄLÄ RIKO KETJUA!
Ihastuksesi pyytää sinua ulos tai jotain muuta käy.
Perjantai tulee olemaan elämäsi paras päivä ;)
Kuitenkin, jos et kopioi tätä päiväkirjaasi 00:00 mennessä tänä iltana,
sinulla tulee olemaan huono onni rakkaudessa koko loppuelämä

[Ei aihetta]Torstai 10.09.2009 01:50

Voisitko seurustella jonkun kanssa? - joo
Pussaisitko uudestaan viimeksi pussaamaasi ihmistä? - joo
Ajattelet jotakuta, eikö niin?- (;
Onko sinulla outoja tapoja tai fetissejä? - imen kaikkee mahdollista
Mitä suunnitelmia sinulla on huomiseksi? - mennä shoppailee
Oletko tyytyväinen nykyiseen elämääsi? - joo
Kännykkäsi viides viesti? - en kerro (:
Kännykäsi viides lähetetty viesti? - joo
Viimeisin unesi? - en muista
Onko parempi että tunnet henkilön jonka kanssa aloitat seurustelun? - joo
Nukuitko viime yönä omassa sängyssä, jos et missä sitten? - omas sängys stuben kaa <3
Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt? - 1
Ikkuna- vai käytäväpaikka? - ikkuna
Kuka sai sinut viimeksi nauramaan ? - hmm..stube ?
Mitä teit viime uutena vuotena? - oltii leppikses räjäyttää pommei ja ottaa limuu
Väsyttääkö? - eip
Juotko alkoholia? - en paljoo
Tupakoitko? - joo
Onko joku ihastunut sinuun? - on
Mitä ovat tämän illan suunnitelmat? - mennä nukkuu
Oletko koskaan suudellut ketään jonka nimi alkaa M:llä? - joo
Missä olet kahden tunnin päästä ? - nukkumas
Oletko nyt ihastunut? - kyl
Kenen kanssa tekstailet useimmiten? - stuben ?
Tyypillisin tapasi viettää juhannusta? - ryypätä, olla kavereiden kaa, saunoo, uida järves, grillaa ja sillleee ?
Aiotko vielä aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt? - en oo varma
Kuka viimeksi soitti sinulle?- stube
Kuka viimeksi lähetti sinulle tekstiviestin?- stube
Millainen olet aamuisin? - väsyny ja/tai vittumainen kilipää
Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - juu
Kenelle haluaisit antaa pusun? - stubelle
Nyt soi? - ei mikää