IRC-Galleria

Äärirasia

Äärirasia

joku wilho

[Ei aihetta]Torstai 19.02.2009 03:15

Yleisesti ottaen olen vähän kuin torpedo, minulla on kapea vartalo ja se mihin osun räjähtää. En puhu tietenkään fyysisestä räjähdyksestä, paitsi jos haluatte ajatella asioita sillätapaa intensiivisesti. Enhän voi kieltää teitä kuvittelemasta. Siinätapauksessa voinen antaa mielikuvan siitä että antamani räjähdykset vastaavat jotakuinkin Pearl Harborin kuolleiden laivojen palavia massaliekkejä tai ehkä parhaimmillaan jopa Hiroshiman kaltaista infernoa, vaikka kyseinen olikin ydintulta. Voinhan minäkin olla ydintorpedo.

Antakaa mielikuvituksenne virrata, ette voi olla väärässä toisin kuin minä usein koen olevani, eli useimmiten väärään kohteeseen osuva täsmälataus, hukattua energiaa.

En kuitenkaan tuhlaa juurikaan energiaani siihen että murehtisin kyseistä asiaa, eihän se loppujen lopuksi ole minun asiani tai murheeni, sillä minä olen uudelleensyntyvä ja uudelleenrakentuva kokonaisuus, siis melkeinpä pelottavan täydellinen ase tietyssä mielessä. On vain harmillista että aseilla ei yleensä tee mitään tilanteissa joissa tarvitaan kynää tai rauhansopimuksia, mutta toisinkuin useimmat myönnän vain oman rajallisuuteni ja teen sen mihin minut määrätään minua ylempää, henkimaailmasta tai päinvastoin.

Ehkä olen kuitenkin hivenen röyhkeä tässä luokittelussani, sillä annan itsestäni liiankin mahtipontisen kuvan. Voisin sanoa että torpedo on minusta vain ehkä neljännes, ja loput on kuin Hitchcockin kaikki elokuvat yhteensulautettuna, alkaen niistä huonommista parempiin. Vertigoa voisi sanoa ehkä päällisimmäksi puoliskokseni, sillä olen samalla tapaa eteerisen painostava ja minussa on usein hermojavavisuttava lopetus.

Mutta ihmissuhteissa olen suoraan sanottuna vähän kuin pornoleffa, minä menen suoraan asian ytimeen ja olen hyvin tyydyttävä heille jotka tietävät mitä minusta haluavat. En ehkä aivan kykene tyydyttämään erikoisempien himokkaiden haluja, mutta voisin sanoa olevani silti varsin monipuolisesti perverssin eläväinen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.