IRC-Galleria

Äärirasia

Äärirasia

joku wilho

Näkemiin IITorstai 05.11.2009 22:13

Perkeleellisellä metelillä lienen tullut
ulos helvetistä tai joosefin potkulla
navan kohdalta
kun vähän aiemmin jossain ydinvoimalassa
nahat kärventyivät säteilyssä
ja todettiin että neuvostoliitto
ei ole käypä sotimaan
enää paljon pitempään

minulla oli punainen puuauto
mutta siitä tuli jotain muuta
kun näin uutiset televisiosta
jossa mies makasi tiellä veressä
ja minä sanoin etten kuolisi
mutta veli piirsi ruutuun merkin
ja sanoi että kuolen minäkin

joskus myöhemmin olin lapsi
ja minä näin jules vernen joka kertoi
sukellusveneen voivan mennä
sinne minne miehen mieli tahtoo
minä menin peiton alle
ja olin mies avaruudessa

minusta tuli vanha kun toiset sanoivat
tuhat kertaa hieman julmasti
(sillä se ei enää tunnu niin pahalta)
että ei kannata nojata seinään hiljaa
jos he ovat leikkimässä
eikä kannata sanoa sitä mitä tietää
sillä he ovat viisaampia

jossain tuhannen kerran jälkeen
ja ennen kuin luojan kiitos murruin
minä opin myös nielemään kyyneliä niin hyvin
ettei minun tarvinnut enää edes itkeä
nielläkseni niitä
ja toisinaan minä herään vielä siihen
kun yritän

minä menen myös toisinaan keittiöön
jossa sidon vanhempieni kengännauhat
ja he sanovat
että se oli toinen kenkä mikä oli auki
ja hiljaa halaavat maailmalle

kun minä ajattelen heitä
minä painan hiljaa rakkaudella otsan ikkunaan
sillä ikkunan takana on paljon pimeää
siellä mihin he menevät ja ovat kauan olleet
ja mistä minä tulin
ja mistä minä tulin, todella?
minä tulen, vain sen tunnun tietävän
ja kun muistot kasvavat usvaksi
minä kuljen siinä puutarhassa
tunnen ruusut jalkapohjien alla
jalkani ovat lehdistä verillä
ja niistä puhkeavat kukkaan ne kukat
jotka usvan lähdettyä yhä elävät

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.