IRC-Galleria

Mä vihaan, suorastaan pelkään ''aikuistumista''. Miksen mä vois aina olla se sama ''Pikku-Emilia''; iloinen, kaikkien kaveri, mukava, en suutu helposti. Nyt on niin paljon vaikeempaa kun joskus pienenä. Pienenä sai leikkiä koko päivän kavereiden kanssa, tai yksin, mutta joka tapauksessa, aina oli kivaa. Nykyään, mä istun koneella päivät pitkät, käyn koulua jne. Mä esitän IRLissä kaikkee mitä mä EN ole. Oikeesti mä olen sellainen sama vanha Pikku-Emilia, joka mä lapsuudessani olin, mutta mä vaan en osaa ulkoistaa sitä. Musta on tullut samanlainen kuin isäni; suutun helposti, huudan kaikille, jopa turhistakin asioista, stressaan, ja paljon mikään ei kiinnosta. Koulun käynti on tosi vaikeeta, en jaksa aamuisin nousta kouluun, en tee läksyjä, en kuuntele tunneilla jne. Huomasin pari päivää sitten, kuinka paljon mä olen muuttunut, kun tajusin kuinka ilkeä musta on tullut, mm. Petroa kohtaan, ja se vituttaa mua suuresti. Mä olen päättänyt ryhdistäytyä ja muuttua samaks Pikku-Emiliaks joka mä joskus olin. Tietysti mun on vaikea muuttua, mutta mä yritän, koska teen elämän ittelleni paljo vaikeemmaks. Mä haluan että muillakin olis mukavempaa mun seurassani. En mä tietenkään KOKONAAN aio muuttua, mutta aion muuttua mukavemmaks, ja koitan olla suuttumatta helposti ja aion ryhdistäytyä koulussakin. Ei tosiaankaan tuu olemaan helppoa, mutta mun on pakko yrittää. Mä olen tosi pahoillani jos mä olen joskus pahoittanut sun mieles. Mä oon ollu viimeset kaks tai kolme vuotta tosi kusipää ja suututtanu monia ihmisiä. Musta on tullut ihan hirveä. Huoh. Pienenä ei tarvinnut esittää mitään, mutta nykyään on toisin. Mutta se saa muuttua. Piste.
Ps. Mulla on ikävä sitä mukavaa Pikku-Emiliaa.