Kamalinta on lopullisuus.
Miten hirveitä sanoja: ei koskaan.
Minä näen Tuomaksen, kun suljen silmät ja vaikka en sulkisikaan, kuulen äänen.
Miten on mahdollista, että häntä ei enää ole?
Ja miten ihminen on niin avuton, ettei osaa tehdä tai sanoa mitään?
Janne kärsii. Minä en halua rakkaiden kärsivän. Ja silti en osaa tehdä mitään...
Miten paljon kärsiikään Tuomaksen perhe? En voi tehdä mitään heidänkään puolesta...
Omaa tuskaani yritin liennyttää soittamalla "Ota hänet vastaan"-kappaletta useita kertoja.
Sen sanat kirjoitin korttiinkin, jonka veimme onnettomuuspaikalle kukkakimppuun sidottuna.
Suurin kysymys kaikista on MIKSI??? Siihen haluaisin vastauksen...