IRC-Galleria

[Ei aihetta]Sunnuntai 22.05.2011 13:32

Mertarannan selostuksia MM-kisoissa '11
>>> Kauneuskilpailut ovatkin sitten sellaisia kilpailuja, että ne käydään ihan eri estradeilla. Ja niihin ei näillä joukkueilla ole asiaa. Eikä myöskään minulla. Varsinkaan minulla.

>>> Ja Ruotsin puolustajiin lyödään hirveää painetta tällä hetkellä! Sinne lyödään sellaista painetta, että kavereiden kädet tärisevät kuin ensimmäisillä treffeillä sillä nuorella miehellä, joka kyseli että 'Joko saa pitää kädestä, joko saa pitää kädestä?

>>> ''Bratislavan hallissa soi Tiputanssi, joka oli muodissa Suomessa joskus 1800-luvulla.''

>>> JA NYT TULEE PITKÄ KIEKKO, EIPÄS KUN SELÄNNE!

>>> Täytyy sanoa tässä, että olen joutunut katsomaan koko ottelun selostamon edessä olevaa venäläismiestä, jonka paita on välillä päällä ja pois ja jos ei oma kroppa ole ihan kuosissa, niin tällä kaverilla se on ihan remontissa.

>>> Katsokaa mitä Fernholm tekee? Voi äiti sentään, kaveri tulee päälle, sitten tulee Komarov, sitten tulee Aaltonen, ja sitten tulee PAM, ja sitten tulee 3-1 Suomelle!

>>> Mikael Granlund, koko Bratislavan keisari. Tässä saman tien muuttuu koko Slovakia hetkeksi kuningaskunnaksi.

>>> Ja tuomarit katsovat vieressä:
;pidä nyt sitten kiinni kun hyvä ote on kerran.

>>> Näittekö minkä maalin kaveri iskee?! Ottaa mailan lapaansa kiekon ja venäläispelaajat katsovat kentällä että herranjestas mitä siellä tapahtui!? ....tekee kyllä tekee MM-historian yhden hienoimmista maaleista! Ei mitään muuta voi sanoa! Katsokaa 19-vuotias nuorukainen, sinne lätty kiinni ja Konstantin Barulin katsoo, että taivas varjele mitä sieltä tulee - sieltä tulee MAAAAAAAAAAAAAAALI!
>>> Minusta aika hyvin vappuun sopiva kaksikko Baluska, Olenin. Toinen tarkoittaa suomeksi vappunaamaria ja toinen vappunenää. Katsokaa sanakirjasta kumpi tarkoittaa kumpaa."

>>> Siellä istui iso paha susi, Jevgeni Artjuhin. Mutta mitä on tehnyt punahilkka? Punahilkalla on ollut eväät kunnossa. Punahilkka on tuonut eväät sinne kuuluisaan mummon tupaan ja pitänyt ne siellä. Ja iso paha susi on kysynyt: Mitä sinulla on pussissa? Mitä sinulla on pussissa? Siellä on kolme maalia pussissa tällä hetkellä

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.