IRC-Galleria

Nyt on palattu takas suomee, haluu kiitos takas. Ei tääl oottanu ku kilo paskaa, ainoo ihana asia oli se et näin Jansku ja keskiviikkona nään Meri Tuulen. Siihenpä se sit jää. Onneks koht pääsen Varpaisjärvelle, sinne oon ees tervetullut ja tiedän, et siel ihmisii, joilla on välii ja jotka ymmärtää mua, vaikka onkii välil aika hankala ihminen ja kukaa ei ota musta selvää. Espoos tuntuu välil, itse asiasassa melko usein, ettei mulla loppu peleis oo paskaakaa välii, et mulle saa tehdä iha mitä vaa. Vaikka on ihmisii jotka sanoo, et mul on välii ja ne ei tahdo et mä kuolen, niih miks musta ei silti tunnu siltä? Onko liikaa pyydetty, että ihmiset osoittaa sen jotenkii, tulisivat käymää tai ees soittaisivat ja juttelisivat niitä näitä, jotta unohtaisi tän kaike ja saisi muuta ajateltavaa. Mutta se on kai liikaa vaadittua tai se, että oltais rehellisii, enemmä mua sattuu se, että mulle ei olla rehellisii tai jätetää asioita kertomatta. Mä tunnen itseni mitättömäks. En itekkää oo aina osoittanu kavereilleni, sitä että he ovat mulle tosi rakkait ja tärkeit, oon välil ollu tosi paska ja ilkee, enkä oo ollu tukena sillo ku on tarvinnu olla. Mut koitan muuttua, mut jos mullekii osoitettas se, että mulla on myös väliä, ettei kaikki oo viel ohi