IRC-Galleria

Kuukausihoroskooppi - Lokakuu - Vaaka 23.9.-23.10.
Vaakamainen ihminen saa lokakuusta paljon kasvuvirikkeitä hoitaa läheisiä ihmissuhteita kuntoon. Venus ja Mars kulkevat merkissäsi ja niiden välissä liikkuu itse Aurinko. Tästä kolmikosta voi odottaa juuri sitä, että ihmissuhteiden on määrä selkiytyä. Tunnelataukset ovat korkeita ja persoonasi elpyy ja saa energiaa vuorovaikutussuhteista ihmisiin. Voi sanoa, että nuukahdat ilman tärkeitä ihmisiä ja vastavuoroisesti seurasi on tuiki tärkeä monelle ihmiselle. Aurinko vaatii selkeyttä ja oman minän kunnioitusta. Siksi et oikeastaan ole kevytmielinen vaan periaatteellinen ja vaadit muidenkin noudattavan keskinäisen kunnioituksen ja oman persoonan rajojen kunnioitusta kaikenlaisissa ihmissuhteissa. Rakkaus on kuitenkin keskeinen teema koko lokakuun. Uusikuu 22.10. edustaa vahvaa pyrkimystä uusiin alkuihin, uudestisyntymään ja se kannustaa spontaaneihin käytännön uudistuksiin, jossa vanhaa heitetään pois tai luovutaan jostain eikä ero tunnu pahalta vaan tarpeelliselta.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.