Ihan vitun jees, että viimeisten kahden viikon aikana:
- Olen hävittänyt kahdet korvikset. Molemmat vaan pudonnut korvista.
- Olen hävittänyt niskalävärin piikin, joka maksaa vitusti. Sekin oon vaan pudonnut.
- Olen hävittänyt hands freen, enkä voi kuunella siis radiota.
- Olen nukkunut täyspitkät unet viimeksi kohdussa.
- Jos satun nukahtamaan talkkari herättää miellyttävällä lehtipuhaltimella joka saatanan aamu kello 7.01.
Ihan VITUN jees, että:
- Kone kaatui.
- Sain Windowsin takas, mutta se on hidas ja epäselvä.
- Kaikki musiikit, valokuvat ja (palauttamattomat) koulutyöt katos.
- Mistään ei ole varmuuskopioita.
Ihan maailman eniten vitun jees:
- Varasin neljä lentolippua kierrelläkseni hieman Eurooppaa.
- Sain kutsun oikeuteen seuraavana päivänä kun olin ne maksanut.
- Istunto on kesken matkaa.
- Saan 200 euroa sakkoa mikäli en tule paikalle.
- En ole ostanut vielä matkavakuutusta eikä lippuja voi palauttaa.
- Syyttäjä ei aja korvausvaateitani edes sairaalakulujen osalta.
Kiitos maailma <3 Synnyn toistekkin.