IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

?Sunnuntai 26.10.2008 19:58

var är mina svarta tjocka strumpbyxor??!

AisoposSunnuntai 26.10.2008 19:52

luin tossa joku ilta Aisopoksen eläinsadut - kirjan.
Nää on jokku aika söpöjä.


KILPIKONNA JA KOTKA

Kilpikonna oli perin kyllästynyt mönkimään aina vain maankamaralla, ja kerran se pyysi kotkaa nostamaan sen kynsissään niin korkealle ilmaan kuin suinkin. Kotka suostui kilpikonnan pyyntöön ja lennätti sen pilviin saakka. Huomatessaan olevansa niin ylhäällä kilpikonna huudahti:
- Kylläpä maan pinnalla tallustelevat eläimet nyt kadehtivat minua, kun näkevät minun päässeen pilvien keskelle!
Kun kotka kuuli sen, sitä suututti kilpikonnan turhamaisuus, ja se pudotti mokoman haihattelijan kynsistään. Kilpikonna mätkähti kivikkoon ja murskaantui.

(Tyydy omaan osaasi.)



SAMMAKKO JA HÄRKÄ

Olipa kerran sammakko, joka oli niin voimiensa tunnossa, että kuvitteli onnistuvansa tekemään itsestään yhtä suuren kuin sen naapuri, lähiniityllä laiduntava härkä oli. Niinpä se alkoi puhkua ja pullistella valtavasti venyttääkseen nahkaansa. Kun se arveli olevansa kyllin suuri, se kysyi poikasiltaan, joko se näytti härän kokoiselta. Poikaset vastasivat kieltävästi, mutta emo ei siitä lannistunut. Se halusi päästä härän mittoihin ja punnersi ja puhalsi aina vain enemmän ja enemmän. Samalla se tivasi läähättäen jälkikasvultaan ponnistelujensa tulosta.
- Turhaan sinä yrität äiti, poikaset vastasivat.
- Et sinä milloinkaan voi tulla yhtä suureksi kuin härkä.
Silloin turhamainen sammakko pinnisti uudelleen niin hirvittävällä voimalla, että se pamahti kappaleiksi.

(Älä kuvittele olevasi härkä, jos olet syntynyt sammakoksi.)

Sunnuntai 26.10.2008 16:44

[Ei aihetta]Lauantai 25.10.2008 23:55

en keksi mitää tekemistä ni teen tämmösen : D
(paitti että pitäis tehdä MU3 esitelmä, lukea saksaa, lukea autokoulun kirjaa...)


1. Nimeä joku, jolla on sama syntymäpäivä kuin sinulla!
- en tie kenel ois paitti TCST:n ex-member Zullilla, jee

2. Asumismuotosi?
- omakotitalo, äipän ja iskän kanssa

3. Vasen- vai oikeakätinen?
- oikea

4. Silmien väri?
- siniharmaat

5. Oletko koskaan juonut itsesi niin huonoon kuntoon, ettet muista mitään?
- enh >:c

6. Lempiurheilulajisi?
- (mini)golf : DDD jos se on urheilulaji

7. Lempituoksusi merkki?
- en tieh

8. Vuoden lempipäiväsi?
- 2.syyskuuta : D

9. Uskotko jumalaan?
- en

10. Onko sinulla nettipäiväkirjaa/blogia?
- onh

11. Avaatko kengännauhasi, kun otat kengät pois jalasta?
- riippuu kengistä

12. Montako tyynyä käytät nukkuessasi?
- kolmea

13. Esitätkö tähdille toiveita?
- lentotähdille

14. Katsotko vielä lapsille suunnattuja TV-ohjelmia/elokuvia?
- joo♥

15. Oletko sarkastinen?
- joskus ehkä

16. Onko kukaan sanonut sinun muistuttavan jotain julkkista?
- sillo ko olin 5. - 6.luokalla ni Avril Lavingea :´DD

17. Jos olisit värikynä, minkä värinen olisit?
- punainen

18. Pidätkö lentokoneella matkustamisesta?
- en tiedä, en ole ollut lentokoneessa :c

19. Oletko koskaan laulanut yleisön edessä?
- jooh : D

20. Monellako keikalla olet ollut?
- yhdellä! :'D (+ semmosessa ilmaisjutussa kattomassa Simo Silmua ♥)

21. Onko sinulla iPodia?
- eih

22. Imuroitko musiikkia? (Internetistä)
- latailen mutten käytä niitä tyhmiä ohjelmia : D

23. Montako lainvastaista asiaa olet suorittanut?
- no ton äskesen : D ei tule muuta mieleen, ehkä joskus kävellyt punasia päin (kerran vaa!)

24. Oletko koskaan ampunut aseella?
- joo

25. Oletko koskaan tärvellyt tosissasi ja tahallasi toisen omaisuutta?
- en :o

26. Oletko koskaan lyönyt vastakkaista sukupuolta olevaa henkilöä?
- joo :´DD

27. Oletko koskaan vahingoittanut itseäsi tahallasi?
- en

28. Suurin virheesi?
- emmä tieh

29. Jos voisit matkata minne tahansa, minne menisit?
- Pariisin Disney Landiin ;u;

30. Oletko sinut pituutesi kanssa?
- haluisin olla hieman lyhempi :x

31. Pidätkö käsialastasi?
- yleensä

32. Pidätkö itseäsi vahvana?
- enh

33. Jos olisit joku muu, olisitko itsesi ystävä?
- riippuu kuka olisin

34. Ensimmäinen asia, jonka huomaat vastakkaisessa sukupuolessa?
- hiukset? : D

35. Minne haluaisit mennä ensitreffeillä?
- Muumimaailmaan : DD en tieh

36. Kuvaile täydellisiä treffejä!
- en jaksa

37. Onko kukaan laulanut tai soittanut (musiikkia) sinulle henkilökohtaisesti?
- minä itse : D

38. Onko sinua suudeltu ilotulituksen aikana?
- öö ei : D

39. Milloin sait ensisuudelmasi?
- no hyih!

40. Onko joku yli 10 vuotta sinua vanhempi yrittänyt iskeä sinut?
- ?? pedofiilejä! no ei nyh ; D

41. Mikä sytyttää sinua ("turns you on%u201D)?
- hehheh

42. Mikä tappaa kiinnostuksesi?
- en tieh

43. Oletko ujo?
- jooh ;c

44. Oletko liian ujo pyytääksesi ketään ulos?
- joo :c

45. Oletko koskaan itkenyt ilman hyvää syytä?
- olen

46. Oletko kiinnostunut jostain henkilöstä juuri nyt?
- joo

47. Koti poislukien, missä kävit viimeksi?
- ABC Tikkula! : D

48. Mitä kirjoja luet tällä hetkellä?
- F.E. Sillanpään Nuorena nukkunut (AI6), muut koulukirjat, autokoulukirja

49. Mikä on tämänhetkinen lempikappaleesi?
- hmmh on niin monta : D ehkä Arcin ' the '

50. Mitä hiirimatollasi on?
- hiiri?

51. Mitä katsoit eilen illalla TV:stä?
- Disneyn Liisa Ihmemaassa : D

52. Kenet haluaisit tavata juuri nyt?
- en tieh, bileet!

53. Jos voisit olla jonkun kanssa juuri nyt, niin kenen?
- en kerroh ; D

54. Minkä väriset housut ja kengät sinulla on jalassasi?
- mustat yöhousut ja punaset untuvatossut : D

55. Millainen sää on nyt ulkona?
- en tie, pimiää

56. Kelle puhuit viimeksi puhelimessa?
- iskän tai äitin

57. Mitä kuuntelet tällä hetkellä?
- en mitääh

58. Mitä söit viimeksi?
- naminamin

59. Pelottavat elokuvat vai onnelliset loput?
- pelottavat elokuvat ja onnelliset loput piirretyissä : D

60. Halit vai suudelmat
- vaik molemmat

61.Kissat vai koirat?
- koirat

62. Sano jotain-ihan-mitä-vaan!
- jou

ヽ(゜▽、゜)ノLauantai 25.10.2008 23:26

katoin äsken sen Barbapapan (*´∀`*)

"Tervetuloa! Minä olen teidän oppaanne. Minua kutsutaan Kauniiksi Jimiksi."



BarbapapaLauantai 25.10.2008 21:24

ostettiin jotain Fazerin joulusuklaata (marabou on kyllä paljon parempaa), missä on piparinpalasia. ois voinu olla vaan semmonen raaka taikinalevy (゜∀゜)
+ iskä osti minisikareita (*´∀`*)

tekee mieli kattoa Barbapapa videoo hmm☆

MuminLauantai 25.10.2008 21:12

oon tehnyt tän ennenkin mutta teen nyt uudestaan ajan kuluksi :´D


Kuka muumi-hahmo olet?

Muumipeikko
[ ½ ] Sanon paljon kaksimielisesti ajateltavia asioita
[ ] Pidän seikkailusta
[ ] Minulla on todella kiltti äiti
[ x ] Olen itsekin kiltti
[ ] Nukun paljon talvella
[ ] Ystäväni joutuu jättämään minut usein lähtiessään itse matkoille
[ x ] ..se masentaa/masentaisi minua
[ ] Laitan toisten tarpeet omieni edelle
[ ] Olen mustasukkainen
= 2½

Muumimamma
[ ½ ] Annan aina periksi
[ ½ ] Olen hyvin huolehtivainen
[ ] Kaikki ovat omalla tavallaan kauniita ja ihania ihmisiä
[ x ] Olen ymmärtäväinen
[ ½] En suutu miltei koskaan
[ ] Olen hyvä laittamaan ruokaa
[ x ] En tahdo pahoittaa kenenkään mieltä
[ ] Järjestettäisiinkö juhlat? Tehtäisiin hyvää ruokaa ja kutsuttaisiin kaikki ystävät!
[ ] Olen aina valmis kuuntelemaan toisten murheita
= 3½

Nipsu
[ x ] Olen materialisti
[ ] Olen hyvin ahne
[ ] Hyvä ruoka on heikkouteni
[ ] Olen pelokas
[ x ] Olen mukavuudenhaluinen
[ ] Olen aamu-uninen
[ ½ ] Hotkin syödessäni (riippuu ruuasta)
[ ½ ] Olen pitkä
[ ] Inhoan kylmää
= 3

Pikku Myy
[ ] Olen pieni
[ ] ..mutta pirun pippurinen!
[ ] Puren
[ ] Pidän puoliani
[ ] En pelkää mitään tai ketään
[ ] Olen aggressiivinen
[ x ] Kuitenkin ihan mukava
[ ] Olen tomera
[ x ] En kuitenkaan johtaja-tyyppiä
= 2

Niisku
[ x ] Olen älykäs (hmm)
[ ] Saan hulluja ideoita
[ ½ ] Saatan vaikuttaa etäiseltä tai viileältä
[ ] Olen enemmän looginen, kuin tunteellinen
[ ] Voin tehdä 20 tuntia työtä putkeen täysin tyytyväisenä
[ ] Työ/koulu on minulle tärkeää
[ x ] Nolostun, jos joudun romanttiseen/tunteelliseen tilanteeseen
[ ] Haluaisin olla/olen keksijä
[ ] Työnteko on hauskaa!
= 2½

Muumipappa
[ ] Olen arvovaltainen
[ ] Olen rapakunnossa
[ ] Kerron mielelläni tarinoita muille
[ ] Olen laiska
[ ] Menen sekaisin, jos näen/näkisin itsessäni vanhuudenmerkkejä
[ ] Tahtoisin olla ikuisesti nuori ja vetreä
[ ] Menetän hermoni nopeasti
[ ] Olen heinänuhan uhri
[ ] kaikesta huolimatta olen jalomielinen
= 0

Mörkö
[ ] Viihdyn yksinäni
[ x ] ..tai ainakin olen usein yksinäni
[ ] Olen katkera
[ ] Olen melankolinen
[ ] Näytän kärsivältä ja/tai surulliselta
[ ] Jotkut saattavat pelätä minua
[ ] Minulle on sanottu, että jäädytän kaiken, mihin kosken
[ x ] Pelastaisin metsästä liekkien keskeltä tytön, joka pitäisi minua rumana, ällöttävänä, kamalana hirviönä
[ ] Jotkut ajattelevat minut sympaattisena, toiset taas inhottavana ja ilkeänä
= 2

Haisuli
[ ] Olen varsinainen kiusankappale
[ ] En piittaa seurauksista
[ ] ..useimmiten niitä ei ole
[ ] Olen varsinainen uivelo
[ ] Ihmiset ajattelevat minut ilkeänä
[ ] ..mutta en sitä oikeasti ole
[ ½ ] Härnääminen on hauskaa
[ ] Jos veljeni kaatuu ansakuoppaan, kaikki tietävät heti, kuka sen ansakuopan on virittänyt: minä
[ ½ ] Minulla ei oikein ole ystäviä
= 1

Nuuskamuikkunen
[ ] Olen syvällinen
[ x ] Pidän ihmisten seurasta
[ ½ ] ..mutta vastapainoksi tarvitsen yhtä paljon yksinäisyyttä
[ ] Jaksan kävellä hurjan pitkiä matkoja
[ ] ..vapaaehtoisesti
[ x ] Otan yleensä huomioon myös toiset
[ ] Olen itsepäinen
[ ] Olen filosofinen
[ ] Nautin ulkoilusta ja telttailusta
= 2½

Hemuli
[ x ] Olen kohtelias
[ ] Olen luonnonlapsi
[ ] Olen taipuvainen liioitteluun
[ ] Keräilen kasveja tai postimerkkejä
[ ] Kiinnostuksenkohteeni vaihtelevat tiuhaan
[ ] Myönnän yleensä erehdykseni
[ ] Olen kirjaviisas
[ ] Pukeudun usein violettiin
[ x ] Olen ystävällinen
= 2

Surku
[ ] Olen surumielinen
[ ] Olen pessimistinen
[ ] Pidän erittäin paljon susista
[ ½ ] Tahtoisin olla joku toinen
[ ] Vaatteissani/laukuissani tms. on hakaneuloja
[ x ] Salailen toisilta jotakin piirrettäni tms.
[ ] Olen ollut erittäin vaarallisessa tilanteessa.
[ ] ..en hätääntynyt/hätääntyisi, en pelkää kuolemaa
[ ½ ] Olen pieni enkä lainkaan voimakas (en ainakan voimakas : D)
= 2

Noita
[ ] Halveksin jotakin tiettyä lajia/rotua/tyyliä
[ ] ..enkä tahdo olla missään tekemisissä sen lajin/rodun/tyylin edustajissa, enkä tahdo että kukaan sukulaisenikaan on
[ ] Liiallinen kiltteys ällöttää
[ ] Minulla on punaiset hiukset
[ ] Kerron mielipiteeni ihmisistä avoimesti
[ ] Olen kumaraselkäinen
[ ] En kaipaa toisten ihmisten apua
[ ] ..silloinkaan, kun todellisuudessa sitä tarvitsisin
[ ] Saatan olla itsekäs
= 0

Piisamirotta
[ ] Maapallo on vain yksi vaivainen tähti avaruudessa, katsokaas näin, sillä ei ole mitään merkitystä loppupeleissä..*heittää syömäkelvollisen pikkuleivän törkeästi pois*
[ ] Tahtoisin erakoitua
[ ] Olen pessimistinen
[ ] Uskon, että ilmastonmuutos johtaa maapallon äkilliseen tuhoon
[ ] Olen filosofi(nen)
[ ] Olen vakava
[ ] Kotini hajosi
[ ] En välttämättä huomaa kakkua ****eni alla
[ ] Nauran harvoin
= 0

Vilijonkka
[ ] Olen hienostunut
[ ] Olen kunnollinen
[ ½ ] En pidä epäsiisteistä ja meluavista ihmisistä
[ ] Tahdon kasvattaa lapseni hyvin
[ ] ..joka tarkoittaa sitä, että he lukevat ja opiskelevat paljon, tietävät mikä on oikein ja mikä väärin, eivätkä ole äänekkäitä ja rasavillejä
[ ] Olen tiukkapipoinen
[ ] Saan hepulin, jos joku jättää sukkansa makuuhuoneen lattialle
[ ] Olen ylpeä
[ x ] Olen pikkutarkka
= 1½

Muumien Esi-isä
[ ] Saan paljon enemmän tuhoa aikaan, mitä saattaisi ulkokuoreni ansiosta luulla
[ ] Hajotan kaiken, mihin kosken
[ ] Ammuin kerran vahingossa haulikolla
[ ] Olen kohtuuton
[ ] Tahdon tutkia kaikkea uutta
[ ] En aina tottele käskyjä, joita minulle annetaan
[ ] ..johtuen siitä, että en ymmärrä puhetta
[ ] Minua on helppo höynäyttää
[ ] Saatan syödä siihen asti, että pyörryn/oksennan
= 0

Juksu
[ ] Minua kuvaillaan usein laiskaksi
[ ] Kapinoin sääntöjä ja lakeja vastaan
[ ] Olen ottanut usein yhteen poliisin kanssa
[ ] ..sitäkin useammin opettajien kanssa
[ ] En ehkä auta, vaikka apuani pyydettäisiin
[ ] Joku sukulaiseni on varsin samannäköinen kuin minä
[ ] Pukeutumistyylinikin on paljon samankaltainen, kuin jonkun tuttuni
[ ] En häpeä(isi) laiskuuttani
= 0

Ninni
[ ] Olen huomaamaton
[ ] Joku sukulaiseni on kohdellut minua erittäin kylmästi
[ x ] Minulla on huono itsetunto
[ ] Olen kuin näkymätön
[ ] En puhu lähes koskaan
[ ½ ] ..ja puhuessani ääneni on hiljainen ja heikko
[ x ] Olen saamassa itsevarmuutta
[ x ] Puolustan ystäviäni
[ ] ..vaikka se onkin pelottavaa
= 3½


→ Muumimamma / Ninni
(salaa Drontti Edvard!)

コーヒーLauantai 25.10.2008 18:23

kahvia ♥

haluan jo oman koneeni takaisin ;c
onneksi säilyi kaikki tiedostot ja nyt LUPAAN ( . . . ) että kun saan sen takaisin niin rupean ottamaan varmuuskopioita! (meni jo kerran kaikki 8000 kuvaa : D)
ärsyttää ko en voi siirtää kännykästä kuvia tälle koneelle, kännykkä on jo pian ihan täynnä (,_,*)
enkä oo jaksanu ladata tälle koneelle muuta kun last.fm:n ja mesen : DD

pian perunalaatikkoa! (゜∀゜)ノシ

( äiti testaa olkkarissa jotain uutta hienoa sappisaippuaa.. ♥ )

apua Jafar syö papua :cLauantai 25.10.2008 18:09

aattelin nyt että vois kai tännekin koittaa jotain kirjotella.
vaikka on mulla toi yaplog mutta ei sinne voi kaikkea selitellä :´D

tiistaina siis parturiin ja oon jo päättänyt millasen mallin leikkautan mutta en tiedä millä väreillä värjään!
(゜Д゜;))) päätin kyllä jo että värjään jollain kahdella värillä, mutten tiedä että mikä on sitten vaalein väri joka jää näihin hiuksiin kun kuitenkin näkyy jo aika paljon tota omaa väriä. vaalentaa en uskalla (vaikka haluisin) kun lähtee varmaan loputkin vähäset hiukset päästä (つД`)゜。
mustaa en ainakaan halua laittaa tohon päälle kun tulee kauhea juurikasvu mutta voisin kyllä laittaa sitä alle tai sillain : D

( ja voisko nää hiukset joskus parantua, ärsyttää ko tommoset katkeilevat ヾ(*`Д´*)
kaikilla muilla on nätit hiukset ja kaikkea yhyy. ei auta ees mitkään hoidot yms, pitäis löytää joku superseerumi! tai sitten pitää ruveta syömään kaikkia sinkkitabletteja ja muita sellaisia ♡ )

→ auttakaa (゜д゜ノ)ノ !! jotain väriyhdistelmiä? ;x (ihan kuka tahansa! : D)
- Vanhemmat »