Äiti valitti kun on niin kurja keli.
Pieni tytär kysyi äidiltään:
Äiti, kun perhonen kuolee,
itkeekö keijut?
Haluamatta rikkoa lapsen kaunista ajatusta,
äiti vastasi:
Kyllä, voisihan se olla niinkin.
Lapsi vastasi siihen nopeasti,
niin varmana tiedostaan:
Siksi siis syksyisin sataa niin paljon.
Äiti yritti muuttaa lapsensa luuloa
ja aloitti:
Mutta ajattele kuinka surullisia keijut olisivat,
perhosia on niin paljonkin?
Tyttö keskeytti äidin lauseen:
Äiti, etkö tiennyt? Ei keijut surusta itke,
vaan ilosta! Perhosistahan tulee keijuja
kun ne kuolee.
Hämmästyneenä lapsensa mielikuvituksen määrästä
ja sen kauneudesta, äiti vaikeni.
Lapsi lähti jo omiin leikkeihinsä,
kun äiti vielä mietti tyttärensä sanoja.
Voisinpa nähdä maailman kuin hän,
äiti ajatteli.
Seuraavan kerran kun satoi rankasti,
äiti hymyili eikä valittanut enää.