IRC-Galleria

mä saan mun päättötyön tehtyä. Näin on.

Rakastan<3

Neiti seurustelee pitkästä aikaa. Kummallista.
Kämppä tosi sekainen.
Huh.
Se oli jo siisti.
Naapuri valitti.
Meillä varmaan ollut vähän meteliä.
Nyt loppui putki.
Kymmenen päivää putkeen.
Eikä ole edes karpulaa.
Tänään on joku hemmetin isäinpäivä.

Elämä risaiseksi kunnolla.

Ensi viikolla (toivottavasti) netti toimii taas kunnolla.

Kiinni jäit! Koska luet tätä tekstiä, se tarkoittaa että sinun täytyy kommentoida. Kommentoi ihan mitä haluat, kunhan teet sen. Sen jälkeen laita tämä teksti omaan blogiisi ja nappaa kaikki päiväkirjaasi lukevat .

Olin eilen baarissa.
Olin perjantainakin.
Mulla oli eilen krapula.
Tänään ei ole.
Mä en tehnyt mitään tyhmää.
Eli olen edistynyt.
Jei.
Niin ja eilen siirtyi kellot.
Baari oli pidempään auki.
Mutta pakkohan se silti tappiin on.
Aina pakko tappiin.
Pitäis mennä elokuviin.
Mutta tarvitse peruuttaa.
Taas.
Liikaa tekemistä.
Enkä saa tehtyä niitäkään kaikkia.
Tai sitten en vain viitsi.
Mitä jos olisi loppuelämänsä sinkku?

Lootusasentoon,
liian levoton mä oon.

Tiedän, että hetken päästä
on aika nostaa purjeet
ja jatkaa eteenpäin.
Kaikki on ohikiitävää hetkeä,
kunnes olemme vahvempia
seisomaan omilla jaloillamme.
Haikeana on vaikea luopua.
Ikävä nousee kyynelten lailla silmiin.
Meidän on aika erota
ja selvittävä yksin.
Jaetaan vielä yksi yö.
Ollaan kuin ennenkin.
Maataan lähekkäin
ja opetellaan hengittämään.
Selviättehän siellä,
missä ikinä olettekin?
Heikon paikan tullessa
ammennan voimaa
yhteisistä hetkistä
ja rakkaudesta, jota voi tuntea
toista ihmistä kohtaan.
Muistan lämpimän kosketuksen selässä,
pienen hymyn huulilla.
Kiedon peiton tiukemmin ympärilleni,
enkä koskaan unohda
mitä koimme yhdessä.
Tuntuu, etten ole valmis vielä,
mutta olenko koskaan?
Syksyn sateisissa öissä
palaan takaisin kotiin.
Makaamaan kynttilänvalossa
toistemme kainaloissa.
Olemaan hiljaa ja hengittämään.
Sanomaan muutaman sanan,
mutta ymmärtämään katseesta.
Kun joskus olen aikuinen,
en koskaan unohda,
että olen se vain siksi,
että opettelimme yhdessä elämään
silloin kun teki miele luovuttaa.
Sydämessä säilytte aina
ja ehkä joskus kohdataan,
hymyillään ja ollaan hetki,
kuten silloin,
kun meillä ei ollut muuta
kuin toisemme.

Sillä tarvitsemme kaikki toisiamme,
selvitäksemme yön yli.
Pienen hetken katsoimme
yhdessä elämää,
mutta siihen hetkeen
mahtui koko maailmani.
Ehkä huomenna
jatkamme omaa matkaamme.
Vähän ehjempinä,
opettelemme seisomaan omilla jaloillamme
ja huomaamme,
että maailmalla on paljon annettavaa
vain meitä varten.

Sen pitää vaan olla siisti,
että mä voin asua siellä,
mutta mä haluan sinne.