IRC-Galleria

Olin eilen baarissa.
Olin perjantainakin.
Mulla oli eilen krapula.
Tänään ei ole.
Mä en tehnyt mitään tyhmää.
Eli olen edistynyt.
Jei.
Niin ja eilen siirtyi kellot.
Baari oli pidempään auki.
Mutta pakkohan se silti tappiin on.
Aina pakko tappiin.
Pitäis mennä elokuviin.
Mutta tarvitse peruuttaa.
Taas.
Liikaa tekemistä.
Enkä saa tehtyä niitäkään kaikkia.
Tai sitten en vain viitsi.
Mitä jos olisi loppuelämänsä sinkku?

Lootusasentoon,
liian levoton mä oon.

Tiedän, että hetken päästä
on aika nostaa purjeet
ja jatkaa eteenpäin.
Kaikki on ohikiitävää hetkeä,
kunnes olemme vahvempia
seisomaan omilla jaloillamme.
Haikeana on vaikea luopua.
Ikävä nousee kyynelten lailla silmiin.
Meidän on aika erota
ja selvittävä yksin.
Jaetaan vielä yksi yö.
Ollaan kuin ennenkin.
Maataan lähekkäin
ja opetellaan hengittämään.
Selviättehän siellä,
missä ikinä olettekin?
Heikon paikan tullessa
ammennan voimaa
yhteisistä hetkistä
ja rakkaudesta, jota voi tuntea
toista ihmistä kohtaan.
Muistan lämpimän kosketuksen selässä,
pienen hymyn huulilla.
Kiedon peiton tiukemmin ympärilleni,
enkä koskaan unohda
mitä koimme yhdessä.
Tuntuu, etten ole valmis vielä,
mutta olenko koskaan?
Syksyn sateisissa öissä
palaan takaisin kotiin.
Makaamaan kynttilänvalossa
toistemme kainaloissa.
Olemaan hiljaa ja hengittämään.
Sanomaan muutaman sanan,
mutta ymmärtämään katseesta.
Kun joskus olen aikuinen,
en koskaan unohda,
että olen se vain siksi,
että opettelimme yhdessä elämään
silloin kun teki miele luovuttaa.
Sydämessä säilytte aina
ja ehkä joskus kohdataan,
hymyillään ja ollaan hetki,
kuten silloin,
kun meillä ei ollut muuta
kuin toisemme.

Sillä tarvitsemme kaikki toisiamme,
selvitäksemme yön yli.
Pienen hetken katsoimme
yhdessä elämää,
mutta siihen hetkeen
mahtui koko maailmani.
Ehkä huomenna
jatkamme omaa matkaamme.
Vähän ehjempinä,
opettelemme seisomaan omilla jaloillamme
ja huomaamme,
että maailmalla on paljon annettavaa
vain meitä varten.

Sen pitää vaan olla siisti,
että mä voin asua siellä,
mutta mä haluan sinne.

ajttelin tässä (ei vieläkään sovi mulle) hetken ja tulin siihen tulokseen, että kiitos.
Koska en sitä koskaan sano tässä se tulee.

Kun mulla on vaikeaa te olette siinä.
Kuuntelette murheeni.
Autatte ja neuvotte.
Kun multa on rahat loppu mä voin lainata teiltä.
Takaisinmaksu on joustavaa.
Mä voin mennä jääkaapille ja syödä teidänkin ruoat.
Mä voin maata sohvalla hiljaa ja silti olette läsnä.
Kun mä en saa asioita tehtyä patistatte mua tekemään ne ja teette osan puolestani. Kuskaatte mua paikkoihin.
Annatte tupakkaa kun se on loppu.
Mä voin itkeä olkapäähän.
Mä voin nukahtaa kainaloon.
Mä voin halata ilman, että se olisi outoa.
Autatte siivoamisessa
Teette mun puolesta tiskivuoroja.
Tarjoatte aterian kun mulla on nälkä.
Annatte mun asua teidän kanssa.
Kuuntelette kun mä raivoan.
Rakastatte vaikka huudan.
Annatte anteeksi ja unohdatte.
Viette ulos tuulettumaan kun menee pahaksi.
Tarjoatte juomat.
Maksatte sisään....

Kaikki tuo ei edes riitä.
Kiitos kun olette olemassa ja kiitos kun saan tuntea teidät.
Rakastan teitä yli kaiken ja ilman teitä en olisi vältttämättä olemassa lainkaan.
Kiitos kaikista sanoista ja öistä jotka olette kuunnellet.
Kiitos kaikista katseista.
Kiitos kaikesta välittämisestä
ja yksinkertaisesti kiitos, että olette elämässäni.

Kiitos.

älä ole niin hölmö tyttö.
jossain on varmasti jotain.

Unelmat poltettuna kuminkäryyn.
Sade, joka on niin raskas,
että oman kuvansa
voi heijastaa asfaltin pinnasta.
Rinnassa sykkivä kipu,
joka tahtoo vain upottaa.
Räväytän silmät auki
ja huomaan,
että hengitän.
Hitaasti, rahisevasti ja hiljaa.
Kuitenkin niin lujaa,
että ääni hakkaa päässäni.
Veren maku palaa suuhuni.
Kyyneleet jähmettyvät silmiini
ja hymyilen.
Tuntuu kuin nauttisin tuskasta.
Enemmän voitosta.
Anna tulla vain,
hengitän vielä.
Lyö kasvoihin,
riipota ja tuhoa.
Virneenä vittumainen.
En minä elämästä luovu.
Olen liian utelias,
katsomaan viimeisen kortin.

Vaiettuja sanoja,
äänetöntä tuskaa.
Korutonta rakkautta,
jolla ei ole toivoa.
Ilman sinua
maailmani on tyhjä.
Sinun kanssasi se ei ole mahdollinen.

Miehet sekoili yöllä ja nyt väsyttää.
Elämässä tarvitsee tehdä valintoja.
Mä en halunnut menettää,
joten valitsin niin etten voi menettää.
Kaikki on helpompaa nyt.
Helpompaa sinulle.
Mutta entä minulle?
Jos mua sattuu en mä sitä näytä.
Elämä on sitä mitä teet siitä.
Joskus vaan pitääkseet rakkaat lähellä
on valittava niin,
ettei välttämättä itse ole onnellinen.
Mun on vaan pakko ottaa se riski.

ihme sinkkusähellystä ollut.

Nyt neiti lakkaa olemasta omituinen
ja alkaa tekemään asioita järkevästi.
Ja ottamaan ystävät huomioon...

Kun kerrankin siihen oikeasti olisi aikaa:)