IRC-Galleria

Miksi elämä on niin vaikeeta? Miksi ihmisillä on niin paljon ongelmia? Tuntuu, että kaikki nyky nuoret ovat masentuneita. Mikä meitä oikein vaivaa?
On paljon ihmisiä, jotka tuottavat itselleen ongelmat, mutta onko siltikään oikein, että siitä rangaistaan? Eikä anneta madollisuutta valita ensi kerralla toisin. Mutta on myös paljon ihmisiä, jotka eivät voi mitenkään vaikuttaa ongelmiinsa. Ne voivat johtua perhe asioista, jotka eivät ole kohdallaan. Silloin lapsen on vaikeaa puuttua asioitten kulkuun. Vanhemmat tai vanhempi päättää miten perheessä toimitaan, ketä siihe kuuluu ja miten siinä eletään. Moni lapsi tässä pienessä Suomessakin on kasvanut viinan ja väkivallan keskellä. Onko silloin oikein rangaista lasta siitä, että vanhemmilla on ongelmia?

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.