Tänään mietein et pitäskö mun oikeest lopettaa mulle tärkeen ihmisen välttely ja antautua sen armoille? Vastaukseksi pääni sanoi ei, sydän joo. Olen kyllästynyt kääntämään katseeni kun katseemme kohtaavat ja kieltämään kaiken mitä häntä kohtaan tunnen.. Pelkkä välttely ei riitä sillä olemme samassa koulussa,, on mahdotonta olla kohtaamatta häntä vaikkei haluaisi kiduttaa itseään kaikella mitä olisi sanottavana..
Toisaalta kaikki mikä saa minut vihaiseksi on ihan totta,, hän puhuu minusta paskaa ja levittää perättömiä asioita puuttuu asioihini ja vaan jollain kumman tavalla on osa elämääni,.,, Miten saisin kakistettua ulos sen mitä tunnen ja mitä odotan hänen tekevän.. Koska ilman häntä olen palapeli ilman sitä viimeistä palaa,, Hänen seurassaan tunnen itseni niin kokonaiseksi, niin onnelliseksi.. Miten voisin antaa tämän olla kun se tuottaa niin paljon tuskaa,, Vai olisinko pelkuri ja lopettaisin opiskelun samassa koulussa? vastaus on en,, sillä en aijo osoittaa heikkouttani hänelle ja antaa hänen voittaa. Jostain kumman syystä ihmiset yrittävät aina osoittaa paremmuuttaan joillain vippas konsteilla.
Kokeilenko vai jätänkö kokeilematta auttakaa kullat... ♥
