Sekä mayat, että sumerilaiset laskivat vuonna 2012 tapahtuvan "maailmanlopun" tai ainakin koko maailmanlaajuisen suuren katastrofin.
Sumerilaisten mukaan aurinkokuntaamme kuuluva nykytieteelle tuntematon planeetta, jonka elliptinen kiertorata on 3600-vuotta, palaa 2012 ja aiheuttaa suuren luonnonmullistuksen maapallolla. Nibirun magneettikenttä sotkee maapallon magnettikentän tms.
On huhuja, että NASA olisi vahvistanut tämän ja laskenut, että esimerkiksi suurin osa mantereista peittyy veden alle magneettikenttien muutosten ja maanjäristysten seurauksena. Mutta tietenkään tietoja ei olla kerrottu kaikelle kansalle, koska silloinhan tulisi täysi kaaos.
Nibiru planeetta on täysin totta. Nyt on kyse astrologisesta tutkimuksesta ja tieteestä. Itse NASA on tätä Nibirua seurannut jo vuodesta 1981. Kun kyseinen aihe tuli julkisuuteen niin seuraavana päivänä jotkut näkivät ison vaivan osoittaakseen tämän olevan "mistake".
Nibiru planeetasta kerrotaan jopa Sumerian historiassa.
Eli mikä on nibiru?
Nibiru on Kääpiö aurinko joka on palannut loppuun. Sillä on 4 planeettaa mukanaan, josta yhellä niistä on viellä kuu. Kyseinen planeetta NÄKYY jo etelänavasta katsottuna.
Miksi meillä on ilmaston muutos meneillään?
Nibirun magneettikentät häiritsevät jo meidän maapallon magneetti kenttiä siks meillä on tsunamit ja hurrikaanit niin isoja ja isommat viellä tulossa.
Mitä tapahtuu kuin nibiru tulee tänne?
Nibiru ohittaa meidän planeetan noin kahdessa viikossa sama kaukana kuin meidän auronko "noin".
Ohittaessa maapallo kokee sen kahden viikon aikana suurimmat tsunaamit yli maailman ja veden paisumukset samalla tyylillä kuin kuu teettää vuorovesiä mutta 1000x isommassa kaavassa. Maapallo lakkaa pyörimästä jopa 3 päiväsksi kokonaan, jolloin pahin hetki koittaa, niin sanottu the END of the "Aeon" Eli END of the Ages eli moderniksi raamatussa "End of the WORLD".