IRC-Galleria

Eipä kovin hyvin alkanut tämäkään kesäloma. En tiiä onko tää nyt joku merkki vai mikä tää on ja kuinka kauan tätä jatkuu. Mutta mä toivon että ei enää yhtään enempää. ..

Tänään tosiaan ollaan oltu koulussa aamulla ja ja todistuksesta tuli ihan hyvä. Olen tyytyväinen. Sitten oltiin ylioppilasjuhlassa. Se kesti aika kauan mut se oli silti ihan kiva. Tanssit oli hienoja ja hauskoja ja herkkiä ja parhaita. Pro musica - mitalin saaneet oppilaat saivat laulullaan mun silmät ainaki kosteiks kun ajattelin niitä yhteisiä MO- aikoja näitten kahen tytön kans ja sitä että nyt ne päättyy. Vähä orpo olo ja semmonen tunne et jää tänne ihan yksin vaikkei se tietenkään oo niin :) ja varmasti tullaan ehkätoivottavasti musisoimaan vielä yhdessä tulevaisuudessakin. Mut oon kyllä niin ylpeä heistä ja oon aina ollu ja tuun aina olemaan. HE ovat niin ihania :) <3

Juhlan jälkeen suuntasimme Ilmajoelle serkkuseni ylioppilasjuhliin. Sielä oli ihan mukavasti väkeä. Suurin osa aika tuntemattomia mutta mikäs siinä :) Siellä laittelin vähän kukkasia ja otettiin kuvia ja tehtiin sitä ja tätä. Ei me kauaa sielä kyllä ehitty oleen kun tarkoitus oli vielä käydä kvalla ainakin yksissä juhlissa. Sielä myös kuulin järkyttävän uutisen, joka mullisti loppupäiväni. Itku siinä olis tullu jos ei niitä kaikkia vieraita olis ollu ympärillä.. Pisti kyllä miettimään montaa asiaa..

No tultiin sitten kauhavalle takaisin ja lähdettiin JOhannan ylioppilasjuhliin. Sielläkin vallan mukavaa. Jutusteltiin ja syötiin ja niin pois päin. Muisteltiin menneitä, hyviä aikoja :) Kovin kaihoisaa... sitten tämä ylioppinut alkoi valmistella itseään illan/yön viettoon ja me lähdimme ja käväisimme vielä yksissä juhlissa pikaisesti. Oli ihan kivaa. Soittelin pianoa ja silleen :)


Se mitä tänään oon miettiny niin on se, että miten me ihmiset suhtaudutaan toisiimme ja ajankäyttöön. Kaikki oletetaaan olevan itsestään selvää. Tehdään suunnitelmia vuosien päähän, unelmoidan tulevasta. Se on ihan hyvä. Mutta entäs nyt? tää päivä menee ihan hukkaan jos ajattelee vaan tulevaa. Samoin läheisten kanssa. Ajatellaan että kyllä yhtteisiä aikoja vielä tulee, ei meidän nyt tarvi täysillä tähän hetkeen heittäytyä. Ollaan vaan omissa maailmoissa ja ajatellaan missä käytäis kesällä ja miten tehtäis tulevaisuudessa. OK. hyvä. Mutta tänään sen taas huomasin että jokanen hetki sen toisen ihmisen, olipa se sitten perheenjäsen, ystävä, sukulainen, perhetuttu, julkkis, puolituttu tai joku muu läheinen, voi olla se viimeinen. KOskaan ei voi tietää mitä tulee tapahtumaan. Välttämättä ei nähdä ees seuraavaa päivää ja sit kaikki on jo myöhästä. Yleensä siinä vaiheessa kun joku yllättäen lähtee täältä pois, tulee itelle semmonen tunne, että voi että kun mä oisin halunnu vielä sanoa sille sen ja sen jutun. Nyt mä en enää voi sanoa mitään. Ja me suunniteltiin vielä tekevämme sitä ja tätä. JOs mä oisin tienny mitä tulee tapahtumaan, mä oisin tehny sen ja sen toisin. Niimpä. Mutta kun sitä ei tiedä. Siks on tärkeetä elää siinä hetkessä. Elää se hetki täysillä. Niin kuin se ois viimeinen.

En mä nyt tarkota että aina sit kun "hyvästellään" ystävä ja lähetään omille tahoille, niin pitäs itkeä ja halata ja sillai. Että byää ei ehkä nähdä enää ikinä. Mutta kannattaa miettiä ja muistaa että tää yhtenen hetki voi olla viimeinen ja elää sen mukasesti. Heittäytyä täysillä just siihen hetkeen. Keskittyä siihen sun ystävään just sillä hetkellä. Arvostaa jokasta päivää elämässä.

Tämmönen ajatus tuli taas tänään vastaan tietyistä syistä...
Mulle tässä on ainakin haastetta. Sulle se voi olla joko itsestään selvyys tai sit ei...
Ei mun tarkotus oo antaa elämäohjeita kellekkään, mutta mä kehotan miettimään tätä asiaa. :)



Koitetaan yhdessä jatkaa eteenpäin :)




Huomenna Kokkola GO GO