IRC-Galleria

Perhe, johon kuuluivat äiti, isä ja kaksivuotias tyttö, joutui muuttamaan pohjoiseen miehen isän tultua tuomituksi maanpetoksesta. Siihen aikaan tuosta rikoksesta seurasi kuolemanrangaistus, ja vakoojan kaikki omaisetkin saivat kärsiä. Niinpä pojan oli pakko jättää Tukholma taakseen. Vaimo ei pitänyt muuttamisesta, koska joutui luopumaan kaikista ystävistään. Asetuttuaan aloilleen perhe alkoi rakentaa taloa, täsmälleen samalle paikalle jossa nykyisin on kummitustalo. Talo oli kautta aikojen ensimmäinen Kissavuoren tällä puolen. Vaimo oli edelleen pahoillaan muutosta, mutta muuten elämä alkoi olla uomissaan. Tuli täydenkuun aika. Oli kirpeä syksyinen ilta ja taivas näytti tavallista helakammalta. Pariskunnan käytyä levolle alkoi kuulua outoa ääntä. He yrittivät nukkua, mutta eivät saaneet hetkeäkään rauhaa. Lopulta selvisi, että se oli koirien ulvontaa. Mies ja vaimo valvoivat koko yön ja nukahtivat vasta aamunkoittaessa. Tapahtunut kummastutti heitä. Seuraavana päivänä he menivät kysymään tutun saamelaisen mielipidettä. Eukko ei puhua pukahtanut. Lopulta hän mulkaisi vieraitaan ja vannoi ettei ollut huomannut mitään outoa. Pariskunta väitti kivenkovaan, että ulvonta oli jatkunut koko yön. Saamelainen edelleen kielsi kuulleensa mitään ja vakuutteli, että he olivat varmaan nähneet unta. Pian koko asia unohtui, koska rakentaminen piti pariskunnan työn touhussa. Aika kului ja tuli seuraava täysikuu. Pariskunta oli juuri nukahtanut, kun koirat alkoivat taas ulvomaan. Ulina oli häijyä ja pahaenteistä, vihan täyttämää. Aamulla he lähtivät taas saamelaisen luokse. He olivat rättiväsyneitä, koska eivät olleet nukkuneet. Ensin eukko ei puhunut, mutta avasi lopulta sanaisen arkkunsa. Hän kertoi ulvojien olevan yökoiria, joiden ilmestyminen ennusti talon vanhimman kuolemaa. Eläimet ulvoivat kolmasti täydenkuun aikana ja tulevat kerta kerralla lähemmäksi. Viimein ne tulevat sisään ja talon iäkkäimmän loppu koittaa. Pariskunta ei uskonut moiseen. Vaimo vakuutteli miehelleen toistuvasti, ettei uskonut yökoiriin. Hän ei itse todellakaan uskonut niihin, mutta mies ajatteli niitä yhä useammin. Nainen muisteli saamelaisen puhuneen talon vanhimman kuolemasta eikä unohtanut mainita miehelleen tämän olevan itseään vanhempi.
- Emmekö voisi muuttaa etelään, että pääset rauhaan? vaimo ehdotti.
- Haluaisitko sitä? mies kysyi.
- En, sillä olen alkanut viihtyä täällä, vaimo valehteli, sillä oikeasti hän halusi muuttaa takaisin.
- Ajattelen vain sinun parastasi.
Lopulta vaimo luovutti huomattuaan, ettei saisi ukkonsa päätä käännettyä. Tuli täysikuu ja maatemenon aika. Pariskunta nukahti kuulematta ääntäkään. Hetken kuluttua nainen heräsi ja tunnisti jälleen ulvonnan. Hän hapuili miestään, mutta vuoteessa ei ollutkaan ketään. Nainen ryntäsi lastensängyn luo. Sekin oli tyhjä. Ulvonta tuli koko ajan lähemmäksi. Meteli oli sietämätönta ja se peitti kainen alleen. Nainen löysi lapun jossa luki: "En uskaltanut enää jäädä taloon, koska yökoirat pelottavat minua. Tiedän sinun nauravan minulle ja lapsellisuudelleni ja pyydän anteeksi. Otin tyttäremme ja lähdin muualle."

Ulvonta kuului nyt aivan läheltä ja jotkut koirista tuntuivat olevat jo sisällä. Meteli oli hirveä. Samassa vaimo ymmärsi olevasa talon vanhin