IRC-Galleria

Puutarhan voi perustaa usealla tavalla; paras tapa on ottaa puutarhuri. Puutarhuri istuttelee kaikenlaisia keppejä, vitsoja ja luutia, joita hän väittää vaahteroiksi, orapihlajiksi, syreeneiksi, korkearunkoisiksi, matalarunkoisiksi ja muunlaisiksi lajikkeiksi; sitten hän tonkii maata, kääntää sen nurin ja mättää takaisin, tekee kuonasta käytäviä, tökkäisee sinne tänne maahan jonkinlaisen nuutuneen naatin, jonka julistaa perennaksi, kylvää nurmikoksi siemenen, jota väittää englanninraiheinäksi ja rölliksi, alopekuuriksi, sukapääksi, ja timoteiksi, lähtee sitten pois ja jättää jälkeensä ruskean ja paljaan puutarhan kuin ensimmäisenä luomispäivänä. Hän vain tähdentää, että teidän on kasteltava tuo kaikki multa päivittäin ja kun ruoho nousee, tilattava käytävälle hiekkaa. Olkoon niin.

Voisi luulla, että puutarhan kasteleminen on aivan yksinkertaista, etenkin, jos on käytettävissä letku. Pian kuitenkin käy ilmi, että letku on tavattoman katala ja vaarallinen otus, mikäli sitä ei ole kesytetty. Se kiemurtelee, hyppii, poukkoilee, päästää alleen paljon vettä ja kaivautuu nautinnolla liejuun, jonka on ensin itse luonut. sen jälkeen se käy kastelijan kimppuun ja kietoutuu hänen jalkojensa ympärille; sitä on polkaistava, ja samassa se hyppää pystyyn ja kiertyy kastelijan vyötärön ja kaulan ympärille. Sillä aikaa kun uhri kamppailee kuin kuristajakäärmeen kanssa, tuo hirviö kääntää messinkisuuttimensa ylös ja syöksee vahvan vesivirran juuri ripustettuihin verhoihin. Sitä on tartuttava reippaasti päästä ja vedettävä se mahdollisemman tiukalle; peto riehaantuu kivusta ja rupeaa ruiskimaan vettä, mutta ei suusta, vaan vesipostista ja jostain ruumiinsa keskeltä. Sen nujertamiseen tarvitaan ainakin kolme ihmistä; kaikki he lähtevät sitten taistelukentältä korviaan myöten kurassa ja pahasti kastuneina. Puutarha vuorostaan on muuttunut paikoitellen kurarapakoiksi, kun taas toisin paikoin se halkeilee janoissaan.

Jos teette näin päivittäin, ruohon sijasta alkaa kahden viikon kuluttua versoa rikkaruohoa. On luonnon salaisuus, miksi kaikkein parhaasta nurmensiemenestä kasvaa mitä rehevin rikkaruoho; pitäisi kai kylvää rikkaruohoa, jotta siitä itäisi kaunis nurmikko. Kolmen viikon kuluttua on nurmikko kasvanut umpeen ohdaketta ja muuta tihulaista, joka rönsyilee tai on juurtunut kyynärän syvyyteen maahan; jos sen yrittää kiskaista irti, nousee samalla kokonainen möykky maata. Niin se on: mitä pahempi vitsaus, sitä sitkeähenkisempi.

Sillä välin on käytävien kuona muuttunut salaperäisen muodonmuutoksen kautta kaikkein niljakkaimmaksi ja liejumaisimmaksi saveksi, mitä kuvitella saattaa.

Mutta rikkaruohot on kitkettävä nurmikosta: kitket kitkemistä päästyäsi, ja tuleva nurmikko muuttuu takanasi paljaaksi, ruskeaksi maaksi, jollainen se oli ensimmäisenä luomispäivänä. Vain parista kolmesta kohtaa nousee jotain vihertävän homeen tapaista, jotain leyhähdyksenomaista, harvaa haiventa: ei ole epäilystäkään, että se on nurmea. Kuljet sen ympärillä varpaisillasi ja hätistelet varpusia, ja sinun tiiraillessasi maata karviaisiin ja herukoihin puhkeavat ensimmäiset lehdet, ennen kuin arvaatkaan; kevättä et koskaan onnistu vahtimaan.

Suhteesi asioihin on muuttunut. Kun sataa, sanot, että puutarhaan sataa; kun aurinko paistaa, se ei paista minne vain vaan puutarhaan.; yöllä olet hyvilläsi, kun puutarha lepää.

Eräänä päivänä avaat silmäsi, ja puutarha on vihreä, korea ruoho kimaltelee kasteessa ja ruusunlatvojen tiheiköstä pilkottaa turpeita tummanpunaisia nuppuja. Puut vanhenevat, niistä tulee tuuheita ja tummia, niillä on raskas lehvästö ja niiden kosteassa varjossa tuoksuu laholta. Et enää muistakaan ensipäivien heiveröistä, paljasta, ruskeaa puutarhaa, ensimmäisen nurmen epävarmoja haivenia, ensimmäisten silmujen laihaa avautumista, koko tuota perustettavan puutarhan savista, köyhää ja liikuttavaa kauneutta.

Hyvä on, mutta nyt se on kasteltava ja kitkettävä ja kivet noukittava maasta.