IRC-Galleria

Luin Ilta-Sanomien nettisivuilta, että poliisi aikoo puuttua koulukiusaamiseen IRC-gallerian avulla ja hyvä niin.

Krron hieman nyt koulukiusaamisesta. Minua koulukiusattiin, ei koskaan fyysiseti muutamaa tapausta lukuunottamatta. Minua ei koskaan hakattu, eikä mitenkään muuten pahoinpidelty. Fyysisesti siis.

Koulukiusaaminen minun osalla oli enemmänkin äärimmäisen julmaa henkistä kiusaamista. Porukasta pois jättämistä, ihmiset, joita en edes tuntenut vihasivat minua, yleistä halveksuntaa ja haukkumista. Päivästä toiseen ja jokainen uusi aamu tuntui kamalammelta kuin edellinen. Joka ikinen yö rukoilin Jumalalta, etten enää heräisi uuteen aamuun, koska en jaksanut enää sitä kaikkea paskaa siellä, halusin kuolla ja olin pahiten masentunut koko elämässäni. Unelmoin siitä, että luokkalaseni saavat lukea lehdestä kuolinilmoitukseni. Death is but a dream I know
En väitä ettenkö nytkin kärsisi siintä, mutta minulla on toimiva lääkitys, jonka avulla en ailahtele ihan niin pahasti.

Tosin en silloin vielä tajunnut, että olin masentunut ajattelin vain, että olin hyvin surullinen ja että tämä kuuluu jokaisen nuoren elämään. Jos olisin silloin puhunut asiasta edes jollekkin aikuiselle, enkä pitänyt sitä kaikkea sisälläni, olisin kestänyt sitä kaikkea huomattavasti paremmin.

Mutta

Koulukiusattu ei ajattele siten, ettei hän ansaitse sitä kohtelua. Päinvastoin hän ajattelee, että on ansainnut sen kaiken. Jos siitä kertoo kenellekkään asia vain pahentuu eikä toisinpäin.

Lopulta vaihdoin koulua kouluun, jossa minulla on ysätävä
Tosin se kiusaaminen seurasi sinnekkin, aivan tuntemmattomat ihmiset, jota en tuntenut tuntuivat vain inhoavan minua. Tosin kaikki ei voi pitää kaikista

Koulukiusaaminen jättää uhriinsa lähtemättömät jäljet. Kiusaaja/kiusaajat saattavat unohtaa ajan saatossa tekonsa mutta kiusattu kantaa arpiaan loppuelämänsä. Sanoja, ja tekoja, joita ne itetuntoaan pönkittävät puberteettinuoret harrastavat. Uhri saa kärsiä henkisistä ongelmista koko loppuelämänsä ajan ja minulla on esimerkiksi loputon epäluottamus ihmisä kohtaan. Sekä se, että olen aika pitkälle tunnoton ja kylmä ihminen. EN vain uskalla näyttää ihmisille tunteitani, koska tiedän että ihminen on pettää ja heittää paskaa naamaan
Pahimillaan uhri saattaa masentua pahasti jopa vuosia vuosia kiusaamisen jälkeen. Toisten ihmiset viattomat sanat saattavat satuttaa pahasti ja se itseinho, joka jää on kamalaa. Suurin syy itseinhooni ja sarkasmiin on juuri koulukiusaaminen. Ja kehonkuvaani ei voi enää muuttaa, arvatkaa vain olenko yrittänyt? Mutta aina se pieni ääni päässä kertoo kuinka sinä olet ruma, en voi sille mitään

Emilie Autumnia lainaten "This world is a fucking ugly place, that's why I chose to live in the Asylum" ah miten se sopii tähän aiheeseen!


En tiedä muistavatko kiusaajani sitä aikaa enää, en tiedä tunnistavatko he minua enää ja vieläkin mietin, mitä sadistista mielihyvää he saivat kiusata juuri sitä tyttöä, joka on henkisesti hyvin herkkä ja epävakaa? Minä en tiedä, enkä koskaan saa tietää.

Kiusaajilleni jos luette tätä:
I hate you, I hate you from the bottom of the blackened hole where my heart used to be. Vapaasti suomennettuna: "Minä vihaan teitä, vihaan teitä sen mustuneen kuopan phjasta, josa sydämeni oli" Turha tulla pyytämään anteeksi, koska en anna teille anteeksi. Kiitän teitä tosin siitä, että teitte minusta vahvemman kuin kukaan teistä koskaan voi olla


Losers


"The beginning and the en much closer than they seem
death is but a dream I know"

Kiitos, kun luit