IRC-Galleria

"Kummalliset kalat liukuvat syvyydessä,
tuntemattomat kukat loistavat rannalla;
olen nähnyt punaista ja keltaista ja kaikki toiset värit -
mutta ihana meri on vaarallisin nähdä, se herättää tulevien seikkailujen janon:
mitä on tapahtunut sadussa, on tapahtyva minullekin.

Me seistään ja katsotaan merta,
Se on hopienen ja musta, ja jatkuu ikuisesti.
Ei merta voi vihata,
ei sitä voi unohtaa.
Ja silti...niin nopeasti ja niin hiljaa...
kuin kuun säde vesen pinnalla.

Mä seison ja katson merta
Se on hopienen ja musta, ja jatkuu ikuisesti.
Ei merta voi vihata,
ei sitä voi unohtaa.
Ja silti...mua pelottaa.
Mä tunnen, miten mua vedetään sameaan syvyyteen.

Kosteat vesikasvit nuolee mun kasvoja ja kietoutuu mun valkoisiin reisiin.
Mä vajoan. Ja vihreän sameuden läpi mä nään ne jo:
hopieset hait liukuvat hitaasti läpi hämärän, läpi kivien, kuunsäteitten ja kuoleman.

Vesi on siniharmaa ja liikkumaton mun ympärillä.
Ei kuulu mitään, ei näy.
Ne liukuu hämärässä vedessä ja kuunsäteet välähtelee niiden hopeisissa kyljissä.

Niiden silmissä ei ole mitään,
ne on mustat ja kylmät. Ja vesi on pehmeä ja raskas mun ympärillä, se sitoo mut tänne sameaan hiekkaan ja vesikasvien vihreisiin sormiin.
Ne on jo niin lähellä,
niiden liikkeet pyyhkii kylmiä pyörteitä mun kasvoille.

Mä yritän liikkus, mutts en voi.
Ja ihan hiljaa niitä liukuu lisää ja lisää mun ympärille.
Kuunsäteet välähtelee niiden hopeisissa kyljissä.

Mä ajelehdin pitkin meren pohjaa enkä hengitä enää.
Ne näykkii mun varpaita ja sormenpäitä,
suolavesi kirvelee verisiä haavoja.

Hait kuiskii mun korviin verisiä sanoja.
Ne on valmiita.
Ne odottaa vaan sitä hetkeä.
Ja kuunsäteet välähtää niiden hopeisissa kyljissä.

(Mä nukun tän pois...
Näen unta elämästä...
Ja unissa kaikki on mahdollista...
mä kuljen sieluni pölyisessö talossa ja avaan ikkunoita...
Aurinko paistaa suoraan mun päälle...
Peilissä näkyy pehmeä varjo...
Rakas...
Anna Anteeksi...)

...ja mä katson sitä sakeaa vettä ja haiden verisiä hampaita enkä halua enää.
En halua kuolla. Mä haluan elää.
Ja sinisessä hämärässä mä nään ne jo:
kultaiset auringon säteet tanssii syvyydessä kuin holvikirkon käytävillä.

Me seistään ja katsotaan merta,
Se on hopienen ja musta, ja jatkuu ikuisesti.
Ei merta voi vihata,
ei sitä voi unohtaa.
Ja silti..."

-Kira Poutanen-