IRC-Galleria

Luokat!Perjantai 12.12.2008 17:08

Whohoo! Tig-koe ruostumattomalle teräkselle meni läpi! Paperit tuloo ensviikolla!
Vielä tarttee kattoa meneekö mustan raudan putki läpi vai teenkö uuden.

Reissussa.Lauantai 06.12.2008 20:46

Ressilomalla, mettällä, nuotion äärellä, hangessa, kaikkialla muualla, muttei kaupungissa. Melekeen sain siivekkään ja pääsin ampuun päivän ensimmäisen laukauksen ku tehtiin kierrosta äitin kaa. Sepe-koira oli mettässä hyvä, vielä vähä ujo lähteen kauas, mutta kyllä siitä jäneskoira saadaan. Dumle nukahti nojatuoliin, on syöty hyvin ja kohta siirrytään seuraavalle etapille.

Njoo.Torstai 04.12.2008 19:21

Vituttaa, väsyttää, ahdistaa, rant rant rant. Pettyneenä ei jaksa olla ilonen ees siitä, että eka päivä viikkoon ilman päänsärkyä.

Unia.Maanantai 01.12.2008 11:19

Näin unia susista, omaa laumaa olevista, sekä sellaisista, joita oli paree juosta karkuun minkä pääsi. Heräsin säikähtämällä kun kissat juoks pään yli ja totesin olevani pirusti myöhässä.

Ikävä.Lauantai 29.11.2008 00:35

On vähän ikävä kaikkea taas. Oulun kavereita, Kaustiselle, Ameriikkaan lähteneitä kissoja, Pele-koiraa, korpraali Luomalaa (pikkuveli sai ylennyksen) ja Luomalan kankaan karvaista matriarkkaa Söpöä. Vähän jopa Kokkolaa sekä jätkiä siellä. Kaipais paskanjauhantaseuraa kahvikupin ääreen ja koomausta English Pubissa Garyn ja muiden vakkareiden kaa. Haluan taas piirtää.

Lauantai 15.11.2008 14:44

_♥_♥___♥_♥_ Laita tämä
♥___♥_♥___♥ sydän sivullesi
_♥___♥___♥_ jos rakastat
__♥_____♥__ jotakuta tai
___♥___♥___ jotain
____♥_♥____ erittäin
_____♥_____ paljon!

Joskus pittää olla hömppä. ^^

Virastohelvetti melkeen ohi!Perjantai 14.11.2008 13:26

Viiminen palkkatodistus ja ilmoitus kurssille hyväksymisestä kolahti just postista, ne viimiset paperit jotka tarvitsen, että tää byrokratiasoppa alkas viimein maistua hyvältä! Kerranki sitä on ilonen ku pääsee Kelaan! \o/

Aamupiriste.Torstai 13.11.2008 12:01

Parin huonosti nukutun yön jälkeen oli ihan piristävää kun Lumonin huoltomies tuijottaa säikähtäneenä oven pielessä. xD En oikeen tiä mitä se peljästy, mutta veinpä varusterepun pois näkösältä ja lukitsin kissat vessaan pois remontin tieltä. Pitkään kaivattu lasitettu parveke on siis saapunut. \o/

Hurm.Sunnuntai 09.11.2008 04:55

Ihan hyvä humala, rauhallisen luova tila. Paperille ilmestyy aika jänniä olentoja suhruna ja viivana, mutta niissä on muotoa ja liikettä, vaikkeivät ole lähelläkään mitään realistista. Eikä tarvikkaan olla. Täällon ollu aika mielenkiintoinen viikonloppu. Kaveri tuli käymään, on filosofoitu parisuhteista ja miten asiat toimii tai kuinka niiden pitäisi toimia, mutta kun eivät vaan toimi odotetulla ja normaalilla mallilla. Piru on ollu hankala ja protestoinu. Pyykkiä tiedossa. Smert on kullannuppu ja äärisosiaalinen sitten senki puolesta. Vekillä käytiin, sielloli Janne ja suloinen Elina-tyttökaveri, joka sai mlta sympatiat ihan täysin. Fiksu ja kiva likka. Ollaan koomattu, tehty hahmonraakileita ja nytten yritetty kans piirtää niitä ajatuksen virralla, joskin en saa vielä omaa Kuparihyeenaani asettumaan paperille. Sunnuntaista tulee raukea, tuo kissanpentu pitää viedä asemalle joskus ja kassoa, ettei se pökerry krapulaan - viskipullo on nimittäin jo tyhjä.
Ja niinhän ne näyttääki. Keskiviikkona oli tapaaminen, tänään soittivat vielä tarkistuksen mihin osoitteeseen lähettävät paperit ja ensviikon puolella sitten alkaa näemmä työllistymiskoulutus, josta lähden suoraan hommiin. Ois pitäny aikasemmin vaan tän lafkan suuntaan mennä, mutta puolvuotta sitten niillä oli aika eri meininki. No, mitäpä tässä, kahdet luokat pitäs saada aikaan kirkkaille TAKKissa.