Black Mariah
Liittynyt: 28 Hei 2007
Viestejä: 238
Paikkakunta: My Chemical Romance-maailma
Lähetetty: Sun Jou 09, 2007 03:01 Viestin aihe:
Gerardin Pow
Istuin puiston penkillä täysin voimattomana. Mulla oli niin paha olo, että oisin voinnut vaikka tappaa itteni. Frank ei enää välitä musta, hienoa. Ihan vitun hienoa. Kyyneleet ajelehtivat pitkin poskiani.
Miks se teki näin? Eikö se ollut oikeesti koskaan ees välittänyt musta? Vai oliko se vaan leikkinyt mulla, satuttanut ja heittänyt pois? Mitä nyt, kun meillä oli jo kämppäkin tiedossa? Muutanko mä enää sen kanssa mihinkään? Ja oliko siitä yhtäkkiä tullutkin hetero? Mihin mä meen yöks? Oonkohan mä enää tervettulut kotiin? Mitä vanhemmatki sanoo, jos sais kuulla et oon ollu suhteessa pojan kanssa? Pettyiskö ne? Hakkaiskone mut hengiltä? Heittäis mut ulos?
Niin paljon kysymyksiä, ei yhtä ainuttakaan vastausta.
- Muhun sattuu, kuiskasin tuuleen. Eihän kukaan mun särkynyttä ääntä kuule. Kellokin oli jo kolme yöllä. Painoin kasvot käsiini ja annoin itkun tulla. Ei kukaan sitäkään kuule.
- Miks sä teit näin?!
Tällä kertaa huusin. Olin niin raunioina. Jos mä vaan oisin pysynyt Frankin luona. Ja... Ja sit se oiskin tullut vasta puolen päivä aikoihin ja selittänyt järjettömiä tekosyitä. Ja oikeen syynhän mä oisin tiennyt, mutta en vaan ois halunut myöntää. Se ei rakasta suo Gerard, ja on mennyt jonkun muun luokse, koska se ei haluu nukkua sun vieressä Parahdin lohduttomasti. Päässäni pyöri tuo lause.
- Hiljaa, kuiskasin ja toivoin, että lause haihtuisi pois mun päästä, mutta se vaan jatkui.
- Oo kiltti ja oo hiljaa, sanoin uudestaan ja tälläkertaa kovempaa, mutta nyt lause muuttui. Ei suo kukaan voi rakastaa! Sä löit Frankiä! Sun äitis vihaa suo! Kaikki vihaa suo!
- Turpa kiinni, huusin täristen ja itkin.
Samassa tunsin jonkun istuuntui viereeni kaapaten mut syliinsä, ja kuiskasi korvaani:
- Ei mitään hätää Gerard. Ei mitään hätää.
Mä tunsin ton äänen mistä vaan.
- Bert, kysyin ja kohotin väsyneesti katseeni tummiin silmiin, jotka katsoivat muo huolestuneesti.
- Shhh. Tuu. Mennään meille. Sä oot ihan väsynyt.
En edes huomannut, että pian jo makasinkin Bertin parisängyllä.
- Mä meen olohuoneeseen nukkumaan, Bert sanoi ja oli juuri sulkemassa makuuhuoneen oven kunnen huusin:
- Ei! Älä mee. Mä en halua olla yksin. Oo kiltti ja jää.
Kuulin Bertin huokaavan syvään ja pian hän oli vierelläni.
- Mä en tiiä Gerard, mutta mä en oo ikinä nähny suo noin surkeena.
- Mulla on ongelmia, Bert. Tosi isoja ongelmia, enkä tiiä selviinkö niistä.
- Minkälaisii? Etkai sä oo enää sekaantunu huumeisiin?
- En. Mul vaan.. Tai siis.. En mä tiiä.. Muo vaan väsyttää. Oo kiltti ja oo siinä viel aamulla kun mä herään. En haluu nyt olla yksin.
Seuraavana aamuna
Mä heräsin siihen, kun Bert liikahti ottaakseen kännykkänsä.
- Huomenta, sanoin hiljaa. Musta tuntu ettei mulla ollut enää voimia puhumiseenkaan. Mun teki vaan mieli olla koko ajan hiljaa ja vajota sänkyyn, mutta Bertin katse poltti ikävästi.
- Huomenta. Tota... Mä meen keittää kahvit, tuu säkin tonne keittiöön. Meillä on paljon juteltavaa.
Vastahakosesti menin sen perässä keittiöön ja istuunnuin keittiön pöydän ääreen. Bert laittoi kahvi tuleemaan ja istuuntui mun viereen. Pitkä, kiusallinen hiljaisuus täytti huoneen kunnes päätin kysyä:
- Joten... Mitäs sulle kuuluu? Ei olla tavattu pitkään aikaan.
- Nii ei ollakkaan. Ja myö harmitti se kun jouduit välttelee muo mun huumeongelman takia ja nyt voin vakuuttaa että poltan vaan tupakkaa enää.
Naurahdimme kummatkin tolle. Sitten taas keittiöön laskeutui hiljaisuun kunnes Bert kysyi varovasti:
- Tota. Voitko nyt kertoa mulle, et miks olit eilen niin helvetin sekasin? Siis, samaan aikaan kun talutin suo tänne, sä puhuit jotain itsarin tekemisestä ja tollasta. Gerard, mikä sulla on?
Huokaisin raskaasti. Kerroin koko tarinan alusta alkaen; siitä, miten olin rakastunut Frankiin, siitä että olin lyönnyt sitä, kun sen oven takana olikin joku muija, ja eilisyöstä. Kerroin myös äidistä, joka viimeaikoina oli käyttäytynyt tosi loukkaavasti muo kohtaan.
Lopetin tarinani ja katsoin kyynelsilmin Bertiä, joka katsoi myötätuntoisesti takaisin. Bert vaan oli aina ollut niin empaattinen ihminen. Sen takia mä pidänkin sitä edelleen mun hyvänä ystävänä.
- Gee, jos mä saan sanoo nyt ihan suoraan, niin sun elämä on ihan perseestä.
- Joo kiitti, en huomannut ennen, sanoin sarkastisesti mutta virnistin pojalle.
- Haittaako suo muuten jos jään tänne muutamaks yöks?
- Ei tietenkään. Oo täällä niin kauan, et saat asiat sun elämässä kondikseen.
Mä oon oikeesti ylpee itestäni :D Tollastakin Angstipaskaa osaan kirjottaa xD <3