IRC-Galleria

Kolme vuotta olen tässä galleriassa pyörinyt, ja tässä ensimmäinen päiväkirjamerkintä: Leffa-arvostelu, jonka tein aikanaan koulun äidinkielenkurssille. Kurssilla oli itseasiassa tarkoitus käydä katsomassa tuolloin teattereissa pyörinyt "Little Miss Sunshine", mutta päätin nirsoilla ja kapinoida :D

Opettaja antoikin kirjoituksesta nelosen. Siis amisnelosen, eli lukiotasolla ysin ;). Maikka sanoi myös, että tämän lukeminen herätti hänen kiinnostuksensa pätkää kohtaan. Toivottavasti joku muukin rohkaistuu katsomaan tämän australialaisklassikon, jos vaan löytää sen jostain.

MAD MAX

1980
Ohj. George Miller
PO: Mel Gibson

Yleensä suhtaudun aika varauksella toimintaelokuviin, myös sellaisiin jotka olen jo nähnyt. Rohkaistuin kuitenkin käynnistämään australialaisklassikko Mad Maxin, ja yllätyin positiivisesti. Mad Max oli siis alun perin melko pienen budjetin indieleffa mutta kasvoi nopeasti kulttiklassikoksi. Elokuva on historiallinen kahdestakin syystä: Ensinnäkin se esitteli maailmalle nuoren lahjakkuuden nimeltä Mel Gibson. Toisekseen se aloitti oman genrensä, “post-apokalypsen.”

Post-apokalyptiset elokuvat ovat eräänlaisia moderneja länkkäreitä jotka sijoittuvat lähitulevaisuuden lohduttomaan pommien tai luonnonmullistusten runtelemaan maailmaan. Sivilisaatiosta on jäljellä pelkkää tuhkaa ja ne ihmiset jotka ovat selvinneet ovat valmiita epätoivoisiin tekoihin selviytyäkseen jatkossakin.

Tämän maailman Mad Max katsojalleen esittää: Maailman jossa julmat moottorijengit hallitsevat sitä vähää mitä hallittavissa on, siis autioita maanteitä ja surkastuneita kyläpahasia. Poliisivoimat eivät ole paljoa sen parempia vaan tekevät mitä tahansa pysäyttääkseen kaaharit.

Elokuva mainostaa itseään kostotarinana, ja sitä se onkin. Mutta viehätys on lähinnä ihmisläheisessä kerronnassa. Uutinen ei ole että päähenkilön, Gibsonin esittämän konstaapeli Max Rockatanskyn vaimo ja lapsi murhataan, ajaen hänet armottomalle kostoretkelle. Yllättävää on se että tämä kaikki tapahtuu elokuvan viimeisen puolen tunnin aikana. Vasta silloin Maxista tulee “Mad.”

Siihen asti yleisön annetaan kokea parin läheisyys iloineen ja suruineen. Katsoja todella jakaa Maxin ihastuksen vaimoonsa, sekä myös jatkuvasti nurkan takana vaanivan turvattomuuden tunteen. Tunteet ovat niin käsinkosketeltavia ihmisläheisen kuvauksen sekä elävien hahmojen ansiosta, että kun pahin vihdoin tapahtuu tuntuu Maxin mielipuolinen raivo ja kostonhimo omalta. Oikeudenmukaisuus on siitä kaukana. Hirviömäistä verikostoa ei edes yritetä puolustaa vaan näytetään että nämä tunteet tulisivat kenelle tahansa. Mel Gibsonin uskomattoman aidonoloisen suorituksen ansiosta Maxista voidaan löytää kaikki ihmisen piirteet. Max ei ole enempää sankari kuin antisankarikaan. Hän on ihminen, hän rakastaa, nauraa, itkee, vihaa ja pelkää. Juuri tämä inhimillisyys tekee hänestä niin muistettavan.

Maxin poikaa olisi tosin saanut esitellä hieman lähemmin. Nyt hän jäi lähinnä nimettömäksi lapsistatistiksi jonka ainoa tarkoitus ilmeisesti on shokeerata katsojaa: “Miten ne voi tehdä lapsille noin.” Lisäksi pahisjengin johtaja oli perussadistinen psykopaatti jolla ei tuntunut olevan mitään muita tunteita kuin verenhimo. Musiikitkin menivät ajoittain ylidramaattisiksi sankarimarsseiksi, mutta onneksi kuitenkin sopivat kohtauksiin.

Kuvaus on hieman Sergio Leonen henkistä, jokseenkin etäistä ja karua mutta samalla niin läheistä. Tunteikkaat ihmiskasvot kohtaavat tunteettomat maisemat. Tähän tarkoitukseen Australian maaseudut sopivat kolkossa tyhjyydessään kyyniseen maailmaan jossa ihmiselämällä ei juuri ole arvoa, ja kaikkien on todistettava oma arvonsa yhä rankemmilla julmuuksilla.

Mad Max on kaikin puolin hieno elokuva ja nousi välittömästi ainakin allekirjoittaneen suosikkielokuvien joukkoon. Tämä klassikko kestää katsomista ja toimii niin toimintaelokuvana kuin draamanakin. Suosittelen!