hirvein viikko takana. äidinkieli oli semmonen semi. vittumaisen puolella.
huomenna on perjantai. ja se on kivaa voihan jeeeee.
oon hulluuden äärirajoilla ja sekoilen huomisen takia. tämä on tuskaa.
Pikachu oli jalkojeni juurella ja sanoin tälle: "Tule syliiin vain, tule tule!"
Se katsoi minua arveluttavasti ja pisti pään käsien alle piiloon.
Sitten sanoin: "Tule vain, pikapikapika, tule, pikapikapikaa!" Sitten Pikachu loikkasi innoissaan syliini olkapäälleni. Kantelin sitä meidän olohuoneessamme.
Hetken kuluttua sen maha oli auki ja sen suoli tuli ulos.
EN YMMÄRRÄ. EN JAKSA. EI HUVITA. OLEN TURHAUTUNUT. LUKEMINEN EI AUTA ENÄÄ. SE EI TEHOA MINUUN. OLEN KOITTANUT USEITA OPPIMISMETODEJA, MUTTA TUNTUU ETTEIVÄT NEKÄÄN AINA PARANNA TILANNETTA. VITUN TEORIA. VITUN JÄRJESTELMÄLLISTÄ. JÄRJESTELMÄLLINEN TUNTUU HIRVEÄN SEKAVALTA MINULLE. SANAT VAIN VILISEVÄT SILMIEN OHITSE. OLEN MELKEIN TYYTYVÄINEN, JOS PÄÄSEN VIIMEISEN PAKOLLISEN LUKIOKURSSINI LÄPI.
Koululla on sellainen kummallinen vaikutus minun mielenrauhani heikkenemiseen.
Se on jännä, kun itse tiedostaa suhtautumisen jo ennen työn suunnitteluvaiheessa. Mutta tehdäänpäs nyt ja pidetään kiinni omasta tyylikkäästä esteettisgraafisesta näkemyksestä. Minulla kun ei ole tapana yrittää saada hyväksyntää manga- tai koulutyttöjen piirtämisestä historiallisiin kansikuviin. Saisinko pyytää olennaisten asioiden pitämistä hieman korkeammassa arvossa? Vanhat lukiorakennukset ja muut pellot ovat hieman kenties edellistä vuosisataa.
Heinätukkua suuhun ja takaisin koulunpenkille opettelemaan taidetta!
Olen kuullut asioita puhetyylistäni. Olen kuullut muutoksesta. Enkä itse kylläkään ymmärrä, mistä se mahtaa johtua. Alan puhumaan tästä lähtien kirjakielellä, ettei vain tule valituksia tai huomautuksia tiettyjen murteiden sekoittumisesta.