IRC-Galleria

AnRi^

AnRi^

Chandler you stole my moves!

Blogi

« Uudemmat -

[Ei aihetta]Perjantai 28.11.2008 16:39



Eläinkokeista


Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV,
huuhtelemme äkkiä tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu
epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua
toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui
vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin
teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut
mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmeaa ainetta pois: ensinnäkin
kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on
estetty. Kun silmää kirvelee, minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo
pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa
selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.

Mainokset kertovat meille jatkuvasti, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta nimeltä Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset, heidän tietämättään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruoansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litra Fairya!

Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuista, kaneista, koirista, kissoista ja muista koe-eläimistä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asfaltille ja vahingoitimme polvemme. Tosin silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.

Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläinkoemenetelmistä kielletään.

Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläinkokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä. Tämän vuoksi edellämainittuja merkkejä kannattaa suosia.

Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.

Muistakaa: joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide, jokainen tuubi Oral-B:tä, jokainen Pantenen hiustenhoitoaine, kaikki Palmoliven käsisaippuat tai L'oréalin meikkivoiteet ovat turhien ja julmien eläinkokeiden rahoittamista. Jos ostatte eläinkokeita hyväksyvien yrityksen tuotteita, hyväksytte vapaaehtoisesti julmien eläinkokeiden käytön. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään hirveää julmuutta.

Kopioi tämä päiväkirjaasi jos olet eläinkokeita vastaan

PiparkakkutalojaTorstai 27.11.2008 22:47

[Ei aihetta]Torstai 27.11.2008 22:45

Haukikoivikko superstars : Baby, ou babyPerjantai 03.11.2006 18:44

Erään mikseri.net rap-artistin innoittaman syntyi tämä helmi kappale.
Ensi-iltaa odotellessa, olkaa hyvä :DD. Faneille tiedoksi, emme kaipaa alusvaatteitanne, emmekä pehmoleluja.


Baby you are so fine and I am so empty without you.
Baby, you touch my heart
I wanna be your man, ou let me be your man

Baby, ou baby
I wanna so you the stars
Give me your heart like I gave mine to you
Baby, ou baby

Baby, ou baby
You are so fine
I wanna be your man, ou let me be your man

Don`t do that to me
Don`t walk away from me
Baby, ou baby you broke my heart

Baby, ou baby
You are so fine
I wanna be your man, ou let me be your man

lyrics by Janis Petke & Johan Ã…lander
kappale on suojattu tekijänoikeuksilla. joten soo soo, eipäs yritetä mitään plagiointia.

testimaa.comTiistai 05.09.2006 20:49

Tee näin: mene osoitteeseen http://www.testimaa.com/testit.php ja tee kaikki siellä olevat testit. Sitten listaat eri testien tulokset alle. Tässä saattaa kestää jonkin aikaa. Jos et jaksa tehdä kaikkia testejä, voit tehdä vain osan testeistä. Tämän jälkeen haasta kolme tuntemaasi ihmistä tekemään saman. Ja eikun testailemaan!

Henkinen ikäsi on: Henkinen ikäsi on 29 vuotta.
Amis-testi: : Olet 22% amis.
Kuolema-testi: Kuolet 23.12.2061 .
massateini-testi: Olet 17% massateini.
Kova-jätkä-asteikko: Olet 17% kova jätkä.
Hyvä ihminen-testi: Olet 65% hyvä ihminen.
Tylsyys-testi: Olet 43% tylsä.
Inhetero-testi: Olet 11% inhetero.
Friikki-testi:Olet 9% friikki.
Psykopaatti-testi:Olet 19% psykopaatti.
Elitisti-testi:Olet 46% Elitisti.
Insinööri-testi:Olet 30% insinööri.
Kyylä-testi:Olet 17% kyylä.
Vässykkä-testi:Olet 61% vässykkä.
Aktivisti-testi:Olet 46% aktivisti.
tosimies-testi: Olet 27 % tosimies

Oraakkeli vastaa...Maanantai 15.05.2006 19:47

Oraakkeli vastaa.. :D
"Noniin. Annan sinulle kysymyksiä ja sinä käyt osoitteessa http://lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php kyselemässä kysymykset oraakkelilta ja kirjoitat oraakkelin vastaukset tänne. HUOM! Saat muotoilla kysymykset haluamaasi kieleen, tyyliin tai murteeseen tai vaihtaa sana järjestystä, mutta kysymyksessä pitää olla sama juoni. Nyt kirjoittamaan. Lopuksi haasta neljä kaveriasi tekemään saman."


1. Mikä mun nimi on?
- Reija

2. Missä asun?
- Hänen kotonaan keskiyöllä

3. Mikä minä olen?
- Pieni prinsessa jonka patjan alla on herne.

4. Millainen minä olen?
- Onko sulla aikaa jatkaa tätä jutustelua? Suhun vois tutustua paremminkin.

5. Kuka minä olen?
- Olet juuri se, mitä sisimmässäsi tunnet.

9. Miltä minä näytän?
- Hunajalta.

10. Miltä minä tunnun?
-Silakalta

11. Miltä minä maistun?
- Raikkaalta

12. Miltä minä tuoksun?
- Hevoselta, riippumatta siitä, kuinka paljon yrität asiaa muuttaa.

13. Missä minun kuuluisi olla?
- Sinun oman rakkaan kotisi vessanpöntössä.

14. Mikä minun kuuluisi olla?
- Postikortti.

15. Mistä minut löytää?
- Torniosta, mutta tässä on vain jäävuoren huippu koko totuudesta.

16. Miten minut tavoittaa?
- mitäs tässä, ritariässä!

17. Kuinka vanha minä olen?
- Kaksi kuukautta vanha.

18. Olenko nainen vai mies?
- Olet joko, nainen, mies , tyttö, poika tai transu..mutta salainen metodini paljastaa, että sisimmässäsi olet tyttö.

19. Kuka on minulle tärkein?
- Se, josta olet kauan salaa haaveillut.

haastan:
signature
rajatila

[Ei aihetta]Lauantai 13.05.2006 15:16

"En ole koskaan nähnyt Shanghain valoja
kruununjalokiviä tai miekkakaloja
Mutta tänä yönä kun olet viimein siinä
en kaipaa länteen enkä itään
ei multa puutu enää mitään

kertosäe:
Siis loistakoon Shanghain valot
Tai valaiskoon yötä New Yorkin talot
Mä suljen silmäni ja nukahdan sun viereen
viimeinkin

En ole kuullut sademetsän aamua
minareettihuutoja tai alppitorvia
Mutta tänä yönä kuuntelen sun hengitystä
ei mulle kauniimpaa oo mikään
ei eksyttäisi seireenikään "


[Ei aihetta]Lauantai 29.04.2006 18:21

" tänään meillä on huonoja uutisia, ei yhtään poikaa näköpiirissä" ;DD

[Ei aihetta]Tiistai 25.04.2006 23:56

kevät <3. vihdoinkin :)

[Ei aihetta]Sunnuntai 16.04.2006 20:35

kampaajalla käynti voi romuttaa elämäsi. ja tuohus tuoksuu hyvälle.
« Uudemmat -