Elikkäs tiistaina 14 päivä menin aamulla 9 äitipolille, tarkotuksena oli että kalvot puhkastaan ja synnytys käynnistyis. Noh, sen päivänen lääkäritäti oliki sitten sitä mieltä että ei tänään aleta puhkasuhommiin, vaan annetaan cytotec lääkettä ja seurataan tilannetta. Nappasin tabletin, ja parin tunnin päästä alko tuleen supistuksia. Kävin syömässä ja menin osastolle, siellä makasin sen päivän, vähän väliä katottiin vauvan sydänkäyrä ja supistuksia seurailtiin.
Keskiviikko aamuna lääkäritäti tuli minua kattomaan, taas tarkotuksena oli että puhkastaan kalvot, mutta ei. Lisää cytoteciä, ja katotaan iltapäivällä uudestaan. Supistuksia tuli tasaseen tahtiin, ei onneksi kunnon kipeitä supistuksia. Iltapäivällä lääkäri tutki taas minut ja sano että aamulla puhkastaan kalvot. No enhän mie sitä uskonu ollenkaan:D Hermot meinas olla hiukka kireällä tässä vaiheessa!!
Torstai aamuna puoli 10 maissa minut tultiin hakemaan huoneesta, ja vietiin äitipolille tarkkailuhuoneeseen. Siellä alettiin sitten valmisteleen synnytykseen, mie olin aivan pihalla. Aattelin että taas saisin saman tuomion "katotaan huomenna uudestaan" :D Nano tuli hirviällä hopulla, ja kohta meät vietiinki synnytyssaliin. Kalvot puhkastiin 11 maissa, ja aika nopeasti alko tuleen supistukset. Niitä tuli 10 minuutin välein. Siinä sitten ooteltiin ja istuskeltiin. Parin tunnin päästä laitettiin tippa, ja alettiin antamaan supistuksia vahvistavaa lääkettä. Nopiasti alko supistukset koveneen! 4 alko ne tosiaanki kipeät supistukset. Siinä sitten huudettiin ja kipristeltiin tuskissa, ilokaasua kokeilin mutta se humahti liikaa päähän:D 6 maissa sitten luovutin ja suostuin ottaan epiduraalin. Oi sitä iloa ko kivut loppu! Kohdunsuuki oli vasta 4 senttiä auki, eli niitä kipuja ois saanu kestää vielä jonnin aikaa. Puudutuksen jälkeen olo oliki tosi hyvä ja synnytys näytti etenevän oikein hienosti. 22 kohdunsuu oli auki, mutta vauva ei laskeutunu, ja vauvan sydänäänet oli jonku aikaa jo ollu liian korkeat, niin lääkäri pääty sitten kiireelliseen sectioon. 23 minut vietiin leikkaussaliin, ja 23.33 synty pikkuinen ruttunaama:)<3 Poitsu pääsi heti isin hoiviin ja puolen tunnin päästä äiti seuras perässä:) Siellä sitten muutama tunti ihmeteltiin pientä, Nano ei millään ois malttanu lähteä kotia:)
Perjantai aamuna sitten pääsin osastolle, kuhan minut oli irrotettu niistä monista monista letkuista ja piuhoista:D Joka paikka oli kipeä, vasen jalka reidestä tunnoton, mutta olo silti niiiiin ihana ja onnellinen:)<3 vihdoin sain sen pienen palleron maailmaan, sain halata sitä, kattoa sitä, ja kaikkea muuta lällyä:)
Tänään viimein päästiin kotiin. Poika voi oikein hyvin, on kamalan rauhallinen ja kiltti lapsi:) Hoitajatki sano että harvoin näkee näin rauhallista vauvaa. Maanantaina käytettiin poitsua sydämen ultraäänessä ko sieltä kuulu sivuääni, niin toinen ei itkua päästäny vaikka lääkäri kauan tutki. Sydämessä oli 3 reikää mutta ne ei vauvan elämää haittaa. Onneksi<3 Nyt sitten alkaa kunnon tutustuminen pikkuseen, hirveästi en oo voinu tuon haavan takia vauvan kans touhuamaan:( mutta meillä on aikaa:)<3
Että tämmönen tarina.
Terveisin Annika ja pikkuinen ankanpoikanen