IRC-Galleria

! muistoja

Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjoita kommentti, jossa on muisto sinusta ja minusta, vaikka emme edes puhuisi usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan sinusta.

Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.


1. Aina ko kävelen yksin jossaki, joko lauleskelen tai juttelen itsekseni. Monesti teen sitä englanniksi:D Se vaan on hauskaa eikä pelota nii paljoa kävellä tuolla syväsen pimeillä kujilla:D

2. Mulla on hirveä pakkomielle kyylätä varsinki kavereiden kommentteja galleriassa. Se on hyvää ajanvietettä ja pysyn perillä kavereitten asioista xD

3. Mietin monesti valmiiksi erilaisia tilanteita..."Jos se henkilö tulis nyt vastaan nii sanoisin sille näin...." Tämä on ihan jokapäiväistä. Varsinki iltasin suunnittelen kaikkea tämmöstä....

4. Jos ollaan menossa autolla jonnekki kauemmas, minun on ihan pakko sulkea silmät jokasen katuvalon kohalla.

5. Ku otan haarukoita tai muita ruokailuvälineitä laatikosta, mietin ensin tarkkaan minkä niistä haluan ottaa ja sitte yritän olla koskematta muihin....Jos otan väärän, minun on pakko laittaa se takasin ja sulkea laatikko ja sitte yrittää uuestaan:D


Haastan: lamma, jenant, [-Naina-], MirbeManiac, t4l1

Höh..tässä vaan istun ja mietin kuinka mukavaa ois jos sais elää jotku ajat uudestaan...Päivä päivältä tämä elämä käy vaan tylsemmäks...Ärsyttää muistella menneitä ko tietää ettei niitä voi koskaan enää saaha takas. Kaikki on muutenki muuttunu nii ihmeelliseks..Mikään ei oo enää niinku ennen. Esimerkiks se on nii outoa että Annika ei asu enää täällä. Mikään ei voi olla enää hyvin ko se ei oo täällä jakamassa iloja ja suruja...Jotenki haikea mieli aina ko alkaa miettimään että kuinka hyvin kaikki oli sillonko Annika oli täällä..tai ainaki kaikki tuntu olevan hyvin. Oli nii kiva ko oli joku jolle puhua ja jonka kans itkeä:) Se oli kyllä hirvittävä ko oltiin Annikan kans "viimistä" kertaa yhessä! Koko ajan vaan aatteli että huomenna Annika lähtee pois..:( Yritin muka olla itkemättä mutta eihän siinä voinu onnistua! Koko kotimatkan vaan itkin ko mikäki pikkulapsi:> Mutta eiköhän kaikki taas joku päivä ala menemään hyvin! Ei tämä tylsyys voi ikuisesti jatkua!!! Eihän? Ja onneks on ihmisiä joista tykkään ja jotka luultavasti tykkää minusta :D Ootte kuulkaas hirmusen tärkeitä kaikki ihanat ystit<3

Nonii tulipas taas purkauduttua:> tekipä hyvää!