IRC-Galleria

(2023)
Iltaa, arvon lukija.

Hyvä juttu, että se viikon huutanut syysmyrsky ei repinyt kaikkia lehtiä puista, muuten menisi lokakuun ruosteet ohi karmivalla tavalla. Nyt ollaan sen sijaan sellaisessa omituisessa vaiheessa, jossa osa puista vetelee lehtiensä suhteen viimeisiään, osan puolestaan ollessa vielä lähes täysin vihreitä. On siellä silti näitä ruskan selkärankana toimivia välimallin tapauksiakin, eipä hätää.

Kuten tavallista, tämä on täydellistä aikaa kuunnella October Rustia ja katsella vaikka Twin Peaksia, Corpse Bridea, tai jotain kauhukamaa. Kauhukamasta puheen ollen, en noin yleisesti ottaen ole mikään kyseisen genren suurin ystävä. Ei siinä nyt varsinaisesti mitään vikaa ole, tykkään vaan hakea toisenlaisia fiiliksiä. Ehkä minua myös häiritsee se, miten huonolla prosentilla saan niitä katsoessani koppia siitä, mikä on tehty niin sanotusti tosissaan ja minkälainen rooli huumorilla niissä on. Ja sitten kun genre konventioineen on jäänyt etäiseksi, en osaa arvostaa sitä niin paljon kuin ehkä pitäisi.

Tai sitten olen vain vähän nynny. Kasvaminen puisessa omakotitalossa, metsän keskellä ja kalenterimielessä suurehkojen lämpötilaerojen maassa, opetti kyllä siihen, ettei jokaista rasahdusta, kolahdusta tai edes paukahdusta tarvitse noteerata, mutta valehtelisin jos väittäisin ettei suhtautuminen ympäristöön muuttuisi yhtään millään tavalla pimeän laskeutuessa. Ihmisen pää kun nyt sattuu toimimaan sillä tavalla, että se pyrkii herkistämään ja valpastuttamaan kantajansa tilanteessa, jossa mahdollista uhkaa on vaikeampi havaita. Enpä siis erityisemmin kaipaa mitään lisäherkistämistäkään, vaikken osaakaan eläytyä kauhuelokuviin sillä tasolla että ne kuumottelisivat.

Jos sitä nyt miettisi oikeasti kuumottelevia asioita, niin kyllähän joku terveyden tai läheisten menettäminen on sillä listalla paljon korkeammalla kuin Freddy, Jason, joku Paskanormal Shictivity, tai edes oikeassa elämässä kuultava yllättävä kolahdus pimeässä. Voisihan sitä alkaa tähän päälle spekuloimaan jollain ydinsodan sijoituksellakin, mutta tiedättekö mikä kuumottelee aikamiehen ikään ehtinyttä Tuomasta kaikista eniten? No vittu Akakabuto. Siinä on otus puhdasta kauhua, se kirottu karhu ei jätä mua rauhaan. Eikä se harppuunakarhu, hyi helvetti miten hyytävä hahmo. Samaa sarjaa on Jurassic Parkin velociraptorit. Cheekin paluu olisi sekin kyllä aika perseestä, mutta kyllä tuo porukka on omassa kastissaan.

Itse asiassa tuli nyt vähän pidemmän tauon jälkeen katsottua kuukauden sisään Hopeanuoli ja Jurassic Park, joten luulen että tässä on kauhuelementtikiintiö täynnä. Jos nyt suhtaudutaan genreen todella anteliain ja venyvin rajoin, niin mainitaan että Zombielandin katsoin myös jälleen kerran, en varmaan koskaan kyllästy siihen. Loistava road movie/komedia tarkoituksellisen ylivedetyin suolenpätkäkohtauksin.

Oho, siinähän sitä taas on. Nähdään vuoden päästä täällä, tai sitten aiemmin muualla. Lukitsen molemmat vaihtoehdot <3

(2022)
Ei ole vieläkään tullut flyygeliä päähän.

Tässä on tullut näpyteltyä jo niin paljon kaikkea syyshommaa vuosien varrella muuttumatta itse kuitenkaan ihan hirveästi mihinkään ja kompastumatta mihinkään kirjallisen luovuuden lähteeseen, että ehkä nämä loka-marraskuun vaihteeseen ja omaan vanhenemiseen liittyvät höpinät löytyvät aiemmista rustailuista. Hihhei.

Pari juttua nyt kuitenkin:

1. On tullut soiteltua vähän aiempaa enemmän. Olisi nimittäin tarkoitus firman pikkujouluissa Tukholmassa vetää hevahtavana potpurina tällainen tour de nord, jossa peräkkäin vedettynä Norja saa Take on Me:n, me saadaan Sandstorm, Tanskalle osuu Barbie Girl ja reissu päättyy The Final Countdowniin. Ihan hauska ajataus.

2. Olen huolissani ystävästäni. Ehkä jopa enemmän kuin koskaan aiemmin, vaikka monella mittarilla tilanne on ollut pahempikin. Paljon pahempikin.

3. Otetaanpas pieni aikajanan suhteuttaminen tähän kohtaan, On asia sinänsä, että esimerkiksi ajallinen ero pyramidien rakentamisesta Kleopatraan on suurempi kuin Kleopatrasta näihin päiviin, ja että pyramideja rakentaessa viimeiset mammutit vielä tömistelivät Wrangelinsaarella. Päätä (raa)vituttaa esimerkiksi sekin, että Razzlen kuolemasta Limp Bizkitin perustamiseen kului kymmenen vuotta, joka on selvästi vähemmän kuin tämän blogin ikä.

Mietitäänpäs nyt oikein näitä etäisyyksiä.
Rustit täyttävät nyt 15 vuotta, ja ensi vuonna ollaan tilanteessa jossa ensimmäinen rust on kirjoitettu elämäni puolivälissä. Toivottavasti siis siihen astisen elämäni puolivälissä.

Type O Negativen October Rust täyttää tänä vuonna 26 vuotta. Mulle tuo levy on ollut olemassa käytännössä aina, mutta silti etäisyys October Rustin julkaisusta tämän hieman vaatimattomamman ensimmäisen October Rustin julkaisuun on huomattavasti vähäisempi, kuin ajanjakso jolla näitä omia rusteja on tänne virtuaaliselle Esson vessan seinälle tuhrittu.

Eli:
Viimeinen Ruissi=3v
Aloitus nykyisessä työpaikassa=4v
Jääkaappiani jakava henkilö ilmestyy kuvioihin=8v
Leijonien toinen MM-kulta=11v
"Uusi" Hanoi Rocks lopettaa=13v
Ensimmäinen Ruissi=14v
Ensimmäinen rustaus=15v
Amin Asikainen voittaa EM-tittelin=16v
"Uusi" Hanoi Rocks aloittaa=21v
"Uusvanha" eli nykyinen Iron Maiden aloittaa=22v
Montreal screwjob=25v
Himin, Nightwishin ja Bodomin debyyttilevyt=25v
October Rust=26v
Allekirjoittanut menee kouluun=26v

No niin, jospa näillä saisi vaikka aivoja nyrjäytettyä. Jos ei, niin pitänee yrittää taas halloweenin hengessä jollain kauhuroskalla. Tai jollain isojalka-dokumentilla.

Ensi vuoteen!

(2021)
Saattoi tulla eilen vähän suoritettua vodkatestauksia, sillä olo viittaisi siihen. Vähän jumissahan sitä on, joten koitetaan nyt jotenkin selvittää tämä rustailu.

32v, onkohan se hyvä ikä? Kai se on, vaikka kyllähän juttu on niin että tasaisella jo ollaan. Olisi vähän suunnitelmana ostaa mummula ja asettua sinne sitten jossain kohtaa. Toivotaan että onnistuu.

Hommaa on pirusti, ei haittaisi vaikka maksaisivat enemmän. Pärjäämisellä on arvonsa.

Halloweeniinhan tämän kirjoittaminen taas meni, joten luultavasti tulee tässä illalla katsottua jotain pelotteluprankkivideoita tai vastaavaa. Riittää muuten perinteeksi aivan helkkarin hyvin.

Sanotaan nyt loppuun vielä, että jos muuttaisin talveksi tyhjään hotelliin, alkaisin hohtaa ja sen sellaista, niin niissä minun liuskoissani "All work and no play makes Jack a dull boy" voisi olla vaikka "En varmaan koskaan kyllästy Frendeihin" :)

Ei mittää, kattellaa! Se oli muuten Rust nro 15, se.

(2020)
Joo-o, aikamoinen vuosihan tämä on ollut kaiken kaikkiaan, kun uutisia katsoo. Koronalta on kuitenkin säästytty enkä minä muutenkaan missään käy, joten eipä tämä nyt niin hirveästi ehkä sittenkään poikkea normaalista, mitä allekirjoittaneeseen tulee. Rust rustaillaan vaikka ydinsodassa, näin on marjat.

Hommia tehty, vodka-arvostelulista laitettu pystyyn ja siinäpä ne tärkeimmät. Elämäni intensiteetti ja tempo ovat siis aika miellyttäviä.

Tänään on halloween. Nuutinpäivä on tietty parempi ja hapatustahan tämä on, mutta ihan mukava pikku juttu tämä on. Voisi vaikka katsoa jotain kummitusjuttuja YouTubesta. Tai Juufinia. Mitä näitä nyt on.

Moro, moro!

(2019)
Yleensä aloitan nämä Rustin rustailut lukemalla pohjalle kaikki edelliset. Nyt en viitsi, kyllä mä jo tiedän mitä siellä on. Tämä olkoon tribuuttini Iron Maidenin Steve Harrisille, joka aikoinaan paljasti Maidenin lopettaneen soundcheckien tekemisen jo joskus 90-luvulla todeten "Kyllä mä nyt jo tiedän mihin asentoon ne namikat pitää laittaa."

Viime vuonna kaipailin positiivisempaa pohjavirettä seuraavaan Rustiin ja mikäpä ettei sitä noudattaisi. Nyt kun olen 30-vuotias (ensimmäinen Rust kun olin 17, ihan kohtuullinen pätkä menty jo näiden kanssa), niin en *enää* jaksa mitään nuoruuden semigoottimelankoliaa ja toisaalta en *vielä* viitsi pohdiskella elämän katoavaisuuttakaan. Pakko siis pitää mieli kepeänä.

Töissä menee mukavasti. Jotain nykymaailmasta kertonee se, että sain viime kuussa ensimmäistä kertaa elämässäni kuukausipalkan työsuhteesta, jonka päättymispäivä ei ole tiedossa. En ole koskaan suuresti välittänyt tai ollut kiinnostunut tietotekniikasta, en koskaan pärjännyt koulussa erityisen hyvin matematiikassa, ja sosiologian opinnoissakin keskityin lähinnä sellaiseen teoreettiseen ja kvalitatiiviseen hevonpaskaan, joten nyt olenkin sitten vastoin kaikkia odotuksia analyytikko. Analyytikko. Siis data-analyytikko. OK? Ensimmäisen Rustin kirjoittanut kaveri jos saisi kuulla tästä niin se rakentaisi aikakoneen, tulisi tänne, tempaisisi mua turpaan ja löisi kitaran käteen. Toisaalta sen kaverin mielestä peli olisi varmaan kolmekymppisenä jo menetetty, joten voi olla että se sittenkin jatkaisi vaan keskittymistä W.A.S.P:in kuunteluun ja kaljan juomiseen. Poika, olisit keskittynyt siihen soittamiseen enemmän niin ehkä, ehkä, olisit saanutkin siitä elantosi. Sitäpaitsi sulla menee ihan ok, pidät tästä tulevasta työstäsi, etkä olisi tykännyt kiertue-elämästä pidemmän päälle kuitenkaan.

Ulkona on kaunista lokakuussa, käväisenpä siellä.

Ensi kertaan.

(2018)
Menipäs tiukalle nämä lokakuujutut. Kuun viimeisen päivän ilta, enkä ole vielä kertaakaan kuunnellut October Rustia, saati sitten kirjoittanut October Rustia. Puissa ei roiku enää kuin joku surullinen ja repalainen lehdentynkä viimeisillä voimillaan ja kohta on taas marrasperse. Eikun siis -kuu.

Mutta, mutta! Edistystä on tapahtunut. On tämä nimittäin aiemminkin jäänyt kuun loppuun, mutta silloin tämä on johtunut etupäässä saamattomuudestani. Saamaton olen toki edelleen, mutta tällä kertaa suurempi syy saattaa olla se, että on ollut niin paljon töitä. Työtä josta ihan tykkään, jossa olen hyödyllinen ja joka suunnilleen jopa vastaa tuota viime päivityksessä mainostamaani paperilappua. Nyt kuuntelen October Rustia ja kirjoittelen tätä - ruokkiksella. Käy tämä näinkin.

Vuosi on ollut kova, erityisesti monille läheisille ihmisilleni. Sanotaanko näin että monen tällaisen ihmisen perheenjäseniä on lähtenyt viimeiseltä pysäkiltä, enkä itsekään välttynyt tältä lähtöaallolta. Minulla ei ole tapana tuputtaa uskomuksiani tai maailmankatsomuksiani, mutta tässä kohtaa sanon että vielä me nähdään.

Ehkä seuraavassa Rustissa on vähän positiivisempi pohjavire. Itse aloitan sen keräämisen lähtemällä töiden jälkeen katsomaan frendin kanssa jotain ajankohtaan sopivaa kauhuroskaa ja syömään wingsejä.

Tuanoi, ens rustii vaa!



(2017)
Tällä kertaa October Rustia rustaa yhteiskuntatieteiden maisteri, joten parissa edeltäjässään ilmoille heitelty valmistuminen on toteutunut. Färsaarilla tosin en ole vielä käynyt. Sen sijaan kävin Auschwitzissa, joten heipparallaa vaan ja sateenkaaria ja perhosia teidänkin lokakuihinne :D

Jaahas, kaipa sitä voisi heittää ne perinteiset reflektoinnit tähän vielä. Selvisin legendaarisesta ikävuodestakin, kun 27 jäi menneisyyteen. Nyt voisi rauhassa tulla rokkitähdeksi, mutta en tiedä jaksaako. Samapa kai se, missä sitä ryyppää. 2017 on ollut blogin kannalta sikäli merkittävä vuosi, että ensimmäinen rustailu skrivailtiin vuosikymmen sitten. Pääosin nuo siinä mainitut asiat on tässä ajassa ns. hoidettu kuntoon, mutta koko setin taustalla olevan melkankolian pääpolttoaine ei katoa varmaan koskaan täysin. Vuosikymmenen siis sekin matkassa kulkenut.

Taannoin tuli nähtyä W.A.S.P.in The Crimson Idol-juhlakiertueen keikka (Pakkahuonella, tietysti), mikä varmasti osaltaan nosti kuvatun kaltaisia fiiliksiä. Fiiliksiä entisestä elämästä, jolloin nickini oli Sacredheart, asuin metsässä, rokkiveteraanit oli vielä elossa, Facebook oli vain kalpea aavistus nykyisestä ja ulkoinen habitukseni vastasi enemmänkin ES-versiota glamrockarista kuin Pirkka-versiota viikingistä.

Loppusanoiksi: Suomessa on kaunista yhteensä noin reilun kuukauden verran vuodessa. Parisen viikkoa pienissä pätkissä pitkin talvea, pari viikkoa alkukesästä ja pari viikkoa lokakuussa. Eipä tuo silti haittaa. Jos olisin jotenkin erityisen estetiikkakeskeinen ihminen, niin tuskin asuisin enää Porissa (<3).

P.S: Tästä kuviosta taas on tuota pikaa 20 vuotta, joten junnuhan tässä vielä on!

https://www.youtube.com/watch?v=5CPtpORd614

(2016)
Viikingin on aika nostaa tuoppi October Rust -blogin kohdeyleisölle (1) uuden kirjoituksen muodossa. Tällä kertaa tuoppi saa kohota kahdesti, sillä kyseessä on lajinsa kymmenes edustaja.

Vaikka vuoden kulkuun tuppaa mahtumaan yksittäisiä kohokohtia jakautuen lähes sen koko mitalle, on tämä loppusyksy kyllä ihmeellinen taitekohta. Vuoden kaunein ja kotoisin kuukausi saa seurakseen kuukausista ankeimman, kun lokakuun ympäristöä rauhoittava vaikutus ja puista maahan siirtyvät värit muuttuvat marraskuun pimeäksi, koleaksi, märäksi ja mustavalkoiseksi. Lokakuu on sopivan melankolian sesonki.

Jos nyt hellästi ohjataan tuo päästäni ulos pyrkivä teini-ikäinen goottityttö syrjään, niin päivitetään sen verran että eivät ne opiskelut aivan vielä viime syksynä loppuneetkaan. Viimeisiä graduponnisteluja lukuun ottamatta tutkinto on kuitenkin taskussa ja elämän odotushorisontti vaikuttaa mielekkäältä. Taidanpa tasoittaa nämä tuottamaltani yhteiskuntatieteelliseltä vitsiltä tuntuvan tekeleen minulle aiheuttamat negatiiviset tuntemukset käymällä ensi vuonna Färsaarilla.

P.S. (Pekka Siitoin): Täytin muuten hiljattain 27. Ellei asemani rockin legendojen rinnalla yllättäen sementoidu tulevan vuoden aikana, lienen suhteellisen turvassa.

(2015)
Tällä kertaa tämä meinasi melkein unohtua. October Rustin viimeistä päivää viedään ja miedohkosti darraiset sormeni vasta näpyttelevät sarjalle jatkoa. Vaan miksipä tätä nyt tässä vaiheessa enää lopettaa.

*Tämä on Bragge-testi* *Kuuluuko?*

Valmistuminen roikkuu ilmassa. Opiskelut olivat ihan mielenkiintoinen kokemus, olihan se kuitenkin viiden vuoden pätkänä melkoinen siivu eletystä elämästä. Se siitä.

Halloween on nyt sitten ilmeisesti tänään. Kyseisessä juhlassa minua ei häiritse kaupallisuus tai amerikanisaatio, kuten monia piilokommareita pseudoskepitsejä tuntuu tekevän. Halloweenissa minua ärsyttää se, että sille oli jo Nuutin päivän nuutituksessa vastine olemassa. Sille ei ollut välitöntä tarvetta myöskään siksi, että pyhäinpäivä on olemassa ilman kurpitsojakin. Ilmiö muistuttaa minua hieman Facebookin saapumisesta. Uskomaton innovaatio, kaikenlaiseen sitä ihmiskunta pystyykin. Ja tätä nillitystä kirjoitetaan sivulle, joka oli olemassa jo ennen Facebookia ja toimi käytännössä täysin samalla periaatteella. Täysin turhaa kitinää, mutta täytelläänpä nyt tämäkin lukuelämys tästä alta pois.

*Bragge-testi, osa 2* *Jos näet tämän, kirjoita viestikenttään jotain urpoa*

Ravaaminen pääkaupunkiseudulla on jatkunut. Olen edelleen sitä mieltä, että porilaiset käy Itä-Helsingissä lomalla.

Aivan riittävästi irtohuomioita esitetty. Eiköhän tässä taas vuosi pärjätä. Itse aion.

Onko jäätelöstäkin jo kaksi vuotta?

(2014)
Kas niin, parin päivän päästä on ensimmäinen kvartaali vuosisadasta täynnä. Täynnä on myös mitta, mitä graduun tulee. Älköömme kuitenkaan antako sen haitata.

Haittauksen minimointi on nimittäin helppoa, sillä elämäni on noin muuten erityisen kohdillaan, mitä se on ollut jo jonkin aikaa. Vuosi 2014 on ollut yksi elontaipaleeni tapahtumarikkaimmista, mitä voi pitää yllättävänä huomioiden jatkuneen erakoitumiskehityksen. Tästä huolimatta sain viime vuoden lopulta asti karvaista päätäni vaivanneen ihmisasian kuntoon, mikä on kaikessa mainioudessaankin johtanut sinänsä epäedulliseen tilanteeseen, jossa puolet ajastani menee pääkaupunkiseudulla. Epäedulliseen siksi, ettei kyseinen alue tai varsinkaan siellä ravaaminen herätä itsessäni mitään järin positiivisia tuntemuksia. Onneksi niitä on muutenkin.

Jos tuolla ulkona tuulisi hiukan vähemmän, syyskeli olisi täydellinen. Twin Peaksin tunnari lähti jostain syystä soimaan päässä, en valita.

P.S: Hei Bragge, tarttisko lyär bändi pystöö ja käyr nyrkkeilemäs huamen niiko sovittii!

(2013)
Hyvä ystäväni kysyi minulta pari päivää sitten, olenko onnnellinen. Vastasin vähemmän omaperäiseen, mutta sitäkin perustavanlaatuisempaan kysymykseen jotakuinkin seuraavasti; "Valitettavasti olen liian selvä tähän, mutta: Kyl juu. Vähä tylsää ruukaa välil ol mutet se ny o aika piänt."

Tämän etäisesti keskustelua muistuttavan tuokion jälkeen heitin ystäväni päihtymään laittomasti. Ennen teidemme tilapäistä erkanemista hän osti minulle jäätelön.

Saavuin kaikin puolin mukavalle kämpälleni pohtien ulkona vallitsevan syksyn kuvainnollisuutta. Tässä syksyssä tulisi olemaan jotain ainutkertaista - jotain lopullista. Vielä toistaiseksi nuorehkot luuni olivat oikeassa.

Jäätelö ei selvinnyt.

(2012)
Yleensä tämän entisen glam/nyrkkeily/juoppo/yms-lupauksen elo on tasaista kuin Satakunnan peltomaisemat, mutta alkuvuosi piti sisällään haasteita, joista en pitänyt edes vähää alusta. Kasvattavia kokemuksia. Kesä oli hieno ja syksykin hellii.

Väännän vuoden mittaan kandi-tutkielman karhuista ja luultavasti alan kaipaamaan yhä enemmän jotain piilopirttiä metsän keskeltä. Tai sitten en, koska olen kuitenkin edelleen hämmästyttävän laiska ja nykyinen kämppä; "kasari" tai "hobittikolo" (kiitokset kaverille tuosta. En tiedä vieläkään, oliko se kehu vai puhdas vittuilu) tarjoaa ihan pätevät puitteet eristäytymiseen kyllä, jos sitä olisin vailla. Ajattelin alkaa pistämään biisejäkin nauhalle pitkästä aikaa.

Viimevuotinen blogipäivitys osuu niin mainiosti myös tähän syksyyn, että taidan lopuksi linkittää mitä parhainta musiikkia.

Tämä, koska eilinen W.A.S.P.-keikka ja kenties mahtavin biisi ikinä; http://www.youtube.com/watch?v=BNYyOUvx9Jg

Tämä, koska lokakuu-päivitys; http://www.youtube.com/watch?v=ySS64KxPpTU

...ai niin! Parsu poistui Porin baarikartalta viime uutenavuotena :´( Loppubileet olivat kyllä komiat. Odotukset uutta, kohuttua ja keväällä ilmeisesti avattavaa "Rock-baaria" (toivon, että keksivät sille jonkin oikean nimen, ennen kuin on liian myöhäistä) kohtaan ovat luonnollisesti epärealistisen korkealla.

(2011)
"You gotta give ´em what they want!" Loppumatonta yleisömerta on jälleen ruokittava ja kirjoitettava Tuomas-aiheinen blogikirjoitus.

Eli katokin sit Bragge et luet tän.

Opiskelut menee astetta paremmin, kitara soi aavituksen vähemmän ja alkoholinkäyttö laskee vuosi vuodelta muutaman kulauksen. Nalle Puh- ja Haapasalopipojen esiin kaivaminen pimeitä Lokakuun iltoja varten toi varsin hyvät vibat, kun se yhdistettiin October Rustiin ja vähätkin värinsä hiljalleen menettävään länsirannikon työläiskaupunkiin.

Mitä ihmettä; eihän tässä jaksa enää pyöriä ees Parsussa :D

Mutet ei täsä tua, kattellaa vuare pääst uurestas :)

(2010)
Kas tässä vuosiluku jota en olis uskonut maailman koskaan näkevän, kiitos Pekan suunnitelmien. Se pirulainen kun poistui keskuudestamme, jäi maailman tuhoaminen Esan harteille. 2012 vai 2013 oli Asikaisen kanssa uusittujen laskelmiemme tuomion vuosi?

Yliopistoilua, kitarointia, letteilyä ja sen sellaista.
Vanhenin tänään, mutta silti mulla vaikuttais olevan vuosi vuodelta vähemmän asiaa, se on hyvä merkki : )

Nimim. Porilaistuva ulvilalainen

(2009)
Parahin lukija,
Semivittuuntuneena ihmisten naamakirjassa oleviin tuikitärkeisiin "Erkki-Annikki lähtee kahville"-tilapäivityksiin, päivitän omat kuulumiseni vuoden välein tänne :)
Eli: Isänmaanpetturoimisessa vierähtää vielä nelisen(!) kuukautta, ja sitten suuntaan johonkin missä tulee eleltyä edes vähän vähemmän no-lifeillen. En nyt tiedä oisko Parsu...eikäkuPori siinä valossa se paras ratkaisu, mutta minkäs teet. Puoleensa se vaan vetää :P Ehkä siinä ois jotain.
Dokailu on kyllä vähentynyt, mut viikon päästähän mä käynkin jo kolmeakymmentä :D

Tuanoinii,
Tuomas

(2008)
Jees, elikkäs inttiin en ees mee ja juoppo musta tosiaan tais tulla. Ihan hyvinhän tässä menee :)

(2007)
It´s time for the october rust.

Kutsunnatkin oli, ikää on kohta, ja vuoden loppuun mahtuu vielä pelottavia juttuja ja niitä joita vaan odottaa.

Siis: Vajaat kaksi vuotta aikaa opetella sätkynukeksi, kaljan helpottunut saanti mahdollistaa alkoholisoitumisen, ja kaikki menee lopulta päin helvettiä?
Tai: Vajaat kaksi vuotta aikaa hoitaa kaikki siihen kuntoon että voin olla vuoden syömässä sammalta ja bongailemassa oravia, ajokortti helpottaa elämää, ja kaikella on mahdollisuus mennä myös hyvin. Riippuen itsestäni.

Asennekysymys?