Peli: : Neighbours From Hell 2.
Alusta: PC.
Laitevaatimus: Korkeintaan uusi miniläppäri.
Testikone: Kaksi tälläista kevyen sisällön peliä peräkkäin puuduttui konetta.
Pelasin kaksi peliä täysin läpi yhden illan aikana, se on todella harvinaista herkkua jopa tällaiselta pelinörtiltä. Neighbours From Hell ja sen jatkoosa eivät olleet mitenkään pituudella pilattuja, myös sisältö oli melko pitkälle samaa kauraa tässä naapurinkiusaus kakkosessa. Ainoa merkittävä ero on erillaiset ympäristöt, kun ykkösessä seikkailtiin vain naapurin asunnossa, kakkosessa ympäristönä ovat peräti Kiina, Intia, Eteläamerikka ja välietapit seikkaillaan laivalla. Suurenkuuloisista kulisseistaan huolimatta pelin ympäristöt ovat hyvin pieniä. Toki maisemanvaihdokset tuovat jonkinasteista kyllästymisenkarkotetta mukaan, mutta kun muu peli on ykkösen kaltainen ääniä ja jekkuja myöten ei pelin viimeiset huumorit enää naurattaneet.
Tällä kaudella on tarkoitus pilata naapurin lomamatka kaikin puolin. Verrattuna ensimmäiseen osaan en oikein ymmärrä tämän "tositvsarjan" tarkoitusta. Miksi vaivautua ulkomaille kiusaamaan sitä ilkeää naapuria kun voi olla kotonaan rauhassa ilman hänen painostavaa läsnäoloa seinän takana?
Kuten jo ehdin tuossa todeta tämänkään pelin pelaamiseen ei kovinkaan montaa tuntia tarvitse uhrata. Enpä usko että sarjan seuraavissakaan osissa on kovinkaan suurta eroa näihin ensimmäisiin verrattuna. Tietääkseni tähän sarjaan kuuluu viisi peliä. Itse taidan nostaa kytkintä ja jatkaa muihin seikkailuihin. Mutta jota kiinnostaa enemmän tämän kevyt ja rentouttava naapirin härnääminen niin kipinkapin tilaamaan koko sarja itselle.
Eipä minulla ole juuri muuta kerrottavaa tästä potilaasta, riittää kun luette ykkösosan arvostelun ja poimitte tästä ne "eroavaisuuskohdat" niin ymmärrätte varmasti sairauden laadun.
Hyvää:
Kevyttä ja rentouttavaa.
Sopii kaikenikäisille, kokoisille ja näköisille.
Helppo oppia, mutta loppupuolen tehtävissä hallinta ja maltti on valttia.
Huonoa:
Vähän sisältöä kuten edellisessäkin.
Täysihintaisena myydyksi tuotteeksi ihan liian lyhyt kuten edellinenkin.
Tehtävät toistavat itseään jo parin episodin jälkeen kuten edellisessäkin.
Musiikki ja äänipuoli aika köyhää.
Olisin toivonut hiukan enemmän tältä toiselta osalta.
Yleisarvosana:
7 (asteikolla 1-10)
Yhteenveto:
Muutaman tunnin naapurinkiusaus lommatkailun merkeissä.
Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.
Armand